Nordea ennustaa maltillista talouskasvua, mutta maailmantalouden systeemiset riskit ovat pääsääntöisesti negatiivisia

Talous
1

Nordean Economic outlook  ennustaa tälle vuodelle Euroaluelle 0,7%-, USA:lle 2,5%- ja Kiinalle 5%- talouskasvua.

Nordean perusskenaario on maltillinen:

  • Maailmantalouden kasvun odotetaan olevan maltillista vielä pidemmän aikaa. Kasvu alkaa toden teolla vasta sitten kun keskuspankkien koronlaskut alkavat vaikuttaa.
  • Inflaatiopaineet ovat hellittäneet erityisesti USA:ssa ja Nordea odottaa keskuspankkikorkojen laskevan maltillista vauhtia sekä USA:ssa että Euroalueella
  • Pitkät korot pysynevät nykyisellä tasollaan eikä Nordea odota niihin merkittäviä muutoksia.
  • Yhdysvaltojen talouskasvussa on vahva pohjavire eikä näköpiirissä ole taantumaa talouskasvun hidastumisesta huolimatta.
  • Kiinan talouden uskotaan huolimatta kuluttajien heikosta luottamuksesta kasvavan tänä vuonna. Mutta kasvuvauhti hidastuu huomattavasti tulevina vuosina.

Riskit ovat Tuuli Koivu:n mukaan enemmän negatiivisia kuin positiivisia:

  • Poliittiset riskit voivat olla arvaamattomia. USA:n vaalien jälkeinen politiikka ja suurten talousblokkien väliset mahdolliset protektionistiset toimet voivat yllättävällä tavalla muuttaa talouden kuvaa.
  • USA:n taantumariski on varteenotettava mahdollisuus.

 

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Osakeanalyysin uusia ominaisuuksia

 

Osakeanalyysiini on tullut paljon uusia ominaisuuksia. Tässä kerron vain niistä. Aiemmat toiminnallisuudet löytyvät artikkelista

 

https://piksu.net/osakeanalyysi-sergion-lista/

 

Ja koko työkalu osoitteesta

 

https://piksu.net/sergio/

 

 
Uusia ominaisuuksia
 

 
1.     Ohjeistuksen arviointi
Vertaa simuloinnin tuloksia ohjeistukseen

 

2.     AI Analyysi

Edge-funktio

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: AI juhlii, kuluttajat kärvistelevät, ja sijoittajat soittavat viulua

Pörsseissä kaikki mikä liittyy löyhästikin tekoälyyn tai datakeskuksiin on noussut voimakkaasti. Uuttaa on että nousu on nyt entistä laajempaa, myös geografisesti. Perinteisten amerikkalaisten teknojen lisäksi