Makrotalous: Maailmantalouden laiva on irronnut karilta

Makrotalouskatsaus syyskuu /2009     Kai Nyman         

Katsaukseen liittyvä syventävä esitys pidetään Toto invest ryhmän kokouksissa – muissa tilaisuuksissa erikseen pyydettäessä.

Source: http://www.ism.ws

Maailmantalouden laiva on irronnut karilta, pahimmat vuodot on paikattu ja matka jatkuu taas seesteisemmässä, kirkkaammassa säässä, jossa ennustettavuus on parantunut ja yritykset voivat taas suunnitella investointeja luottaen siihen että markkinat eivät putoa alta.

Sentimentti-indikaattorit

Kaikkien suhdannelaitosten (IFO, JP-Morgan (yllä), ISM, OECD) indikaattorit ennakoivat kasvun joko alkaneen tai alkavan ihan kohtapuolin.

Kuluttajien luottamus tulevaisuuteen on Euroalueella kohtuu pirteää, mutta USA:n kuluttajat opettelevat elämään tulojensa mukaisesti eikä luottamus entisen menon paluuseen ole vielä kokonaan palannut. Työttömyyden kasvuvauhti on nyt pienempää kuin aiemmin – ja siis tälläkin sektorilla on nyt selkeitä merkkejä paremmasta.

Korkomarkkinat

Korkomarkkinat ennakoivat vuoden päästä alkavia maltillisia keskuspankkikoron kiristyksiä. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ei vielä suosittele keskuspankeille koronnostoja, mutta kehottaa valtioiden hallituksia valmistautumaan julkisten elvytystoimien purkamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, ensi vuodeksi ei ole tiedossa avokätisiä julkisia hankkeita ja yksityisen sektorin osuus siis jälleen kasvaa.

Reaalitalous

Bruttokansantuote kasvaa keski-Euroopan suurissa talouksissa (Ranska, Saksa,..) ja kaukoidässä. Myös USA:n talous näyttäisi lähiaikoina pääsevän kasvulukemiin. Keskustelu siitä tuleeko lamasta toipuminen olemaan hidasta vai nopeaa on väistynyt ja tilalle on astunut konkreettisten kasvulukujen seuraaminen. Spekulointi on siis viimeisen kuukauden aikana antanut sijaa kvantitatiivisille analyyseille. Ja tälle muutokselle on hyvä syy – nyt on olemassa kasvua ja kasvulukuja, joita voidaan seurata.

Sijoitusmarkkinat

Viimeisten kuukausien aikana parhaiten ovat pärjänneet pankkiosakkeet. Pankit tekevät tällä hetkellä hyvää tulosta maksamalla kansalaisten talletuksille alhaista lyhyttä korkoa, kun taas antolainaus on yleensä sidottu tällä hetkellä korkeammalla tasolla olevaan pitkään korkoon.

Pörssimarkkinoiden kiinnostus on kesän aikana siirtynyt lamasta toipuville kehittyneille markkinoille ja Suomalaiset osakkeet ovat ihan kelpo sijoituskohde.

Related Posts

Lajittelematon Sijoittaminen

Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta

Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.

Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla

Lajittelematon

Nordea, leveäharteinen kilpikonna

Nordea on etenkin viime vuosina saanut liiketoimintansa kuntoon, siivonnut riskit ja rakentanut tuloksenteosta ennustettavaa. 2025 tilinpäätös vahvistaa tarinan – mutta samalla paljastaa ristivedon yhtiön suorittamisen ja osakkeen ostoriehan