Kehittyvien maiden joukkolainoissa on piileviä riskejä

Nebojsa Dimic tarkastelee väitöskirjassaan ”Essays on Emerging Market Finance” kehittyvien markkinoiden tärkeimpien omaisuusluokkien riskisyyttä ja ominaispiirteitä. Klassisen finanssiteorian mukaan markkinaturbulenssin aikaan sijoittajat korvaavat riskisempiä omaisuusluokkia kuten esimerkiksi osakkeita turvallisemmilla omaisuusluokilla kuten joukkovelkakirjalainoilla. Kehittyvillä markkinoilla tämä yhteys on kuitenkin toisenlainen.

Dimic esittää väitöstutkimuksessaan, että kehittyvien markkinoiden joukkovelkakirjoja ei tulisi pitää turvallisina sijoituksina suhteessa kehittyvien markkinoiden osakkeisiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kehittyvien markkinoiden joukkovelkakirjoilla on osakkeille tyypillisiä ominaispiirteitä ja ne ovat siten todellisuudessa paljon riskisempiä kuin teorian mukaan voisi olettaa.

Kehittyvien markkinoiden omaisuusluokat alttiita poliittiselle riskille

Poliittinen epävarmuus on yksi merkittävimmistä kehittyviin talouksiin vaikuttavista tekijöistä. Viime vuosien tapahtumat kuten arabikevät Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä, Libyan sisällissota, vuoden 2011 mellakat Egyptissä sekä Tunisiassa, vuoden 2006 poliittinen ja sotilaallinen kriisi Thaimaassa sekä vuoden 2014 sekasorto Ukrainassa vaikuttavat kehittyviin talouksiin merkittävästi.

– Havaitsin että keskushallinnon toimilla, mikä on yksi poliittisen riskin lähteistä, on negatiivinen ja yhtäläinen vaikutus osakemarkkinoiden tuottoihin sekä kehittyvillä että kehittyneillä markkinoilla. Sen sijaan etnisiin jännitteisiin liittyvällä poliittisella riskillä on negatiivinen vaikutus osakemarkkinoiden tuottoihin vain kehittyvillä markkinoilla, Dimic sanoo.

Tämä tarkoittaa, että kehittyvillä markkinoilla väestön rodullinen, kansallinen tai kielellinen jakautuneisuus voivat näkyä heikompina tuottoina osakemarkkinoilla.

Dimic havaitsi myös väitöskirjassaan, että kansainvälisten sijoittajien on erittäin tärkeä ottaa huomioon korruptioon, demokraattisen hallinnon vaihtumiseen sekä sijoitusprofiiliin liittyvät riskit, sillä niillä on negatiivinen vaikutus kehittyvien markkinoiden omaisuusluokkiin.

 

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8