Amerikkalaista tietoturvaa

Manning oli mies paikallaan.

 

Olin luullut, että USA:ssa käytetty ilmaisu Stalinista ”Joe-setänä” olisi ollut pelkkää propagandaa, mutta yllätyin tuossa kirjassa sitä, että Roosevelt kahdenkeskisessä viestinvaihdossa Churchillin kanssa käytti samaa ilmaisua.

Uudempi verrokki on, kun Bush sanoi Putinista katsoneensa miehen silmiin ja nähneensä sielun. Kuten huomaa, politiikassa ei aina nojata kovin syvällisin analyyseihin.

Pikkaisen hämmästyin tietoa siitä, että USA on vasta aivan viime aikoina alkanut epäillä venäläisen KGB-taustaisen tietoturvayhtiön sopivuutta julkishallinnon käyttöön. Laajemmin voisi toki kysyä, soveltuuko mikään ulkomainen firma tai ylipäänsä mikään yksityinen toimija suojaamaan julkista tietoturvaa.

Mieleen tulee myös väite siitä, että aina pyritään valmistautumaan edelliseen sotaan. CIA antanee ”farmillaan” varsin perusteellista action-koulutusta. Kuitenkin kuuluu menneisyyteen aika, jolloin CIA:n edeltäjän OSS:n agentit hyppäsivät laskuvarjoin vihollislinjojen taakse. Nykyään sitä varten on muitakin porukoita ja CIA:ssa sopisi keskittyä tietoturvaan eikä ostaa sitä halvimmalta alihankkijalta.

Joskus on jäänyt julkisuudessa mainitsematta, että tietovuotaja Manning oli arvoltaan sotamies, siis korpraalia alempi. Nykyään hän lienee sotanainen, vaikkei varmaan pystykään synnyttämään niin kuin suomalaiset miehet.

On jokseenkin uskomatonta, että Manningilla oli pääsy suunnattomaan määrään paitsi asevoimien niin myös State Departementin tiedostoja ja esteetön mahdollisuus kopioida ja siten edelleen välittää kaikkia tiedostoja. Kovin suurta pr:ää ei anna tuonkaan julkistetun videon kielenkäyttö.

Kaiken kaikkiaan ei olekaan ihme, että jopa Pohjois-Korea arvioidaan kybersodassa vaaralliseksi vastustajaksi USA:lle.

4 thoughts on “Amerikkalaista tietoturvaa

  1. Wautsi miten kaunis mies !!

    Wautsi miten kaunis mies !!

  2. Maning / Odysseus

    JV

    sulla tommonen seireeni, meillä Odysseuksen kanssa vähän toisenlaiset! Aidommat.

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 

Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen