Suomen talous on pankkibarometrin mukaan lamaantumassa

Finanssialan Keskusliiton tuoreen Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat sekä yritysten että kotitalouksien luotonkysynnän kääntyneen uudelleen negatiiviseksi vuoden kolmannella neljänneksellä. Luotonkysynnän odotetaan myös jatkuvan aiempaa vaisumpana.  Barometrikysely III/2014 tehtiin syyskuun alussa.

”Edellisessä kyselyssä arvioitu luotonkysynnän piristyminen kääntyi tuoreessa barometrikyselyssä jyrkästi heikommaksi. On erittäin huolestuttavaa Suomen talouskasvun kannalta, että yritysten investointirahoituksen kysynnän arvioidaan vähenevän entisestään”, sanoo analyytikko Elina Salminen Finanssialan Keskusliitosta.

Etenkin oman asunnon hankintaa ja remontointia tai peruskorjausta varten otettujen lainojen kysynnän arvioidaan heikentyvän vuoden loppua kohden. Pankinjohtajat arvioivat myös yritysten investointirahoitusta varten otettujen lainojen kysynnän jatkuvan laimeana.

Sijoittaminen kiinnostaa kotitalouksia

Kotitaloudet ovat edelleen kiinnostuneita erilaisista sijoitusvaihtoehdoista. Etenkin osakkeet ja osakerahastot ovat nyt suosittuja, osittain osakekurssien pitkään jatkuneen nousun ansiosta.  Myös matala korkotaso kannustaa sijoittajia etsimään tuottoja muualta kuin talletuksista, joiden suosio sijoituskohteena jatkaa hiipumistaan.

Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Osakeanalyysin uusia ominaisuuksia

 

Osakeanalyysiini on tullut paljon uusia ominaisuuksia. Tässä kerron vain niistä. Aiemmat toiminnallisuudet löytyvät artikkelista

 

https://piksu.net/osakeanalyysi-sergion-lista/

 

Ja koko työkalu osoitteesta

 

https://piksu.net/sergio/

 

 
Uusia ominaisuuksia
 

 
1.     Ohjeistuksen arviointi
Vertaa simuloinnin tuloksia ohjeistukseen

 

2.     AI Analyysi

Edge-funktio