Verohallinnon ohje Bitcoinin verotuksesta

Verohallinto uusine mainoskasvoineen on keskittynyt viime aikoina tekemään pilaa henkilöistä, jotka eivät tunne oloaan varmaksi sähköisessä maailmassa. Markkinoinnissa on toki myös muistettu viitata muoviämpäreihin. Pidän tätä uutta ilmettä koomisena, ehkäpä hitusen viihdyttävänäkin, mutta tosiasiat on syytä muistaa. Monessa verotusta koskevassa kysymyksessä Verohallinto on Aina Inkeri Ankeinen ja muoviämpäriä tulisi lähinnä käyttää säilytysastiana Ankeisen kannanotoille.

Verohallinto on toissa päivänä julkaissut tiedotteen, jossa muistutti asiakkaitaan ilmoittamaan veroilmoituksessaan myös virtuaalivaluutan vaihdannasta syntyneet tulot. Bitcoinin verotus toteutetaan tällä hetkellä hyvin epäsymmetrisesti. Suomen tuloverolaeissa on laaja tulokäsite, joten tulot on luonnollisesti ilmoitettava. Kun Verohallinto tässä yhteydessä on unohtanut nettotulon verottamisen periaatteen, voi lopputulos olla verovelvollisen kannalta hyvin ankea. Tästä ankeudesta malliesimerkkinä voidaan nostaa esille Verohallinnon ohje ”Virtuaalivaluuttojen tuloverotus”. Tässä tekstissä käyn läpi Bitcoinin luovutusta koskevaa ohjeistusta erityisesti luovutustappiota silmällä pitäen.

Bitcoinin luovutus

Verohallinto antaa ohjeessaan varsin selvät linjaukset siitä, miten se verottaa Bitcoineilla käytävää kauppaa. Tämä kannanotto Bitcoinin luovutukseen voidaan kiteyttää kolmeen alla olevaan kohtaan, joita kommentoin:

1. ”Virtuaalivaluutat eivät ole rahaa mutta eivät myöskään arvopapereita tuloverolaissa (TVL) tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi virtuaalivaluuttaa pidetään tuloverolain soveltamistilanteissa luonteeltaan muuna, erikseen määrittelemättömänä ja sen käyttäjien välisenä sopimuksena.”

Ensimmäisessä virkkeessä Verohallinto osuu vielä oikeaan. Bitcoin ei ole keskuspankin liikkeelle laskemaa rahaa, eikä luovutustappion vähennyskelpoisuutta koskevan TVL 50 §:n 3 momentin 3 kohdan poikkeussäännöksen mukainen arvopaperi.

Tästä eteenpäin Aina Inkeri Ankeisen tulkinta voidaankin heittää muoviseen jäteämpäriin. Jos Bitcoin ei ole arvopaperi, ei sen seurauksena siitä muodostu erikseen määrittelemätön käyttäjien välinen sopimus! Verohallinto tietää, ettei Bitcoin ole arvopaperi ja onnistuu johtamaan tästä tiedosta sisällön Bitcoin-kaupalle. Maailmassa käydään kauppaa monenlaisella kiinteällä, irtaimella ja aineettomalla omaisuudella. Vaikka kaikesta vaihdannan kohteista ei olekaan tyhjentävää listaa tuloverolaissa, ei Verohallinto voi keksiä näille kohteille verokertymän maksivoivia ominaisuuksia.

2. ”Verotuksellisesti virtuaalivaluutan kauppa muistuttaa olosuhteiltaan niin sanotuilla hinnanerosopimuksilla (CFD) käytävää kauppaa.”

Verotuspäätöksen (tai minkä tahansa hallintotopäätöksen) perusteena termi ”muistuttaa”, on hyvin heikko peruste. Siskot voivat muistuttaa toisiaan, mutta yleiseen elämänkokemukseen perustuen en neuvoisi miestä antamaan kälylleen täsmälleen samaa ”kohtelua” kuin vaimolleen. CFD-sopimukset eivät ole edes Bitcoinin serkkuja. CFD-sopimus on korkeintaan Bitcoinin entinen koulukaveri, jonka kanssa voidaan käydä joskus oluella muistelemassa menneitä.

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen mukaan hinnanerosopimus on ”ostajan” ja ”myyjän” välinen sopimus kohde-etuuden (kuten osakkeiden, valuutan, hyödykkeiden tai indeksin) sen hetkisen hinnan ja sopimuksen sulkemishetkellä voimassa olevan hinnan välisen erotuksen vaihtamisesta. Finanssivalvonnan mukaan CFD-sopimuksissa ei kuitenkaan ole kyse omaisuuserien ostamisesta tai myymisestä vaan ainoastaan sopimuksesta ottaa vastaan tai maksaa sen
hinnan muutos. Yksinkertaistaen, kysymyksessä on vedonlyönti, jossa hinnanerosopimuksen tarjoaja maksaa sijoitukselle osakkeen arvonoususta riippuvan kertoimen.

”Sopimussuhteeseen liittyvät menetykset eivät ole tuloverolain mukaisessa verotuksessa vähennyskelpoisia.”

”Virtuaalivaluutan kauppatilanteissa ei sovelleta virtuaalivaluutan sopimusluonteen vuoksi tuloverolain omaisuuden luovutusvoittojen verottamista koskevia säännöksiä.”

Verohallinto perustelee kantaansa viittaamalla oikeustapaukseen KHO 2010:74. Ratkaisu oli aikanaan kylmä suihku kyseisiä instrumentteja käyttäneille sijoittajille. Korkein hallinto-oikeus pysytti päätöksessä keskusverolautakunnan ratkaisun. Tapauksessa valittajalla oli sopimusehtojen mukaan oikeus saada suoritus kohde-etuuden positiivisesta arvonmuutoksesta ja toisaalta velvollisuus suoritukseen kohde-etuuden negatiivisesta arvonmuutoksesta. Koska kyse ei ollut oikeuden mukaan arvopaperista tuloverolain tarkoittamalla tavalla, ei verovelvollisella ollut arvopaperia koskevan tuloverolain poikkeussäännöksen mukaista vähennysoikeutta. Asiassa oli merkitystä sillä, että peruste suorituksiin syntyi sopimussuhteessa sopimusehtojen nojalla.

Oltiinpa ratkaisusta mitä mieltä tahansa, on Verohallinnon oltava rehellinen ja johdonmukainen tulkinnoissaan. Mitä Verohallinto tarkoittaa viitatessaan virtuaalivaluutan sopimusluonteeseen? Kaikki kaupat ovat luonteeltaan sopimuksia, joissa sovitaan esimerkiksi kauppahinnasta. Mökkikauppa on sopimus, henkilöyhtiön osuuden kauppa on sopimus ja esimerkiksi tekijänoikeuden kauppa on sopimus. Näihin kaikkiin sovelletaan luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä. Tätä Verohallinto siis tuskin tarkoittaa sopimusluonteisuudella. Verohallinto yrittää linkittää näkemystään edellä mainittuun korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun, mutta ainoa yhteys siihen on, että Bitcoin ei ole arvopaperi. Sillä seikalla ei taas ole yhtään mitään merkitystä, koska luovutusvoittoa ja -tappiota määritettäessä sovelletaan pääsääntöä.

”Bitcoin-kauppa muistuttaa CFD-sopimuksia” Ei tosiaan muistuta yhtään! Bitcoin-kauppa muistuttaa kaikkia edellä mainittuja kauppasopimuksia, muttei juuri yhtään CFD-sopimuksia. Verohallinnon tulee näyttää, että ohjeessa mainittu väite pitää paikkansa. Koska Bitcoin-kaupassa ei ole juuri mitään samaa CFD-sopimusten kanssa, ei verottaja voi rinnastaa niitä. Verohallinnon kannanotto tehty ainoastaan veronkannon määrät mielessä, eikä se kestä oikeudellista tarkastelua.

3. ”Virtuaalivaluutan muuntaminen oikeaksi valuutaksi realisoi virtuaalivaluutan arvonmuutoksen verotuksen. Positiivista arvonousua voidaan pitää varallisuuden kerryttämänä tulona, jolloin arvonnousu verotetaan muuna pääomatulona.”

On selvää, että laajaan tulokäsitteeseen kuuluu laaja verovelvollisuus myös pääomatuloista. Pääomatulon hankitaan kohdistuvat kulut pitää saada vähentää tästä. Suomen verotus perustuu nettotulon verottamiselle. Verohallinto ei voi poiketa siitä keksimällä Bitcoin-kaupalle sellaista sisältöä, mitä siinä ei tosiasiassa ole. Koska kyse on ilmiselvä luovutus, siihen tulee soveltaa luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä.

Mitä tehdä, mikäli sinulla on Bitcoin-luovutuksia?

Olet verovelvollinen Bitcoin-kaupoista syntyneistä luovutusvoitoista. Verohallinnon kannanotto merkitsee myös sitä, ettei se hyväksy mahdollisten tappioiden vähentämistä. Veroilmoituksen yhteyteen on siten kannattavaa tehdä oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus voidaan tehdä myös menneiltä verovuosilta. Meitä Feeniksissä harmittaa Verohallinnon linjaus siinä määrin paljon, että tulet saamaan apua edullisesti. Tämä blogiteksti on vain raapaisu pintaa ja myös tänä keväänä annettavien veroilmoitusten suhteen voi tehdä vielä paljon. Jos asia koskee sinua tai läheisiäsi, ota rohkeasti yhteyttä numeroon 0207809210! Siirretään tämä ankea tulkinta sille tarkoitettuun paikkaan!

-Quality in Simplicity

Feeniks

2 thoughts on “Verohallinnon ohje Bitcoinin verotuksesta

  1. Mielestäni argumentoit

    Mielestäni argumentoit kohdassa kaksi hieman eri asiaa kuin mistä sitaatissa puhutaan – tai niin itse tulkitsin. Siinä todettiin, että verotuksellisesti virtuaalivaluutan kauppa muistuttaa CFD-sopimusten kauppaa. Kauppa == kaupankäynti. Siinä ei siis todettu, että Bitcoin muistuttaisi CFD-sopimuksia, vaan puhuttiin niiden kauppatavasta. Ja KHO-esimerkissä verottaja mainitsee sen, että kauppaa ei jäydä julkisesti listatuilla markkinoilla.

  2. Heippa!

    Heippa!

    Kiitos palautteesta! Ehkä päättelyketju ei tuosta ihan täysin aukea ja ehkäpä Verohallinnon ohjeen voi nähdä myös noin kuten kirjoitat. Mielestäni KHO-keississä ei ollut kyse CFD-diilistä kaupan kohteena vaan CFD-diilistä per se. Keskustelisin asiasta lisää, mutta pitää valitettavasti olla tarkkana, ettei opeta kilpailijoita ja Verohallintoa turhan paljon. 🙂 Hyvä pointti ja kyllä yritän jollain tasolla asiaa kuitenkin täälläkin kommentoida.

Comments are closed.

Related Posts