Kaupunkien puistot, viheralueet ja kohtuullisen väljä rakentaminen lisäävät ihmisten hyvinvointia ja vähentävät hiilidioksidipäästöjä

Kevyttä

Aalto-yliopiston tutkimuksen (Ranja Hautamäki, Tuulia Puustinen, Tiina Merikoski, Aija Staffans) mukaan Tampere, Turku ja Vantaa painottavat luonnonsuojelua ja kaupunkivihreän lukuisia hyötyjä ympäristölle ja asukkaille.

Ymmärrys kaupunkiluonnon tärkeydestä on lisääntynyt ja EU:n äskettäin hyväksymä ennallistamisasetus korostaa kaupunkien viherpeitteen merkitystä niin ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten torjunnassa kuin luonnon monimuotoisuuden edistämisessä. 70 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä syntyy kaupungeissa ja Aalto-yliopiston tutkijat CO-CARBON- ja SMARTLAND-hankkeissa selvittivät, miten tiivistäminen ja viherryttäminen näkyvät Suomen kuuden suurimman kaupungin – Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Oulun ja Turun – ilmastosuunnitelmissa.

”Kaupunkien merkitys ilmastotyössä on merkittävä, ja varsinkin isot suomalaiskaupungit ovat toimineet sen edelläkävijöinä jo ennen lainsäädännön velvoitetta”, sanoo professori Ranja Hautamäki.

Tutkijat havaitsivat, että vaikka kaupunkivihreän merkitys on kasvamassa, kaupunkirakenteen tiivistäminen on edelleen painopiste. “Siitä on tullut itsestäänselvyys ja tosiasia, jota ei kyseenalaisteta – vaikka kyse on aina poliittisista päätöksistä”, tutkijatohtori Tuulia Puustinen korostaa. “Kiinnostavaa kyllä, tiivistämiseen ja viherryttämiseen liittyviä ristiriitoja ei tuotu suunnitelmissa juurikaan esille.”

Ilmastosuunnitelmista löytyi tutkijoita ilahduttava lähestymistapa, joka ei tukeudu tiivistämiseen ja jossa kaupunkivihreä nähdään täydentävänä ja jopa vaihtoehtoisena strategiana tiivistämiselle. Tässä lähestymistavassa kaupunkiluonto on erottamaton osa kaupungin kehittämistä, ja ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi se korostaa vihreän monia hyötyjä luonnon monimuotoisuuden ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta. Monihyötyisyyttä nostivat ilmastotoimisuunnitelmissaan esille erityisesti Vantaa, Tampere ja Turku.

Perinteisin suhtautuminen kaupunkivihreään pohjautuu luonnonsuojeluun: luontoa suojellaan tiivistämisen vastapainoksi, ja kaupunkivihreä ja rakennettu kaupunki nähdään erillisinä kokonaisuuksina. Toinen tapa on nähdä kaupunkivihreä tiivistämisen palvelukseen valjastettuna sopeutumiskeinona, joka auttaa esimerkiksi hulevesien hallinnassa. Sopeutumista korostivat ilmastosuunnitelmissaan erityisesti Helsinki, Espoo ja Oulu.

Suojelu ja vihreän ripottelu ei riitä

Kaupungistuminen on globaali megatrendi, joka näkyy vahvasti myös Suomessa. Kuudessa suurimmassa kaupungissa asuu jo kolmannes suomalaisista, ja kaikkien kuuden väkiluvun ennustetaan myös kasvavan tulevaisuudessa. Tämä korostaa entisestään kaupunkien ilmastotoimien merkitystä, tutkijat korostavat.

Vihreän ripottelu sinne tänne tai vihreän suojelu kaupungin laitamilla ei riitä hulevesien hallintaan, kasvillisuuden viilentävän vaikutukseen tai tehokkaaseen hiilensidontaan. Paikallisten ilmastohyötyjen takaamiseksi puuston latvuspeittävyyden tulisi olla kaikkialla kaupungissa 30 prosenttia, mutta esimerkiksi joissain Helsingin kaupunginosissa se jää jopa 4 prosenttiin.

Kaupunkien ilmastosuunnitelmia ei Suomessa ole aiemmin juuri tutkittu. Tutkijat korostavatkin ilmastosuunnitelmien merkitystä poikkihallinnollisina, eri toimialojen tavoitteita yhteensovittavana työkaluna, jossa otetaan huomioon kaupunkivihreän ilmastohyödyt ja merkitys luonnon monimuotoisuudelle. Tällainen integroitu lähestymistapa vaatii kaupungeilta systeemitason ajattelua, jossa tunnistetaan ilmastopolitiikan mahdollisesti ristiriitaiset tavoitteet sekä tavoitteiden asettamiseen liittyvät kompromissit ja synergiat yli politiikkasektoreiden ja perinteisen hillintä-sopeutuminen-jaottelun.

Linkki tutkimukseen

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt