Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä haluaisi Helsingin Sanomien (1.11.) mukaan jatkossa hitas-asuntojen tuotantoa enemmän kalliille alueille, kun taas siellä, "missä hintaero verrattuna säätelemättömiin asuntoihin on pieni, kannattaisi luovuttaa tontteja vapaarahoitteisille asuntoyhtiöille". Mikähän lie tarkalleen ottaen järkeily tämän ajatuksen taustalla?

Onhan tietysti niin, että varsinkin mikäli säännelty hinta laskee markkinahinnan alapuolelle (minkä se monin paikoin tekeekin), sääntely menettää merkityksensä. Varsinkin mikäli säännelty hinta jää pysyvästi tavoittamattomiin, hitaksesta muodostuu tällaisilla alueilla harmiton, vain pientä lisäbyrokratiaa aiheuttava kuriositeetti, jolla saattaa olla hieman edullisempi tontinvuokra, mutta ei välttämättä sitäkään. Eli jos hitas-järjestelmässä muuten näkee jotain kannatettavaa, tällaisille alueille niitä ei kannattaisi rakentaa.

Mutta tarkoittaako halvimpien alueiden hitas-tuotannon vähentäminen sitä, että niitä pitäisi rakentaa enemmän nimenomaan kalliille alueille? Jutussa on mainittu vapaarahoitteisten keskimääräiseksi hinnaksi 6700 euroa neliöltä (millä kaiketi tarkoitettiin näitä kalliimpia alueita), kun taas hitas-asunnon hinnaksi 4231 euroa neliöltä. Luvut ovat käytännössä vain suuntaa-antavia, mutta kuitenkin oikeata kokoluokkaa: ero on valtava. Onko Penttilällä jonkinlainen kuvitelma, että muiden asuntojen hinnat useampien säänneltyjen asuntojen myötä jotenkin maagisesti laskisivat, ikään kuin tarve asua jotenkin vähenisi, kun vieressä on halpoja asuntoja? Ei, kyllä seuraus olisi tarjolla olevien asuntojen määrän vähentyessä pikemminkin päinvastainen.

HS uutisoi 23.10., että vain harva hitas-osakas rikastuu sääntelyn päättyessä. Näin toki on toistaiseksi, mutta absurdimpien hintapoikkeamien harvinaisuus ei tee järjestelmästä yhtään sen järkevämpää: joillakin alueilla järjestelmällä ei ole käytännössä vaikutusta, kun taas toisessa ääripäässä jotkut ovat ensin asuntoloukussa, kunnes koittaa realisoitavassa omaisuudessa mitattu äkkirikastuminen (kts. asukkaalle voittoa 2913€ / neliö).

Haluaako apulaiskaupunginjohtaja Penttilä, että yhä useammalle voisi tulla mahdollisuus tällaiseen rikastumisloukkoon? Kyllä, sitoisihan se joitakin ihmisiä Helsinkiin, mikä lienee Penttilän tavoite. Mutta vaikka ajateltaisiin vain Helsingin etua naapurikuntien kustannuksella, ovatko nämä ihmiset niitä kaupungin janoamia hyviä veronmaksajia? Tai vaikka he olisivatkin tällaisia veronmaksajia asuntoa ostettaessa, ovatko he sitä vielä siinä vaiheessa, kun he haluaisivat muuttaa pois, mutta eivät käytännössä voi sääntelyn takia? Onko sekin kaupungin etu, että toiset, ehkä maksukykyisemmätkin veronmaksajat jäävät tulematta kaupunkiin, koska heille ei osunut arpa kohdalle eivätkä he pysty ostamaan asuntoa vanhalta ehkä eläkkeellekin jääneeltä hitas-osakkaalta, joka ei halua myydä asuntoaan alihintaan? Ja voiko sitä pitää kenenkään etuna, että ihmiset eivät pääse muuttamaan kaupungin sisällä elämäntilanteen tai työpaikan vaihtuessa asunnosta toiseen, koska asunnosta ei saa myytäessä järkevää hintaa, eikä joihinkin asuntoihin sen vuoksi pääse kiinni edes rahalla?

Monille ihmisille on selvää, että hitas tuottaa lähinnä vain ongelmia. Jos hitas-asuntoja on kuitenkin niin pakko rakentaa, eikö voisi edes pyrkiä siihen, että niiden vaikutus olisi maltillinen, ja niiden hinnat osuisivat lähitulevaisuuttakin arvioitaessa edes jokseenkin lähelle markkinahintoja? Nyt tuntuu, että Penttilä pyrkii päinvastaiseen eli luomaan nimenomaan enemmän sellaisia hitas-yhtiöitä, joissa järjestelmän ongelmat ovat kaikista suurimmat.

Tästä tulee ihan mieleen Akateemisen talousblogin parin vuodentakainen kirjoitus, joka käsitteli Penttilän HS:lle antamaa haastattelua, jossa hän totesi hitas-järjestelmän olevan hyvä sillä perusteella, että hitas-järjestelmän asunnoille on niin kova kysyntä. Ajatuksenjuoksu tuntuu olevan linjassa nyt esitetyn kanssa. Luomalla suosituille alueille entistä enemmän entistä alihintaisempia asuntoja, saadaan järjestelmästä entistä suositumpi, ja siten siis entistä parempi! Miksei siis rakennettaisi ydinkeskustaan oma Cirrus-kokoluokan tornitalo, ja myytäisi siitä asuntoja 100 euron neliöhintaan? Asuntoarpajaisiin tursuavat sadattuhannet hakemukset ja asuntoihin tämän jälkeen hintaloukkuun kymmeniksi vuosiksi jäävät onnekkaat olisivat täydellinen osoitus järjestelmän entistä suuremmasta erinomaisuudesta!