Mihin tuet menevät teollisuudessa?

Kun laivateollisuus huutaa valtiota apuun niin kuka on avun saaja? Alihankintaketju jossa ei suomalaista duunaria näy? Dokumentissa perään kuulutettiin suomalaista duunaria kunhan ehdoista sovitaan. Siis samoilla ehdoilla kuin ulkomainen alihankkija suhteessa tekijöihinsä?

Voisi kuvitella, että poliittisesti yrityksiä tuetaan koska ne ovat täällä ja niihin toivotaan kotimaista työvoimaa. Ainakin tällainen kuva itselleni on syntynyt työministerin huolestuessa työttömyysluvuista.

Toki yritys voi olla kotimainen. Toimistusjohtaja esikuntineen ovat suomalaisia, mutta rivitekijät muualta. Kannattaako? Riittävätkö pelkät yrityksen maksamat verot, kun kotimaisten työntekijöiden palkoista niitä verotuloja ei ole?

Missähän ovat ne kasvavan työttömyyden maassa tulevat työpaikat. Ovatko kansalaisemme nirsoja, kun kaikki työ ei kelpaa? Vai onko syy jossain muualla?

Koskahan siivous- ja kuljetusala huutavat valtiota apuun…

Related Posts