Konecranes

Viime elokuussa Terex USA:sta ja Konecranes Suomesta ilmoittivat fuusiosta.

Seligsonin salkunhoitaja Oldenburg kirjoitti pitävänsä ratkaisua huonona. Itse kiinnitin huomiota siihen, että Terex valmistaa hyvinkin yksinkertaisia kaivinkoneita, joitten katteet ovat huonoja ja kilpailu kovaa niinkin pienelle yritykselle. Varsin monessa kommentissa arvioitiin fuusiokumppaneilla olevan edessään pitkä erämaavaellus ennen kuin fuusiosta löytyisi mitään synergiaetuja. Konecranesin kannalta esim. maataloustraktoriin asennettavat kauhat olisivat minun mielestäni olleet aivan turhia rönsyjä. Konecranes puolestaan edustaa nykyistä suomalaista suuntautumista konepajojen alalla, johon kuuluu erikoistuminen kapeahkoille erikoisaloille ja pyrkimys laajoihin huoltosopimuksiin.

Kiinalainen yritys ja viime kädessä Kiinan valtio tarjosi helmikuussa erittäin paljon parempia ehtoja Terexin osakkaille. Tässä vaiheessa etenkin Konecranesin tiedotus on ollut erikoista. Tuntuu perin omituiselta, että Terexin omistajat eivät Kiinan tarjoukseen tarttuisi. Siinä mielessä yhä jatkuvat puheet fuusiosuunnittelusta ovat turhia. Pitkän ähkimisen jälkeen Konecranes antoi viikonloppuna tiedotteen, jossa ylipäänsä hyväksytään se, että joitain mutkiakin on matkassa:

”Ottaen huomioon viimeisen seitsemän kuukauden aikana tapahtuneen yhdistymisen

jälkeisen liiketoiminnallisen integraation suunnittelun etenemisen, ja ottaen

huomioon vallitsevat haasteelliset liiketoimintaolosuhteet, Konecranes ja Terex

ovat päättäneet väliaikaisesti keskeyttää keskustelut yhdistymisen jälkeisen

liiketoiminnallisen integraation suunnittelusta, mikä on vain yksi

yhdistymiseen liittyvistä työalueista, keskittyäkseen kumpikin omaan

liiketoimintaansa ja toisaalta rakenteelliseen yhdistymisen toteuttamiseen.” Mitähän tuokin mahtaa tarkoittaa?

 

Minun mielestäni Terexin päätyminen Kiinaan on hyvä uutinen Konecranesille. Jos suomalaiset tarvitsevat USA:sta joitain myyntimiehiä, eiköhän niitä Terexistä saa värvättyä paljon halvemmalla kuin fuusion avulla.

Ainoastaan yksi uhka on olemassa. Konecranesin ammattijohtajat ovat puuhastelleet Terexin kanssa jo puoli vuotta. Voi olla hankalaa hyväksyä, että fuusiota ei tapahdu. Vastaava uhka on ennenkin toteutunut.

Muistan hyvin, kun Saksassa pidettiin suuret kansainväliset urheilukilpailut sikäläisistä UMTS-oikeuksista. Aluksi näytti pahasti siltä, että Sonera häviäisi kilpailun. Kello soi viimeiselle kierrokselle ja takakaarteessa pienen Suomen Sonera pelkällä sisulla ja tahdonvoimalla puristi ohi ja voitti. Talousmedia oli aluksi pelännyt Soneran jäävän ilman UMTSia, mutta voiton tultua liput liehuivat Suomessa ja Pasilassa soitettiin Porilaisten marssi.

 

Viikon, parin kuluttua alettiin miettiä, mitä oli ostettu ja mihin hintaan.

 

Omistan Konecranesin osakkeita.

 

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Kiinasta

Viime päivinä markkinat ovat hermoilleet Kiinan kehityksestä, eikä suotta.

Jos suoraan sanotaan, en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmeessä maailmanhistorian tuhoisinta hallitsijaa Maoa rajattomasti ihaileva kommunistinen valtio

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com