Meillä on ollut uskomattoman hyvä teollisuuden rakenne, mikä ei enää ole niin hyvä. Ansiokkaasti useat yritykset ovat tienanneet kasvavia tuottoja metallien superbuumin sekä Aasian suuren investointiaallon ansiosta. Näitä on mm. Metso, Konecranes, Outotec, Wärtsilä,… Kun paljon investoidaan satamiin sekä kaivoksiin, niin sillä alalla toimivat yritykset menestyvät. Se on hienoa.

Kaivokset kuten muutkin yksinkertaista bulkkia tuottavat yritykset ovat alttiita hintojen vaihteluille kysynnän mukaan. Kun asiakkaiden kustannukset johtuvat pääosin kiinteistä kuluista, niin mielellään ei seisoteta kaivoksia, riippumatta hinnoista. Tuotteiden hintoja lasketaan ja uusia kaivoksia ei avata mikä vaikuttaa tuolle alalle investointitavaroita tekeviin yhtiöihin. Kun olemme viimeiset 15 vuotta investoineet kaivostuotteisiin ennätyksellisesti, niin hiljasempi kausi on luonnollista, jos kysyntä ei tasaisesti kasva. Kaivoksien investointitavaroiden kysyntä laskee enemmän kuin itse kaivoksien tuotanto. Tämä on lienee melko luonnollista.

Kun maailmassa on ollut ennätyksellisen pitkä perusmetallien hyvän kysynnän jakso, niin yrityksien johtoon on tulleet optimistit ei epävarmuutta sietävät rakentajat. Aina, tai sen 15 vuotta, aika on nopeasti palauttanut taas kysynnän korkealle tasolle. Kyse ei ole työntekijöiden tuottavuudesta vaan toimialasta ja siihen ei juuri vaikuta edes 20% palkkojen lasku, koska kysyntä ja hinnat laskevat paljon enemmän. Nämä perusoptimistit jatkavat tarjonnan kasvattamista ja riskin nostamista kunnes kolauttavat päänsä kunnolla kiviseinään. Tämän jälkeen varoittelijat alkavat pääsemään johtopaikoille ja investointeja ei uskalleta tehdä. Olemme nyt jossakin tässä vaiheessa. Pääasiallinen kasvu siirtyy Aasiassa kulutustavaroihin ihmisten vaurastuessa.

Riskin systemaattiset hallitsijat pitäisi päästä valtaan. Nyt on säästäjät vallassa.

Toinen asia, mikä Suomen sähkötekniseen teollisuuteen on iskenyt ovat Nokian virheet tuoteportfoliossa. Ei saatu ajoissa korvattua Symbiania kilpailukykyisellä käyttöjärjestelmällä ja Symbianin kilpailukyky tuhottiin puolitahallaan. Symbianin ongelmista puhuttiin paljon ja täysin oikein, mutta ei saatu tarvittavia muutoksia organisatiossa. Sielläkin on vanhanajan johto päässyt liian tyytyväiseen asemaan ja he eivät nähneet uhkaa tarpeeksi vaarallisena. Tämä on vaikuttanut koko alan asenteeseen ja ennenkaikkea sen tuotekehityksen määrään. Ei siihenkään juuri palkanalennukset vaikuta.

Tuottavuusmittarit näyttävät sojottavan alaspäin, koska tuottavuutta mitataan euroilla eikä metreillä tai tonneilla kuten pitäisi. Tuotteiden hinnat ja kysyntä vaihtelevat huomattavasti enemmän kuin todellinen tuottavuus. Teollisuutemme tuoteportfolio sekä väestömme ikärakenne on ongelma.

Ikärakenteessa on se ongelma, että seniorikansalaiset kuluttavat paljon kunnallisia palveluita. Niihen palveluihin syntyy suuri kysyntä joka nostaa niiden hintoja. Hintojen noustessa maamme parhaat aivot siirtyvät palvelemaan ikäihmisten palveluita jolloin vientiteollisuuteen ei riitä niitä innovatiivisimpia tekijöitä. Helpommalla pääsee lääkärinä ja vielä paremmille ansioille ja saa suuremman yhteiskunnallisen arvostuksen.

Hallituksemme näpertelee pienten asioiden kanssa, asioiden jotka ehkäisevät suurten positiivisten asioiden syntymisen. Pääministerimme "kantoi vastuuta" alkuvuoden jokaisessa haastattelussa ja nyt hallitus taas herättelee "kriisitietoisuutta " jokaisessa haastettelussa. Tämä "kriisitietoisuus" ei vain auta yhtään talouselämämme monipuolistumisessa eikä tarvittavassa rakennemuutoksessa. Tämä asenne aiheuttaa vain nykyisten rakenteiden suojeluvimman ja investointikammon joka estää ongelmiemme ratkaisun ja riskinhallitsijoiden nousemisen valtaan.