Euroopan tulisi sopia vapaakauppasopimuksia lähialueen maiden kanssa

Maailmantalouden erään tärkeän struktuurin muodostavat vapaakauppa-alueet ja sopimukset.Nämä sopimukset eivät aina takaa tavaroiden vapaata liikkumista maasta toiseen vaan kysymyksessä on usein rajoitettu sopimus, joka takaa tiettyjen hyödykeryhmien tullittoman liikkumisen maasta toiseen. Sopimuksista huolimatta voi olla muita kaupan esteitä kuten tuoteturvallisuuteen liittyviä rajoituksia.

Muutamia merkittävimpiä alueellisia vapaakauppa järjestelyjä ovat Euroopan Unionin ympärille rakentuvat vapaakauppasopimukset,  pohjois-Amerikan NAFTA, kaakkois-Aasian taloutta yhdistävä AFTA/ASEAN sopimukset sekä etelä-Amerikan maita yhdistävät  ALADI/Mercosur sopimukset.

Vapaakauppasopimukset yhdistävät taloudelliselta rakenteeltaan saman tyyppisiä maita, joiden intressit ovat yhteiset. Esimerkiksi Eurooppa on puolustanut omaa maatalouttaan ja niinpä meillä on vähän vapaakauppajärjestelyjä elintarvikkeiden halpatuottajamaiden kanssa.

Vapaakauppasopimukset monasti edeltävät syvempää poliittista yhteistyötä ja minusta olisi nyt tärkeää että Eurooppa pyrkisi vapaakauppasopimusten muodossa ottamaan ensimmäisiä askelia kohti laajempaa lähialueyhteistyötä. Sopivia suuntia olisivat entisen Neuvostoliiton IVY maat ja toisaalta välimeren ympäristön valtiot. Minä en pidä näiden maiden teollisuutta tai maataloutta uhkana Euroopan tuotannolle ja uskon että voisimme päästä näiden valtioiden kanssa sopimukseen kilpailua vääristävien tukiaisten poistamisesta siellä missä niitä vielä on. Tulliliitto voisi olla ensimmäinen askel kohti konkreettisempaa yhteistyötä.

Alla on kuva tällä hetkellä voimassa olevista vapaakauppasopimuksista (enemmän tietoa: en.wikipedia.org/wiki/List_of_free_trade_agreements.)

One thought on “Euroopan tulisi sopia vapaakauppasopimuksia lähialueen maiden kanssa

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä