Erilaiset talouskirjoittajat ovat kertoneet meille että vapaiden markkinoiden puolestapuhujan Milton Friedmanin opit ovat kuolleet. Sensijaan suosiossa on nyt John Maynard Keynes. Minusta tuntuu että herrojen suosiot seuraavat jokseenkin tarkkaan suhdannekäyriä.

Noususuhdanteessa valtion pitää äkkiä astua sivulle haittaamasta vapaiden markkinoiden toimivuutta jotta saadaan mahdollsimman voimakas kasvu. Silloin pitää kaikki sääntely purkaa ja veroja alentaa mahdollisimman alas. Voi sitä politikkoa joka silloin uskaltaa puhua valtionvelan lyhentämisestä ja jarrutella ylikuumenevaa taloutta verotuksen keinoin. Sellaisella ohjelmalla tuskin saa äänestäjien luottamusta. Mediassa ei näy sanoja asuntokupla, työttömyys, luottotappio. Kaikkien sankari on äkkirikastunut nörtti joka myi IT-firmansa kalliilla ulkomaalaisille.

Kun laskusuhdanne koittaa onkin taas äkkiä valtion tehtävä pitää taloutta pystyssä jotta työttömyys ei räjähtäisi käsiin. Veronmaksajan rahaa pitää kottikärryllä työntää joka rakoon ja mielellään lisäksi rangaista ahneita kapitalistejä jotka eivät voi tinkiä voitoistaan. Ulkomaalaiset sijoittajat lauletaan suohon, heillä kun ei ole mitään yhteiskuntavastuuta. Politikon pitää osoittaa jämeriä otteita, tukea sääntelyä ja isoja tukiohjelmia. Kaikkien rahat kun ei ole kenekään rahoja.

Pointti on että kummankaan herran – Friedmanin tai Keynesin – oppeja ei käytetä koko suhdannejakson yli.

Nyt tuetaan verovaroin yrityksiä jopa jenkeissä sensijaan että annettaisiin heikoimpien kaatua.

Jos vertaisi talouttaa autoon, niin talousoppi on kuin auton jousitus. Friedmanin autossa on jousitus kuin vanhassa jenkissä. Kuopan jälkeen auto heiluu vartin. Tasaisella tiellä meno on silkinpehmeää. Keynesin auto on superkova ralliauto. Pito on hyvä ja ylätyksetön mutta selkärankaan asti töksähtelevää.

Kansalaiset haluasivat jonkunlaisen aktiivijousituksen joka on pehmeää ja kasvua suosivaa noususuhdanteessa mutta voimakkaasti vaimentava kuopan kohdalla. Tällaista ikiliikkujaa ei taida olla olemassa. Jos laskusuhdanteessa elvyttää pitää rahat myös joskus saada takaisin, eli jarruttaa talouskasvua. Friedmanin ja Keynesin oppeja voi arvostella vain jos niitä noudatetaan useamman suhdannesyklin yli. Tällaista malttia ja aikaperspektiiviä ei yksityishenkilöillä eikä siis heidän valitsemillaan politikoilla usein ole.

Erilaiset talouskirjoittajat ovat kertoneet meille että vapaiden markkinoiden puolestapuhujan Milton Friedmanin opit ovat kuolleet. Sensijaan suosiossa on nyt John Maynard Keynes. Minusta tuntuu että herrojen suosiot seuraavat jokseenkin tarkkaan suhdannekäyriä.

Noususuhdanteessa valtion pitää äkkiä astua sivulle haittaamasta vapaiden markkinoiden toimivuutta jotta saadaan mahdollsimman voimakas kasvu. Silloin pitää kaikki sääntely purkaa ja veroja alentaa mahdollisimman alas. Voi sitä politikkoa joka silloin uskaltaa puhua valtionvelan lyhentämisestä ja jarrutella ylikuumenevaa taloutta verotuksen keinoin. Sellaisella ohjelmalla tuskin saa äänestäjien luottamusta. Mediassa ei näy sanoja asuntokupla, työttömyys, luottotappio. Kaikkien sankari on äkkirikastunut nörtti joka myi IT-firmansa kalliilla ulkomaalaisille.

Kun laskusuhdanne koittaa onkin taas äkkiä valtion tehtävä pitää taloutta pystyssä jotta työttömyys ei räjähtäisi käsiin. Veronmaksajan rahaa pitää kottikärryllä työntää joka rakoon ja mielellään lisäksi rangaista ahneita kapitalistejä jotka eivät voi tinkiä voitoistaan. Ulkomaalaiset sijoittajat lauletaan suohon, heillä kun ei ole mitään yhteiskuntavastuuta. Politikon pitää osoittaa jämeriä otteita, tukea sääntelyä ja isoja tukiohjelmia. Kaikkien rahat kun ei ole kenekään rahoja.

Pointti on että kummankaan herran – Friedmanin tai Keynesin – oppeja ei käytetä koko suhdannejakson yli.

Nyt tuetaan verovaroin yrityksiä jopa jenkeissä sensijaan että annettaisiin heikoimpien kaatua.

Jos vertaisi talouttaa autoon, niin talousoppi on kuin auton jousitus. Friedmanin autossa on jousitus kuin vanhassa jenkissä. Kuopan jälkeen auto heiluu vartin. Tasaisella tiellä meno on silkinpehmeää. Keynesin auto on superkova ralliauto. Pito on hyvä ja ylätyksetön mutta selkärankaan asti töksähtelevää.

Kansalaiset haluasivat jonkunlaisen aktiivijousituksen joka on pehmeää ja kasvua suosivaa noususuhdanteessa mutta voimakkaasti vaimentava kuopan kohdalla. Tällaista ikiliikkujaa ei taida olla olemassa. Jos laskusuhdanteessa elvyttää pitää rahat myös joskus saada takaisin, eli jarruttaa talouskasvua. Friedmanin ja Keynesin oppeja voi arvostella vain jos niitä noudatetaan useamman suhdannesyklin yli. Tällaista malttia ja aikaperspektiiviä ei yksityishenkilöillä eikä siis heidän valitsemillaan politikoilla usein ole.