Kansanrahasto – pöljä juttu

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen

Paavo Arhinmäen ehdotus kansanrahastosta sai täyslaidallisen rahoituksen professorilta Vesa Puttoselta. Puttosen mukaan Arhinmäen ehdotus olisi typerä ratkaisu ongelmaan, jota ei edes ole. Osuvasti sanottu, sillä näinhän se on. Ajatus siitä, että valtio perustaisi oman sijoitusrahaston kasvuyhtiöille, on aivan hölmö. Finnveran lisäksi alalla on jo nyt runsaasti yksityisiä toimijoita. Uskallan väittää, että Suomesta ei löydy yhtään hyvää tuote- tai yritysideaa, joka ei saisi rahoitusta. Pula ei siis ole rahoituksesta, vaan hyvistä ideoista, tuotteista ja niiden markkinoinnista.

Suomalaisia on usein moitittu siitä, että emme osaa myydä. Tämä onkin varmasti totta. Suomen näkövinkkelistä maailman markkinat ovat rajattomat – meidän pitäisi vain osata myydä sinne tuotteitamme. Jos onnistuisimme myymään aluksi vaikka yhden saunan kiukaan, Jopon tai juustohöylän, edes yhdelle kymmenestä eurooppalaisesta, olisi tämä jo hyvä alku.

Ihaillen täytyy katsoa länsinaapuriamme. He hallitsevat myyntityön ja brändäyksen. Esimerkiksi ruotsalainen Ikea ja suomalainen Lundia ovat aloittaneet huonekalubisneksen suunnilleen samaan aikaan 1940-luvulla. Ikean palveluksessa on nykyään noin 140 000 ihmistä eri puolilla maailmaa ja Lundian palveluksessa on noin 40 ihmistä. Kyllä suomalainen varastohylly olisi ollut ihan yhtä hyvä tuote kuin ruotsalainenkin.

Toivottavasti seuraava suomalaisten sukupolvi on jo sulavakäytöksisempi ja saa suunsa auki oikeissa paikoissa. Lupaavalta ainakin kuulostaa, että Lapin loskasta on tehty vientituote. Parikymppinen Miki Kuusi on rakentanut kavereineen Lapin loskan innoittamana Slush -nimisen sijoittajatapahtuman http://www.slush.org/. Tapahtuma on kasvanut vauhdilla ja tällä viikolla Messukeskuksessa kokoontui noin 14 000 startup -yrittäjää ja sijoittajaa eripuolilta maailmaa. Vaikka tapahtumasta ei poikisi Suomeen yhtä ainoaa sijoitusta, mikä on hyvin epätodennäköistä, on jo huima saavutus houkutella Suomeen loskan keskelle tuhansia sijoittajia. Tämä parantaa jo Suomen matkailutasettakin.

Ehkä Suomella on kaiken synkistelyn keskellä vielä toivoa. Näitä ennakkoluulottomia miki kuusia tarvitaan vaan lisää.    

Lue Punaisen mukin blogia.

One thought on “Kansanrahasto – pöljä juttu

  1. Suomalaiset osaavat myydä

    On vanha klisee, että suomalaiset eivät osaa myydä. Kyllä osaavat.

    Nokian tuotteita osti aika moni maailmalla. Kaiketi ne myytiin eikä niitä haettu väkisin Nokian varastoista. Vai haettiinko?

    SuperCell myy tälläkin hetkellä todella hyvin. Myynti ei tapahdu torilla kuten 100-vuotta sitten, vaan uudemmalla tavalla (freemium, IAP).

    Minä väitän, että suomalaiset osavat myydä. 

     

    Vesa Puttonen on oikeassa. Hyvät ideat saavat rahoitusta ja on parempi, että huonot ideat eivät saa.

    Uskon myös, että pääomasijoittaja, joka saa isot tuotot onnistuessaan tekee parempia sijoituspäätöksiä kuin virkamiehet.

Comments are closed.

Related Posts