Piksun koneoppimiseen perustuva salkku sukelsi miinukselle

Salkun rakenne

Piksun koneoppimiseen perustuvaa salkkua on nyt ylläpidetty vuoden verran. Tappiota kertyi 1,9% kun samaan aikaan vertailuindeksi OMX Nordic 40 tuotti 5,6% tappiota. Tulos ei ollut hyvä vaikka vertailuindeksi voitettiin.

Salkun aiempi hyvä tuotto rapautui viimeisen kolmen kuukauden aikana kun yksi osake, Nelly Group, meni pois suosiosta ja menetti yli puolet arvostaan.  Volatiilisuutta joutuu näköjään kestämään kun salkussa on vain viisi osaketta. Parempi hajautus olisi ehkä paikallaan.

Koneoppimiseen liittyvä salkku on helpoimmin löydettävissä piksun ”Analyysit” valikkosta. Salkkuun tehdään päivityksiä noin kerran kvartaalissa.

Salkkuun valitaan kvartaaleittain koneoppimisen menetelmin (multiple linear regression sovellus) noin 5 keskisuurten tai suurten yrityksien osaketta Suomesta tai Ruotsista. Koneoppiminen ottaa valinnassaan huomioon kvartaaliraporttien esittämät luvut ja pörssikurssin, mutta ei tulevaisuudennäkymiä, maailmantalouden tilannetta eikä toimialaan liittyviä tekijöitä. Kyseessä on siis pelkästään kvantitatiivisiin lukuihin perustuva valinta.

Salkun edelliset päivitykset:

Vastaa

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään