Venäjän talous kasvaa reipasta 3,5% vauhtia

Talous
1

Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen BOFITin mukaan Venäjän talouden kasvu on 3,5 % sekä vuonna 2024 että vuonna 2023. Kasvu on ripeää eikä pakotteiden vaikutuksesta ole näiden numeroiden perusteella tietoakaan.  Vuosina 2025–2026 Venäjän talouskasvu hidastuu noin 1 prosenttiin eli lähelle Venäjän talouden pitkän aikavälin potentiaalista kasvua.

”Vuoden 2024 loppua kohden talouskasvu hidastuu ennen kaikkea työvoimapulan ja kapasiteettirajoitteiden vuoksi. Nopeampi kasvu tulevina vuosina vaatisi merkittävää hyppäystä tuottavuudessa. Se on epätodennäköistä, koska suuri osa investoinneista suuntautuu puolustustarviketeollisuuteen tai sodan tarpeita palveleviin aloihin”, vanhempi ekonomisti Sinikka Parviainen BOFITista sanoo.

Julkisen sektorin menot ja tulot ovat lähes tasapainossa

Julkisen sektorin kulutuksen kasvu jatkuu vahvana ennusteajanjaksolla. Alustavien epävirallisten tietojen mukaan arvio vuoden 2024 budjetin alijäämästä nousee hieman 1,7
prosenttiin BKT:sta (kesäkuussa arvio 1,1 prosenttia BKT:sta).  Alijäämä on esimerkiksi Suomen 2,7%/bkt alijäämään verrattuna varsin pieni ja Venäjän julkisen sektorin kokonaistasetta on lukujen perusteella hoidettu varsin mallikkaasti.

One thought on “Venäjän talous kasvaa reipasta 3,5% vauhtia

  1. Jaa, muistan hyvin, kun Stubb 2014 sanoi silloisista Krimin-pakotteista, että “kaalisoppaa Venäjällä riittää”. Tässä on 10 v. ollut aikaa NIIDEN pakotteiden vaikuttaa. EU käy ihan suoraankin edelleen kauppaa V:n kanssa monin tavoin ja vienti Keski-Aasiaan on kummasti kasvanut.

    Edelleen tässä on 2,5 v. kerrottu Putinin kuolevan about ensi viikolla. Nyt syksyllä huomattiin Bidenin olevan 10 v. vanhempi.

    https://www.sttinfo.fi/tiedote/69976910/eu-maiden-vienti-venajalle-puolittui-vienti-keski-aasian-maihin-kasvussa?publisherId=69819633

Vastaa

Related Posts