Muutoksia Ketkunperä hedgerahastoihin

Ketkunperä hedgerahastojen tuotot vuodelta 2008 olivat
Ketkunperä I tuotto -15,1 %
Ketkunperä II tuotto -18,2 %
Ketkunperä III tuotto +3,3 %

Koska rahastojen keskituotto/tappio –12,2133 % ylitti vain niukasti kaikkien suomalaisten hedge rahastojen keskituoton/tappion -12,98 % rahastoyhtiö on päättänyt lopettaa I ja II rahastot. Syynä ei suinkaan ole se, että rahastojen tuotolla kestää liian kauan saavuttaa edellinen korkein tuottotasonsa (high watermark) koska Ketkunperällä kiinnitettään huomio aivan muihin vesirajoihin.
 
Ohessa vielä rahastojen kehitykset vuoden 2008 aikana. Kukin kuvaaja alkaa nollatasolta perustamishetkellä. Rahastoissa oli siis momentum strategian mukaisesti 10 long ja 10 short osaketta pohjoismaiden suurista yhtiöistä. Eri salkuissa on ollut vaihtelevia määriä osakkeita Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta.
 
Ketkunperä I tuotto perustamisesta 2,1 % ja viime vuodelta -15,1 %
 
Ketkunperä II tuotto perustamisesta -0,4 % ja viime vuodelta -18,2 %
 
Ketkunperä III tuotto perustamisesta -2,1 % ja viime vuodelta +3,3 %

Jatkossa Ketkunperä rahastoyhtiö tulee keskittymään raportoimaan vain onnistuneista toimista ja epäonnistumiset jätetään maksavien asiakkaiden huoleksi 🙂

Related Posts

Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin.
USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain

Kevyttä

Suomalaiset uskovat, että menestyvää yritystoimintaa syntyy avustuksilla

Suomalaisten suuri valtaosa luulee edelleen että kehitystä edistetään parhaiten yrityksille annettavien avustusten avulla. LähiTapiolan mukaan vain yksi prosentti arvioi että yritystuet pääasiassa haittaavat kehitystä. Tuo