Kirjautuminen
Tärkeitä palveluita
Sisältö
Uutispoimintoja
-
Kysely: Nuoret tuntevat isännöinnin tehtävät huonosti
Lähde: Kiinteistölehti
-
Tullimuurit nousivat, mutta tavara liikkuu sittenkin: Konecranesin voitto kasvoi vielä – uhkaa nyt pysähtyä
Lähde: YLE talous
-
Tekoälykonsultit myyvät somessa äkkirikastumista – asiakkaat kertovat Ylelle menettäneensä tuhansia euroja
Lähde: YLE talous
-
Kevythormissa piilee tulipaloriski – älä lämmitä liikaa
Lähde: Kiinteistölehti
-
Fiskars-konsernissa suunnitellaan 310 työtehtävän vähentämistä globaalisti
Lähde: YLE talous
-
PAM: Selvitimme Wolt-lähettien todelliset tuntipalkkiot – ”Tämä on todella hälyttävää”, sanoo PAMin puheenjohtaja
Lähde: YLE talous
-
Neste: Vuosi sitten tulos oli surkea, mutta nyt ylitettiin odotukset
Lähde: YLE talous
-
10 000 euroa säästöön tilille – vertailimme 14 pankin korot
Lähde: Taloustaito/rahat
-
Alueiden eriytyminen koettelee taloyhtiöitä
Lähde: Kiinteistölehti
-
Usko jo, turvatili on valetta – verkkorikollisten haaviin 72,5 miljoonaa euroa
Lähde: Taloustaito/rahat
-
Parvekelumen poisto kuuluu asukkaan vastuulle
Lähde: Kiinteistölehti
-
Yhteisöveron määrä laski vuonna 2024 – rahoitus- ja vakuutustoimiala edelleen suurin
Lähde: Vero.fi
OMXHex uutisia
HLRE Holding Oyj: 2026-02-05 09:01:26: Sisäpiiritieto
Investors House Oyj: 2026-02-05 08:30:05: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Talenom Oyj: 2026-02-05 08:15:04: Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimäärä
Endomines Finland Oyj: 2026-02-05 08:00:12: Tilinpäätöstiedote
Kesko Oyj: 2026-02-05 08:00:08: Yhtiökokouskutsu
Kesko Oyj: 2026-02-05 08:00:08: Yhtiökokouskutsu
Sampo: 2026-02-05 07:30:00: Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimäärä
Kesko Oyj: 2026-02-05 07:10:04: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Kesko Oyj: 2026-02-05 07:10:04: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Neste Oyj: 2026-02-05 07:05:06: Yhtiökokouskutsu
Neste Oyj: 2026-02-05 07:05:05: Yhtiökokouskutsu
Neste Oyj: 2026-02-05 07:00:09: Tilinpäätöstiedote
Neste Oyj: 2026-02-05 07:00:09: Tilinpäätöstiedote
Kesko Oyj: 2026-02-05 07:00:07: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
S-Bank Plc: 2026-02-05 07:00:06: Tilinpäätöstiedote
Kesko Oyj: 2026-02-05 07:00:06: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Fiskars: 2026-02-05 06:55:04: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Fiskars: 2026-02-05 06:55:04: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Rebl Group Oyj: 2026-02-05 06:50:04: Johtohenkilöiden liiketoimet
Fiskars: 2026-02-05 06:50:03: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Fiskars: 2026-02-05 06:50:03: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Fiskars: 2026-02-05 06:45:04: Yhtiökokouskutsu
Fiskars: 2026-02-05 06:45:04: Yhtiökokouskutsu
Fiskars: 2026-02-05 06:30:09: Tilinpäätöstiedote
Fiskars: 2026-02-05 06:30:05: Tilinpäätöstiedote
Aktia Pankki Oyj: 2026-02-05 06:30:04: Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimäärä
Aktia Pankki Oyj: 2026-02-05 06:30:03: Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimäärä
Aktia Pankki Oyj: 2026-02-05 06:30:03: Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimäärä
Sampo: 2026-02-05 06:30:02: Tilinpäätöstiedote
Fiskars: 2026-02-05 06:27:02: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
Related Posts
EU ja datakeskukset
Sijoitusstrategi Matthew Tuttle USA:sta arvioi, että Eurooppa rakentaa tällä hetkellä mahdollisuutta irtautua amerikkalaisesta teknologiasta. Hänen mukaansa yhtiöt OVH, IONOS, Orange, Deutsche Telekom ja Capgemini EU:sta
Helsinki tarvitsee katujen puhdistuksesta kertovan tekstiviestipalvelun takaisin!
Helsingissä ei ole enää käytössä katujen puhdistussuunnitelmista ilmoittavaa tekstiviestipalvelua. Sopimus päättyi ilmeisesti vuonna 2024, eikä sitä ole jatkettu, vaikka korvaavaa järjestelmää ei ole, eikä liioin
Elisa vahva siellä missä pitää
Elisa on saanut sijoittajapiireissä viime aikoina arvostelua heikosta suorittamisesta, mikä on putkinäköistä ja kohtuutonta. Taantuman ja työttömyyden runtelemassa taloudessa se onnistuu kovan kilpailun keskelläkin kasvattamaan
Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta
Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.
Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Kommentit