Tilastokeskus julkisti tänään tuoreimman työvoimatutkimuksensa. Se osoitti tammikuun työttömyysasteeksi 9,3 % eli määrällisesti 245000. Erityisen huono tilanne on miehillä, sillä miespuolisesta työvoimasta peräti 10,0 % oli työttömänä naisten osuuden jäädessä lukemaan 8,5 %. Lukujen eriytyminen ei ole sinänsä yllättävää. Karkeasti ottaen miesvaltaisilla teknisillä aloilla on ollut viime vuosina hankalaa, mutta naisvaltainen hoiva-ala on vetänyt väkeä hyvin.

Tammikuun työttömyysaste ei ole edellisen finanssikriisin jälkeisen ajan suurin, ei lähimainkaan. Kausitasoittamattomassa tilastossa kyseenalainen huippu saavutettiin touko-kesäkuussa 2015, jolloin lukema oli 2,6 %-yksikköä rumempi kuin tammikuussa. Koulujen päättyminen loppukeväällä luonnollisestikin selittää suuren osan vaihtelusta. Loppukevään ja loppusyksyn välinen vaihtelu on toistunut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana hyvin samanlaisena, eikä ole aihetta olettaa sen muuttuvan, ellei Suomen koulutusjärjestelmään tehdä radikaaleja muutoksia. Sinänsä en näkisi siinä mitään pahaa, että valmistumisajankohdat jakautuisivat vuositasolla hieman tasaisemmin, eikä suuri joukko nuoria ryntäisi samaan aikaan työmarkkinoita ruuhkauttamaan. Yliopistoissa valmistumisajankohta toki riippuu lähinnä siitä, milloin saa lopputyön ulos, mutta koulumaisemmissa oppilaitoksissa ruuhka osuu väistämättä kesän kynnykselle.

Työttömyyden tilastointiin ei ole yhtä ainoaa menetelmää. Pääosin Tilastokeskus käyttää satunnaisotantaan perustuvia puhelinhaastatteluja joiden perusteella tehdyt päätelmät ovat suuntaa-antavia ja lasketun työttömien määrän virhemarginaali on suurehko, tammikuun osalta 19000 eli 7,8 % keskiarvosta. Itsekin vuosia takaperin vastasin tällaiseen haastatteluun. Oli elokuun loppu, kesätyöni oli loppunut mutta opintoni eivät olleet vielä alkaneet. Jouduin vastaamaan, etten ollut viimeksi kuluneen viikon aikana tehnyt yhtään töitä, vaikka käytännössä olin ollut töissä koko kesän. En saanut sittemmin enää puheluita, koska satunnaisotanta kohdistui ilmeisesti muihin henkilöihin jatkossa.

Työvoimaviranomaisten tilastot antavat työttömyydestä rumemman kuvan kuin Tilastokeskuksen luvut. Tammikuussa työ- ja elinkeinotoimiston tilastoissa oli 368000 työtöntä työnhakijaa, 8000 enemmän kuin vuosi aiemmin. Erityisen harmillista on pitkäaikaistyöttömien (yli vuoden työttömänä olleiden) määrän kasvu peräti 18,9 %:lla, lukumääräisesti nousua oli 102000:sta 121000:een. Samalla aikavälillä työvoimaviranomaisten työllisyyspalveluissa olleiden ihmisten määrä laski huomattavasti, mutta tämä kertonee viranomaisten resurssien pienenemisestä julkisen talouden säästöpaineiden alla. Toisaalta kaikki todellisuudessa työttömätkään eivät näy työvoimaviranomaisten tilastoissa. Valitettavasti osa heistä ei näy missään tilastoissa, ja heidän kohdallaan myös syrjäytymisriski on usein todellinen.

Valitettavasti Suomen työttömyysaste on viime vuosina kulkenut euroalueen kanssa aivan eri suuntaan. Suomen Pankin tilastojen mukaan euroalueen työttömyysaste on laskenut vuoden 2013 huippulukemistaan marraskuun lopulle 1,5 %-yksikköä. Samassa ajassa Suomen luvut ovat rumentuneet 1,4 %-yksikköä, ja työttömyysasteiden ero Suomen eduksi oli kapeimmillaan vusoiin (9,5 % vs. 10,6 %). Ottaen huomioon Suomen asema euroalueen talouksien peränpitäjien joukossa ei tässäkään ole mitään yllättävää. Ongelman purkamiseen ei ole yhtä ainoaa ratkaisua, mutta on selvää, että paikallista sopimista on syytä helpottaa ja koeaikoja pidentää. Irtisanomisten vaikeuttaminen vain nostaisi rekrytointikynnystä. Jotta työttömän mahdollinen alanvaihto paremmin työllistävään ammattiin helpottuu, työttömyystuilla opiskelun täytyy aina olla aidosti mahdollista ilman pelkoa tukien menettämisestä. Muutenkin itsensä kehittäminen vaikuttaa positiivisesti yleiseen jaksamiseen, joka on yllättävänkin tärkeä työnhakua motivoiva tekijä.