Puolueen perustamista vaikeutettava

Yhteiskunta

Monessa ns. läntisessä demokratiassa äänestäjällä on vain kaksi reaalista vaihtoehtoa. Suomessa etenkin suurissa vaalipiireissä voi huoletta äänestää jotain yli puolesta tusinasta puolueesta ja olla varma, että ko. puolue pääsee vaalipiiristä läpi.

Jos puoli tusinaa vaihtoehtoa ei riitä, vika ei ole järjestelmässä, vaan äänestäjässä, joka kansanomaisesti sanoen on kranttu.

Itse vaihtoehtopuolueitten perustajista antaa Hjallis Harkimo hyvän kuvan. Kun hän ei saanut tarpeeksi puheenvuoroja, hän poistui TV:n vaalikeskustelusta. Millä ihmeen logiikalla yhden miehen puolueen pitäisi saada yhtä paljon puheaikaa kuin 40 kansanedustajan puolue. Harkimon puolueen perustaminen lähti liikkeelle juuri siitä, että hän ei saanut ääntään kuuluviin kok:ssa. Niin, siellä on siis ollut tähänkin asti n. 40 muutakin kansanedustajaa.

Ilmiössä ikävintä on se, että se painottuu porvaripuolelle. PS on alkanut ilmeisesti vaatia ehdokkailtaan jotain, James Hirvisaari ja Ano Turtiainen ovat olleetkin varoittavia esimerkkejä ja PS:stä oikealle on siinnyt useitakin puolueita, joista Suomen kansa ensin -puoleella ehdokkaista 50 %:lla on rikossyyte. Eräillä muillakin puolueilla rikoksia on tehty aivan liian yleisesti.

Äärioikeiston rinnalla on puolueita, jotka ilmeisesti on tarkoitettukin jonkinlaiseksi (huonoksi) vitsiksi. Kuka muistaa vielä esim. ns. Joogalentäjät?

Kun moni puolue saa vaaleissa vähemmän kuin 5000 ääntä, sama määrä kuvan kannattajakortteja ei riitä. Nimiä on joskus väärennettykin ja 5000 äänellä ei eduskuntaan pääse. Miten olisi 5000 jäsentä, jotka ovat maksaneet jäsenmaksun á 50 euroa.

Internet pahentaa asiaa. Esim. US:n blogisivut ovat täyttyneet roskasta, josta on ennen vaaleja turha sanoa, ettei läpi mennä. Nyt se nähtiin, mutta unohdetaan taatusti taas neljässä vuodessa.

Ja pieni pottuilu vaalituloksesta. Miksi ihmeessä vihreitten kannatus laski, sillä juuri tätähän puolue on ajanut vuosikaudet: Tuotetaan vähemmän sähköä, niin hinnat nousevat ja kulutus laskee.

3 thoughts on “Puolueen perustamista vaikeutettava

  1. Minusta nykyinen käytäntö on hyvä. Pahimmat fanaatikot (rasistit, telaketjufeministit, kettutytöt, kommunistit) eivät ole suurissa maltillisissa puolueissa harmia aiheuttamassa. Pienpuolueet antavat heille oman purkautumiskanavansa. Omassa puolueessaan he saavat lopulta mittauttaa todellisen suosionsa. Ja se on yleensä haavekuvia mitättömämpi. Somekuplassa eläessään moni pienpuolueen aktiivijäsen tuntuu yliarvioivan suosionsa tuntuvasti.

    1. Toin esille Harkimon, ei hän ole fanaatikko. 4 v. sitten sijoittajat ihastuivat häneen ja näissä vaaleissa rinnalla olivat liberaalit, 15.000 ääntä ja nolla kansanedustajaa. Harkimon puoluetta äänestettiin monessa vaalipiirissä ilman menestystä.

      Ja kun fanaatikkoja ei yhteiskunnasta suljeta muutenkaan pois, saisivat opetella yhteistyötä järjestöissä. Olisi puoleistakin enemmän hyötyä 🙂

  2. Minä äänestin Liberaaleja. Olisi ollut kiva saada edes yksi edustaja läpi.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8