Puusta asiaa
Suomi on EU-alueen metsäisin maa. Meillä on naapurissa metsäinen Venäjä, josta tuotiin vuonna 2021 Suomeen noin yhdeksän miljoonaa kuutiometriä puuta. Itänaapurin suurhyökkäys Ukrainaan lopetti venäläisen
Suomi on EU-alueen metsäisin maa. Meillä on naapurissa metsäinen Venäjä, josta tuotiin vuonna 2021 Suomeen noin yhdeksän miljoonaa kuutiometriä puuta. Itänaapurin suurhyökkäys Ukrainaan lopetti venäläisen
Ensi vuoden alusta lähtien Malmin lentoaseman alue on Helsingin kaupungin omistuksessa ja rakennusyhtiöt kärkkyvät mahdollisuuksia. Lentoasemakäyttöön alue otettiin nimenomaan siksi, että se sopi rakentamiseen huonosti.
Kaukaisella 1990-luvun alkupuoliskolla minulla oli vanhempien kanssa tapana käydä ostoksilla Keravalla. Siellä oli iso Maximarket ja sitä vastapäätä kilpailevan ketjun Anttila. Molemmat isot kaksikerroksiset liikkeet
Tänään aukesivat markkinat Suomessakin ja Helsingin pörssin yleisindeksi avautui 6 %:n laskuun. Tällä hetkellä lasku on lieventynyt vain aavistuksen verran. Nordean pääekonomisti ehti arvioida, että
Ei ehtinyt Microsoftin edellisestä yt-neuvottelukierroksesta kulua vuottakaan, kun seuraavan petaaminen oli pitkällä. Yhtiön tämänpäiväisen ilmoituksen mukaan Microsoft Mobile Oy:n toiminta loppuu ja samalla Tampereelle ei
Hallitus on suunnitellut postitoiminnan joustavoittamista lakimuutoksella, jossa lupien vaatimisesta siirryttäisiin ilmoitusmenettelyyn. Siinä ei ole mitään yllättävää, että vasemmistopuolueiden edustajat ovat hyökänneet asiaa käsittelevässä valiokunnassa muutosesitystä
Suomalaiset tiedotusvälineet ovat nykyisen hallituksen aikana pitäneet tuon tuostakin esillä vakuutuskuoriin liittyviä asioita. Vähemmän puhutaan kapitalisaatiosopimuksista, jotka lasketaan juridisessa mielessä vakuutusten piiriin, vaikka niissä ei
Tilastokeskus julkisti tänään tuoreimman työvoimatutkimuksensa. Se osoitti tammikuun työttömyysasteeksi 9,3 % eli määrällisesti 245000. Erityisen huono tilanne on miehillä, sillä miespuolisesta työvoimasta peräti 10,0 %
Raaka-ainepuolella ei tällä hetkellä mene erityisen lujaa sen paremmin Suomessa kuin maailmallakaan. Talvivaaran kaivos ei osoittautunut kaupallisesti kannattavaksi, geofysikaalisia konsulttipalveluita tarjoava Suomen Malmi Oy ajautui
Huomenna on jälleen se päivä, kun verottaja hyvittää edellisenä vuonna liikaa maksetut verot takaisin yli 3 miljoonalle suomalaiselle. Itsekin kuulun palautusten saajien joukkoon. Mitäpä sitä
Suomessa asuntomarkkinoilla menee tällä hetkellä vielä suhteellisen heikosti yleisen taloustilanteen myötä. Valtakunnanlaajuisesti hinnat ovat samalla tasolla kuin 2012 puolivälissä. Toisaalta muitakin asuntomarkkinoita vakavasti haittaavia tekijöitä