YLE vihreää ilmastomafiaa vastaan

Nyt on semmoinenkin ihme nähty, että Yleisradion uutiset ovat tehneet järkevän uutisen puun pienpoltton ilmastovaikutuksista. Kaiken lisäksi uutinen on vastoin vihreän puolueen aatemaailmaa ja Euroopan parlamentin direktiivejä.

Ylen uutisen mukaan halkojen polttaminen lisää kasvihuonepäästöjä öljylämmitykseen verrattuna
Pientalojen lämmittäminen puita polttamalla lisää merkittävästi kasvihuonekaasuja verrattuna öljylämmitykseen, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Matti Jantunen. Hänen mukaansa halkolämmitystä ei voi mitenkään pitää ekologisena lämmitysmuotona.
 
Professori Jantunen on jo vuosi sitten kirjoittanut aiheesta selkeän kirjoituksen Savon Sanomiin.
Puun pienpolton öljyä negatiivisemmat ympäristövaikutukset tulevat kahdesta päälähteestä: Pienpoltossa syntyy metaania ja polttoainehyötysuhde on vain puolet öljykattilasta.
Artikkelissa on myös hiilidioksidin kokonaistilanteesta mielenkiintoinen ja harvoin kuultu tieto.
Puolet ilmakehään v. 1800 jälkeen kertyneestä n. 500 miljardista ylimääräisestä hiilidioksiditonnista on juuri tuota biomassan poltosta peräisin olevaa ei-fossiilista hiilidioksidia.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Kun ankat vaakkuvat, niitä pitää syöttää

(When ducks quack, feed them – vanha pörssisanonta)

Piilaakson moguulit näkevät tilaisuutensa koittaneen ja lyövät pöytään valtavat IPO:t. Antropic, Space-X ja OpenAI aikoivat rahastaa sijoittajilta yhteensä