Aki Kangasharju: Suurinta lisäarvoa tuottavien yksilöiden verotusta pitäisi radikaalisti keventää

Yhteiskunta

ETLA:n Aki Kangasharju esittää oheisella suhdannevideolla tutkimuskirjallisuuteen perustuvan ratkaisun elintasomme ja yhteiskuntamme pysähtyneisyyteen. Eniten lisäarvoa tuottamaan kykenevien, korkeimpiin tuloluokkiin kuuluvien verotusta tulisi radikaalisti keventää.

Aki Kangasharjun esittämä ratkaisu johtaisi merkittävästi erilaiseen valtioon. Valtion arvopäämääränä ei olisi enää niiden yksilöiden erityinen rahallinen rankaiseminen, jotka tuottavat eniten lisäarvoa, vaan valtio huolehtisi hieman enemmän kaikkien kansalaisten kohtelun tasapuolisuudesta.

 

Related Posts

Lajittelematon Sijoittaminen

Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta

Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.

Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla

Lajittelematon

Nordea, leveäharteinen kilpikonna

Nordea on etenkin viime vuosina saanut liiketoimintansa kuntoon, siivonnut riskit ja rakentanut tuloksenteosta ennustettavaa. 2025 tilinpäätös vahvistaa tarinan – mutta samalla paljastaa ristivedon yhtiön suorittamisen ja osakkeen ostoriehan