Pienet yritykset tuovat sijoittamiseen vauhtia
Olen parin vuoden aikana hankkinut kokemuksia sijoittamisesta pieniin listattuihin yrityksiin. Tässä havaintoja:
- Ruotsin markkinoilla, muun muassa First North listalla, on satoja (noin 500) vaihtoehtoja, joiden joukosta löytyy hyviä kohteita. Suomen markkinat ovat tässä suhteessa liian kapeat.
- Menestyvä sijoittaminen edellyttää että käytettävissä on jokin menetelmä, jolla voi verrata yritysten liikevaihtojen kasvua, taseen rakennetta sekä tulosraportointia. Hyviä vaihtoehtoisia työkaluja löytyy useita: Börsdata, Koyfin, TradingView, Morningstar….
- Olen käyttänyt tärkeimpinä valintakriteereinä liikevaihdon kasvua ja sitä että toiminta näyttäisi joko olevan voitollista tai ainakin kääntyvän nopeasti voitolliseksi.
- Yrityksen liiketoiminnan luonteen ymmärtäminen auttaa karsimaan pois sellaisia vaihtoehtoja joiden voitollinen kasvu ei ole kestävällä pohjalla. Pienessä yrityksessä on monia helposti vakavaksi muodostuvia riskitekijöitä. Saattaa olla että kasvu on perustunut liian paljon kalliisiin yrityskauppoihin, voi olla että asiakkaat ovat ostaneet yrityksen tuotteita kokeeksi ja hylkäävät tarkemmin tutustuttuaan, voi olla että avainhenkilö lähtee yrityksestä, voi olla että yritys on jo saturoimassa markkinat tuotteillaan eikä uusia asiakkaita löydy, ……. Riskit ovat yhtä moninaisia, mikä tahansa yksittäinen asia voi epäonnistua.
- Kasvolliset, yrityksen toimialueen tuntevat ankkuriomistajat ovat hyvä ennusmerkki. Olisi hyvä jos omistukseen liittyvä määräysvalta olisi jakautunut hieman useammalle henkilölle eikä haittaa vaikka jokin eläkerahasto tai vastaava instituutio on mukana kohtuu merkittvänä vähemmistöomistajana. Mutta ei ole toivottavaa että eläkevakuutusyhtiö tai rahasto käyttää määräysvaltaa.
- Pienten, usein selvästi alle 100 henkeä työllistävien, yritysten osakkeiden ostaminen ja myyminen muodostaa haasteen. Pössissä toimii yleensä maksettu markkinatakaaja, joka ylläpitää ohuita osto- ja myynti- laitoja. Muutaman tuhannen euron erän, voi joskus ostaa tai myydä suoraan näistä laidoista. Suuremmat kaupat vaativat kärsivällisyyttä. Pitää laittaa erä odottelemaan mahdollista kaupan vastapuolta eikä kauppa aina toteudu saman päivän aikana.
- Jotkin merkittävät institutionaaliset sijoittajat haluaisivat käydä kauppaa kenties jopa prosentilla yrityksen koko osakekannasta. Näitä kauppoja on vaikeaa tehdä pörssin kautta. Pörssi toimii hyvin niin kauan kuin kauppasummat pysyävät suurin piirtein suuruusluokassa 0.1% osakekannasta. Sellaisen erän voi yleensä ostaa tai myydä muutamassa viikossa. Suurmpien erien kauppaa käydään välittäjien kautta. Välittäjä (pankkiiriliike) etsii sopivan vastapuolen ja veloittaa kaupan järjestämisestä palkkion.
- Pienten yhtiöiden pörssikurssit heiluvat villisti, usein kymmeniä prosentteja ilman syytä. Ja jos syytä ilmenee niin pitää varautua jopa 90% laskuihin tai 100% ylittäviin nousuihin. On hyvä hajauttaa useampaan ja salkusta on hyvä löyttyä jotain vakaampaa vastapainoksi.
- Ei pidä heti myydä jos jollakin yrityksellä menee hyvin. Tappioita tulee helposti monista ja voittoja muutamista. Siksi on hyvä ottaa voitot täysimääräisinä kun niitä tulee.
Pieniin yrityksiin sijoittaminen opettaa uudenlaista asennetta, vaatii erityistaitoja ja onnistuminen edellyttää pientä aktiivisuutta. Sijoittamiseen tulee samalla vauhtia ja jännittäviä käänteitä.