USA päätymässä taantumaan ja pörssilaskuun (”hard landing”) ?

Talous

Sijoittajia varten analyysejä tekevä ”Game of Trades” tutkimuslaitos arvioi, että USA:n taantuma on varsin todennäköinen loppuvuodesta 2024. Taantuman ennusmerkit näkyvät sijoittajille tutuissa indikaattoreissa:

  • Yleensä on päädytty vuoden tai parin sisällä taantumaan kun lyhyet korot ovat pitikiä korkoja korkemmalla. Lyhyet korot ovat olleet pitkiä korkeammalla jo puolitoista vuotta.
  • Silloin kun aletaan puhua pehmeästä laskusta ”soft landing” on lähes aina loppujen lopuksi päädytty taantumaan. Puheet pehmeästä laskusta ovat taantuman ennusmerkki.
  • Johdannaismarkkinoiden osto-/myynti- optioiden suhde, ”put call ratio” osoittaa että jodannaismarkkinoille sijoittavat uskovat nousun jatkumiseen.  Sokea usko nousun jatkumiseen edeltää monasti laskukauden alkamista.
  • Markkinoiden lähiajan heiluntaa, ”volatility”, ennustava vix indeksi on lähtenyt vähittäiseen nousuun. Tämä ennustaa käännettä osakemarkkinoille.

Taantumaan tarvittaisiin näiden yllä mainittujen lisäksi vielä yksi merkittävä tekijä, työttömyys. Työttömyyden nousu on aina edeltänyt taantumaa ja osakemarkkinat ovat lähes aina kääntyneet laskuun kun työttömyys ja sen mukanaan tuoma toivottomuus kääntyy nousuun. Mutta työmarkkinat ovat kaikkien, jopa keskuspankin yllätykseksi pysyneet vahvoina. Sijoittajien katseet ovatkin nyt kääntyneet seuraamaan USA:n työttömyyslukuja. Pahinta mahdollista signaalia, työttömyyden nousua, Game of Trades pitää kuitenkin todennäköisenä.

Game of Trades on aiemmin osoittanut rohkeutta ja kirkasta ajattelua. Heidän viestistään oppii paljon talouden ja suhdanneohjatun sijoittamisen lainalaisuuksista. Alla Game of Trades video USA:n tilanteesta.

4 thoughts on “USA päätymässä taantumaan ja pörssilaskuun (”hard landing”) ?

  1. Olen seurannut näitä Game-of-Trades sivuston analyysejä nyt parisen vuotta säännöllisesti, mutta viime aikoina luottamus heidän näkemyksiinsä on laskenut.

    Ovat ennustaneet taantumaa nyt liian pitkään ja toteutunut kurssikehitys SP500 indeksissä on samaan aikaan ollut todella vahvaa. Ovat siis olleet väärässä pitkään. Taantuman ennustaminen vuodesta toiseen ’pian tapahtuvaksi’, ilman taantuman toteutumista, on täysin arvotonta analyysiä.

  2. Taantuman ennusmerkit

    Maailman mahtavimman talouden eli Amerikan kohtalo riippuu talouden ennusmerkeistä, mutta myös presidentin, maan hallituksen ja erityisesti maan keskuspankin tulevista toimenpiteistä.
    Jos keskuspankki ”viivyttelee ” korkoruuvin kiristämistä edelleen jatkaen, saattavat eräät ennusmerkit kuten työttömyys alkaa kasvaa hallitsemattomasti. Tähän asti maan työttömyys on pysynyt pienenä. Kuitenkin pysyvien työpaikkojen kehitys on jo nyt alkanut vähentyä ja vain tilapäistyöttömien määrä on tippunut edelleen.

    Maan kulutuskysyntä riippuu sekä työllisyydestä että palkkojen kehityksestä. Toistaiseksi tilanne on hallinnassa eivätkä sitä uhkaa muut kuin ylisuuret korot ja keskuspankin kireä korkopolitiikka.
    USA:n keskuspankin ripeys tai hitaus ja halu ottaa korkopolitiikassaan huomioon talouden mahdollisuudet selvitä ylisuurista koroista on eräs avainkysymys pehmeän laskun onnistumiselle.

    Kun Euroopassa sota imee rahat ja Kiinan taloustilanne on aika kireä myös, niin Amerikka on ratkaisevassa asemassa maailmantalouden tulevista käänteistä. Jos Amerikkaan saadaan ”tyhmä” presidentti ja kauppasodat jälleen takaisin entistä rajummin, saattaa talous jälleen vaipua ”pakkaselle” eli ”hard landing” tulee maahan ja muodostuu myös koko läntisen maailman kohtaloksi.

    Näitä kohtalon kysymyksiä on taloudessa paljon, eli muuttujia taloudessa on liikaa. On lähes mahdotonta ennustaa edes USA:n, maailman parhaan talouden, tulevia kehityssuuntia luotettavasti.

  3. Olen seurannut artikkelissa referoitua ”Game of Trades” analyysiä nyt puoli vuotta. Ihan järkevän tuntuista ajattelua selkeästi esitettynä.

    Ovat olleet liian pessimistisiä. Syykin on näin jälkeenpäin ajateltuna selvä. Ovat aliarvioineet sen, miten paljon kuluttajilla oli corona elvytyksen ja keskuspankin corona helikopterirahan, jäljiltä tileillään ylimääräistä rahaa. Tämä raha on tulivinut kulutukseen ja ylläpitänyt taloutta enemmän kuin Game of Trades osasi odottaa.

    Olen itsekin yrittänyt, varsin keskinkertaisella menestyksellä, arvioida tuon ylimääräisen rahan merkitystä. Tätyy sanoa että en ole kyennyt sitä kvantitatiivisesti kunnolla laskemaan ainakaan sillä effortilla joka minulla on ollut tähän tehtävään käytettävissä.

    Mutta kunnioitan kuitenkin Game of Trades sivustoa. Ovat selkeäsanaisia ja pitävät yksinkertaiset asiat yksinkertaisina.

  4. Olen samaa mieltä, toki analyysi on sinänsä järkevää.

    Kunhan kukin sijoittaja vaan osaa suhtautua näihin oikealla tavalla, eri toimijat markkinoilla koittavat muodostaa omaa näkemystään mm. talouden tilasta ja syklien vaiheista. Kukaan ei nähdäkseni ole kovin hyvä tulevaisuuden ennustamisessa.

    Sijoittajana en luottaisi yhteenkään analyysin omien sijoituspäätösteni ohjaamisessa. Henkilökohtaisesti seuraan ehkä neljää-viittä tahoa, joita pidän tarpeeksi riippumattomina ja joihin olen oppinut luottamaan pidemmän ajan myötä. Sitten koitan muodostaa näistä oman kuvani ja siihen perustan omat sijoituspäätökset, sekä tiedostan että vastuu niistä on kokonaan itselläni.

    Youtube maailmassa kun elämme, Game of Trades sivustonkin analyysit on otsikoitu turhan raflaavasti. Samoin videoiden sisältö ja pohdinta ohjaa mielestäni turhan vahvasti heidän omaan johtopäätökseensä. Olisi parempi, jos asiat esitettäisiin neutraalimmin, myös vaihtoehtoisten skenaarioiden mahdollisuudet huomioiden. Saattaa tulla taantuma, tai sitten jos käy näin ja näin, ehkä sitä ei vielä lähitulevaisuudessa tulekaan…

Comments are closed.

Related Posts