Tanskalainen Vestas ja saksalainen Nordex ovat valmistaneet pääosan tuulivoimaloistamme

Talous

Suomessa on nyt 1601 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 6 946 megawattia (MW). Vuonna 2023 kapasiteetti kasvoi 212 voimalalla ja 1 280 MW:lla. Voimaloistamme pääosan ovat valmistaneet Tanskan pörssissä noteerattu Vestas ja Saksan pörssissä noteerattu Nordex. Näitä molempia voi ostaa tärkeimpien osakevälittäjien kautta.

Tuulivoimapuistojemme omistajuus on hajaantunut suurelle joukolle suomalaisia ja kansainvälisiä toimijoita (kuva yllä).

Tuulivoima on Suomessa edelleen vahvasti keskittynyt Pohjois-Pohjanmaalle ja muihin Pohjanmaan maakuntiin. Eniten uusia voimaloita rakennettiin vuonna 2023 Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntiin. Pohjois-Pohjanmaalla on 38,5 prosenttia Suomen tuulivoimasta, missä on myös valtaosa kehitteillä olevista hankkeista. ”Vaikka alueellisesti tasainen rakentaminen olisi monesta syystä erittäin tärkeää, on mukava huomata, että ne kunnat, joissa on jo paljon tuulivoimaloita, luvittavat niitä myös lisää. Tuulivoimaan on siis totuttu hyvin eikä siitä koeta kohtuutonta haittaa”, kommentoi Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Vuodelle 2024 ennakoidaan noin 450 MW:n lisäystä ja vuodelle 2025 on jo tiedossa lähes 2 000 MW uutta tuulivoimakapasiteettia. Vaikka rakenteilla olevat hankkeet ovat tarkasti tiedossa, siirtyvät hankkeet helposti vuodelta toiselle, aiottua aiemmaksi tai myöhemmäksi. ”Varsinainen voimaloiden nostotyö pyritään tekemään vuoden vähätuulisemmalla jaksolla eli kesäkaudella. Käyttöönottovaihe voi kuitenkin viedä useammankin kuukauden, joten loppuvuonna aina elämme jännittäviä hetkiä sen osalta, kumman vuoden puolella voimalat katsotaan valmistuneiksi. Voimalatoimituksissa on ollut viime aikoina myös viivästymisiä, joiden tiedetään siirtävän hankkeiden valmistumista vuodelta 2024 vuodelle 2025”, Mikkonen kuvaa tuulivoimarakentamisen vaiheita.

”Vielä viime vuoden lopulla tuli uusia investointipäätöksiä hankkeista, jotka valmistuvat jo 2025. Nousseet kustannukset ja yleinen epävarmuus aiheuttavat sen, että kaikesta esimerkiksi neuvotellaan tarkemmin ja pidempään – asiat varmistuvat myöhemmässä vaiheessa. Olemme luottavaisia rakentamistahdin jatkuvuuden osalta. Rakentamisen jatkuminen on äärimmäisen tärkeää: Suomi ei pysty kilpailemaan tukieuroilla monen muun maan vetyhankkeille ja muille uusille puhtaan siirtymän teollisuushankkeille. Meidän kilpailuvalttimme on siinä, että puhdasta ja edullista sähköntuotantoa on mahdollista rakentaa lisää, sääntely on järkevää ja luvitusprosessit ovat sujuvia. Tämä on tärkeää pitää tänä vuonna tiukasti mielessä, kun hallitusohjelman lukuisia tuulivoimakirjauksia toimeenpannaan. Suomen täytyy pysyä mukana kilpailussa uusista jätti-investoinneista ja energiajärjestelmän modernisointityön täytyy edetä – suhdanteista riippumatta”, Mikkonen sanoo.

Lisää tietoa:   Suomen tuulivoimayhdistyksen tiivistelmä

One thought on “Tanskalainen Vestas ja saksalainen Nordex ovat valmistaneet pääosan tuulivoimaloistamme

  1. Sähkön saatavuus vaatii kaksinkertaiset investoinnit. Tuulivoima ja varma ydinvoima. Voiko tuota selvemmin sanoa.

Comments are closed.

Related Posts

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top