Kupliiko turva..?

Noin pari vuotta kaikki puhuivat vielä sijoituksen tuotosta.  Tänä päivänä sijoitussivustoja ja mainoksia lukiessa törmää koko ajan sijoitusten turvallisuuden mainostamiseen, joten avainsana sijoitustoiminnassa taitaa nykyään olla turva.

Mielestäni viimeaikaisissa sijoitustuotteissa ja niiden mainonnassa alkaa haiskahtaa jo sille, että turvallisuus sijoitustoiminnassa on alkanyt mennä överiksi.

Paljon on puhuttu myös kuplasta USAn Treasury bondeissa ( kts. esim. CNBC:n juttu) eikä varmaankaan aiheetta. Usein puhutaan myös, että pankkikriisin maksajat ovat veronmaksajia, mutta kyllä itse luulen, että niitä tulevat lopulta olemaan tähän turvallisuuteen hurahtaneet.

Sijoittajilla on tapana jahdata tuottoja kuvitellen, että pitkään jatkuneet hyvät tuotot tulevat jatkumaan tulevaisuudessakin. Tässä tilanteessa ilmeisesti kuitenkin ajatellaan, että turva tulee jatkumaan tuleveisuudessakin. Erona siis nyt  taitaa olla se, että sopulilauma on juossut tekno-osakkeiden sijasta turvaan, jonne kaikki eivät pidemmän päälle mahdu.

Olisiko tässä turvabisneksen nousussa muuten myös merkki siitä, että osakkeita kannattaisi jo ostaa?

Tilanne alkaa olla jo jokseenkin päinvastainen kesään/syksyyn 2007 verrattuna…

Related Posts

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten