Sen verran vielä brexitistä, että vaikka se on monella tavalla katastrofi EU:lle ja uskoakseni vielä enemmän briteille ehkä nationalistien naiiveimmat tunnetarpeet poislukien, on siinä yksi hyvä puoli kaikkien kannalta. EU:ssa pysymistä puoltanut pääministeri Theresa May nimitti brexit-leirin tähtikaartin unionista irtoamisesta vastaaviksi ministereiksi, vaikka he itsekään tuskin uskoivat urakkaan pääsevänsä – josko sitä miten vakavissaan edes hinkusivat. Niin tai näin, he saavat testata poppoonsa ja samalla kaikkien euroskeptikkojen väitteen, että jokainen maa pärjää paremmin unionin ulkopuolella. EU:stahan ei heidän mukaansa olen kuin riesaa. Missä EU siellä ongelma, runoilee Timo Soinikin.

Brexitistit tuhahtivat integraation kannattajien väitteelle investointien hiipumisesta epävarmuuden ja rajoitusten vuoksi. Britannia on houkutellut niitä tarjotessaan löyhästi säännellyt työmarkkinat ja pääsyn EU:n yhteismarkkinoille. Jos, niin investointien hiipuminen toteutunee nopeasti, joten kauaa ei tarvitse tuloksia odottaa.

Palvelusektorin odotukset ovat jo romahtaneet Britanniassa liki finanssikriisin tasolle. Vienti vetää toistaiseksi hyvin, koska punta on pilkkahintainen ja EU:n yhteismarkkinakin vielä auki, mutta investoijat katsovat kauemmas tulevaisuuteen. Sen suhteen faktaa alkaa tippua vuoden sisään.

Brexitistit lupasivat palauttaa itsemääräysoikeuden, tukkia maahanmuuton ja säästää EU-maksuissa, mutta pysyä silti osana yhteismarkkinaa. Unioniin kuulumattomat Sveitsi ja Norja joutuvat nielemään sen hintana jokseenkin jäsenyyttä vastaavat ehdot. Miksi Britannia saisi edullisemmat ehdot? Kuten aiemmin sanoin, minusta se on utopistinen toive.

Toki Britannian kanssa halutaan toimiva kauppa, mutta EU:lla on vankka motiivi olla palkitsematta ketään lähdöstä. Sen päätösmekanismi vaatii sopimuksilta jokaisen 27 jäsenmaan hyväksynnän. Siinä on neuvottelijoilla vekslaamista, kuten David Cameronkin varoitti. Yksimielisyyden on ollut kiven alla helpommissakin asioissa. Työvoiman vapaa liikkuminen loikkii isona piruna pöydässä, koska juuri sen kimppuun brexitistit ovat käyneet tuoreissakin lausunnoissaan.

Integraation kannattajat varoittivat viennin kärsivän raskaasti. Tuskan määrä on heidän mukaansa suorassa suhteessa epävarmuuden kestoon ja rajoitusten kustannuksiin. Jos sopimus ei synny kahden vuoden siirtymäaikana, taloussuhteet määrittyvät WTO:n raameissa. Se toisi suojatulleja.

Brexitistit pitivät huolta turhana. He lupasivat löytää korvaavat markkinat paremmilla ehdoilla käden käänteessä. EU:ta he pitävät entiselle imperiumille kauppapolitiikassa pelkkänä taakkana. Nyt he jo kehuskelevat saaneensa lupaavia kontakteja muualta maailmasta. Sitä en epäile, mutta EU kattaa puolet Britannian ulkomaan kaupasta, joten korvattavaa riittää. Ja kauppaneuvottelut kypsyvät hitaasti kuin ahvenkukko. Valmista ei tule vuosiin.

Eikä ehtojen ja sovun saaminen liene yhtään helpompaa kuin EU:n mukana. Barack Obaman mukaan britit joutuvat Yhdysvaltojen kauppaneuvotteluissa jonon päähän, kun EU on sen kärjesssä. Seuraavan presidentin linja on auki, mutta ainakin Donald Trump on julistanut protektionismia muuta maailmaa vastaan niin äänekkäästi, että brittien poikkeuslupa siihen olisi ihme. Trump kyllä suositteli brexitiä nationalistien tapaan, mutta tuskin tämä aateveljeys häntä yhtään hellyttäisi, kun puntarissa olisivat Yhdysvaltojen kapeasti määritellyt intressit. Hillary Clintonin linja tuskin radikaalisti Obamasta poikkeaisi. EU on tärkeämpi kokonsa vuoksi.

Brexitistit vakuuttivat kantaväestön työllisyyden paranevan siirtolaisten häipyessä kilpailusta. Taloustietelijät pitävät väitettä hölynpölynä, koska missään taloudessa työpaikkoja ei ole rajallinen määrä, vaan siirtotyövoiman mukanaan tuoma talouskasvu luo uusia työpaikkoja. Ja ne huonosti palkatut ikävät työt, kuten maataloustyö, tuskin kelpaavat briteille yhtään paremmin kuin ennen. Eivät ne navetta-apulaisen työt Suomessakaan mene kuumille kiville paljon kovemmasta työttömyydestä huolimatta. Siksi niitä tekevät ukrainalaiset.

Britannia on pärjännyt hyvin EU:n jäsenenä vuosikymmenet, toisin kuin ennen sitä. Se on sikälikin hyvä koekaniini, ettei se kuulu euroon. Vaikutukset rajautuvat tarkasti nimenomaan EU:hun. Jos brittien kokemukset ovat surkeat, euroskeptisyys ottaa kaikkialla takkiinsa – ja päinvastoin.

Jo parin vuoden kuluttua pöydässä on kovia faktoja. Ne tulevat tarpeeseen uusien kansanäänestyksien painaessa päälle. Ehkä EU kaipaa juuri tämän hevoskuurin – nyt nähdään.

Lupaan tarkistaa omiakin näkemyksiäni, jos Britannia antaa siihen aihetta. Tosin on huomattava, että se on maailman suurimpia talouksia, joten pelivara ja neuvotteluvoima on toinen kuin Suomen kaltaisilla minimailla.