Puukaupasta ja metsäteollisuudesta keskustelen päivittäin alan ihmisten kanssa. Tehtailla ei mene hyvin. Moni vastaa puhelimeen "olen lomautettuna ja tätä jatkuu vielä lomien jälkeen".

Alan kokonaiskuvaa voisimme täydentää Puu- ja Bioenergiamessuilla 2. – 4.9.2009. Tästä tulee mieleen ajatus "sotakirjeenvaihtajien" lähettämisestä messuille. Piksun kannattaisi keskittää voimia tärkeiden messujen tai tapahtumien seuraamiseen. Näin syntyisi monipuolista dokumenttia teollisuuden muutosprosesseista.

Sijoitusmessuiltahan jo tehtiin raporttia. Samaa auteenttista ja ajankohtaista pitää vain saada lisää.

Raportointia pitäisi siirtää enemmän kentäälle ja päästä kosketukseen ihmisten kanssa, jotka elävät läpi talouskriisin vaikutuksia reaalitaloudessa. Pörssin käppyrät antavat tärkeää tietoa trendeistä, mutta sen rinnalle tarvitaan tarkempaa kuvausta emotioista. Miltä tuntuu, kun tehtaan ovet suljetaan – lopullisesti. Taloutta ei voi ymmärtää vain numeroiden kautta. Veisikö tämä raportointia Talouselämän Seiskan suuntaan?

2008 Suomi osti puuta Venäjältä 20 miljoonaa kuutiota. Tänä vuonna puuvarastot ovat täynnä ja korjuuketjut joutuvat OP-rahoituksen takapihalla, josta niitä voi käydä ostamassa, jos on ylimääräistä rahaa osakekaupoista.

Reijo Lahtonen tietää, millaista on olla koneyrittäjä näinä aikoina. Asema on kuin torpparina Täällä Pohjan Tähden Alla. Saisiko Reijolta kirjoituksen Piksuun?

Ponssen asema teknologiayritystemme joukossa on mielenkiintoinen. Korjuuketjujen valmistajat elävät vaikeita aikoja, mutta uskoa tulevaisuuteen on yhä jäljellä. Yritys avasi 2500 neliön huoltokeskuksen Kouvolassa tammikuussa 2009, joka työllistää 15 henkilöä ja palvelee 300 metsäkoneyrittäjää Kaakkois-Suomessa, jossa Ponsella on korkea markkinaosuus. 

Metsäkoneiden omistajat ja valmistajat elävät nyt erittäin kovia aikoja. Korjuuketjut ovat yhä raskaasti vekseli- tai velkavetoisia ja kotimaisten hakkuiden raju väheneminen 2009 tyrehdyttää kassavirran. Kohta metsäkoneita on pankinjohtajilla yli arkitarpeen. Tästä vuodesta tulee vedenjakaja, metsähommat tulevat vääjäämättä vähenemään: luisumme kymmenessä vuodessa alamäkeä 1990-tasolle.

Suurten metsäyhtiöiden asetelmat ovat koko lailla sekaisin. Suomi on metsien osalta luotava uudelleen. Pöyryn taannoinen analyysi oli tyhjentävä: tehtaiden sulkemista on pakko jatkaa.

Sahojen ja mekaanisen metsäteollisuuden ongelmana on, että suomalaiset ovat muuttuneet marginaalitoimittajiksi kuusta käyttävässä Keski-Euroopassa. Eurooppa on kohta sahatavaran suhteen omavarainen.

Sahureiden mäntypuu on vietävä Etelä-Eurooppaan, Afrikkaan ja Aasiaan. Koko entinen asetelma menee lähivuosina uusiksi. Ahdinkoa lisää kapasiteetin vähentämistarve, jollei puusta opita tekemään jotain muuta. Suurin osa eli 75 % sahatavarasta menee kuitenkin rakentamiseen, joten jos Eurooppa rakentaa ja korjaa säästeliäästi, ei sirkkeleitä tarvitse pyörittää.

Suomalaisen paperin suuraika on mennyttä. Venäjä on tulevaisuuden mahdollisuus, jos siirrämme tehtaat sinne. Suomesta hekään eivät osta kuin marginaalieriä. Ehkä metsäyrityksemme selviävät, mutta vain jos tehtaat ovat Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Metlassa on tutkittu paperin, sellun ja sahatavaran tulevaisuutta. Ennusteet viittaavat kotimaisen kapasiteetin karsimistarpeeseen. Puuenergia voi tuoda pientä lohtua, mutta onhan surkeaa, jos hienointa tukkipuuta pitää laittaa tuhannen päreiksi ja pannuun poltettavaksi, kun muuta käyttöä ei ole.

Konepajateollisuutemme, jota teknologiateollisuudeksikin kutsutaan, joudutaan organisoimaan uusiksi, koska osa siitä nojaa suomalaiseen metsään. Edessä on pitkä ja kuoppainen tie ennen kuin rautakourat löytävä uuden "puujalan".

Puutin ja puutullit on sivuseikka, joka innoittaa sontakärrien perässä kulkevia poliitikkoja [jotta kärpäset eivät niitä ahdistelisi]. Karvisen lausahdus, että "vaikka saisimme puut ilmaiseksi alan ongelmat eivät oikene" kertoo, miten syvälle metsäala ui.

Metsäteollisuutemme on teho-osastolla ja korisee henkitoreissaan. Alaa läheltä seuraavat ruumiinvalvojat ovat shokissa. Vihreällä kullalla on niin pitkät perinteet maassamme, ettei kukaan toivo metsäsektorilla kuolemaa. Miten maakuntien miehet ja naiset pärjäävät, jos agribisnes ei tuota sentin senttiä ilman tukiaisia ja metsäkin pettää?

Oikeastaan Kekkosen kuolema oli vähäisempi ongelma, koska presidenttejä pieneen maahan aina löytyy jostain, mutta uutta teollista liiketoimintaa on vaikeampi luoda.

Nokia on 1990-luvun ihme. Metsäteollisuutemme pelastuminen olisi Ihme 2.0, mutta kuka kertoo, miten tikusta tehdään hynää huomisen Suomessa?

Lyhyen tähtäyksen lohtuna on, että paperivarastot ovat tyhjentyneet. Sama näkyy myös sahoilla. Varastot on myyty alta pois pilkkahinnalla. Nyt hinnat ovat lievässä nousussa, mutta varastoissa ei enää ole mitä myydä. Tehtaita joudutaan vähitellen käynnistämään ja uutta tehdään kalliista puusta. Vähitellen syntyy tilaa uudelle tekemiselle.

Puukaupasta ja metsäteollisuudesta keskustelen päivittäin alan ihmisten kanssa. Tehtailla ei mene hyvin. Moni vastaa puhelimeen "olen lomautettuna ja tätä jatkuu vielä lomien jälkeen".

Alan kokonaiskuvaa voisimme täydentää Puu- ja Bioenergiamessuilla 2. – 4.9.2009. Tästä tulee mieleen ajatus "sotakirjeenvaihtajien" lähettämisestä messuille. Piksun kannattaisi keskittää voimia tärkeiden messujen tai tapahtumien seuraamiseen. Näin syntyisi monipuolista dokumenttia teollisuuden muutosprosesseista.

Sijoitusmessuiltahan jo tehtiin raporttia. Samaa auteenttista ja ajankohtaista pitää vain saada lisää.

Raportointia pitäisi siirtää enemmän kentäälle ja päästä kosketukseen ihmisten kanssa, jotka elävät läpi talouskriisin vaikutuksia reaalitaloudessa. Pörssin käppyrät antavat tärkeää tietoa trendeistä, mutta sen rinnalle tarvitaan tarkempaa kuvausta emotioista. Miltä tuntuu, kun tehtaan ovet suljetaan – lopullisesti. Taloutta ei voi ymmärtää vain numeroiden kautta. Veisikö tämä raportointia Talouselämän Seiskan suuntaan?

2008 Suomi osti puuta Venäjältä 20 miljoonaa kuutiota. Tänä vuonna puuvarastot ovat täynnä ja korjuuketjut joutuvat OP-rahoituksen takapihalla, josta niitä voi käydä ostamassa, jos on ylimääräistä rahaa osakekaupoista.

Reijo Lahtonen tietää, millaista on olla koneyrittäjä näinä aikoina. Asema on kuin torpparina Täällä Pohjan Tähden Alla. Saisiko Reijolta kirjoituksen Piksuun?

Ponssen asema teknologiayritystemme joukossa on mielenkiintoinen. Korjuuketjujen valmistajat elävät vaikeita aikoja, mutta uskoa tulevaisuuteen on yhä jäljellä. Yritys avasi 2500 neliön huoltokeskuksen Kouvolassa tammikuussa 2009, joka työllistää 15 henkilöä ja palvelee 300 metsäkoneyrittäjää Kaakkois-Suomessa, jossa Ponsella on korkea markkinaosuus. 

Metsäkoneiden omistajat ja valmistajat elävät nyt erittäin kovia aikoja. Korjuuketjut ovat yhä raskaasti vekseli- tai velkavetoisia ja kotimaisten hakkuiden raju väheneminen 2009 tyrehdyttää kassavirran. Kohta metsäkoneita on pankinjohtajilla yli arkitarpeen. Tästä vuodesta tulee vedenjakaja, metsähommat tulevat vääjäämättä vähenemään: luisumme kymmenessä vuodessa alamäkeä 1990-tasolle.

Suurten metsäyhtiöiden asetelmat ovat koko lailla sekaisin. Suomi on metsien osalta luotava uudelleen. Pöyryn taannoinen analyysi oli tyhjentävä: tehtaiden sulkemista on pakko jatkaa.

Sahojen ja mekaanisen metsäteollisuuden ongelmana on, että suomalaiset ovat muuttuneet marginaalitoimittajiksi kuusta käyttävässä Keski-Euroopassa. Eurooppa on kohta sahatavaran suhteen omavarainen.

Sahureiden mäntypuu on vietävä Etelä-Eurooppaan, Afrikkaan ja Aasiaan. Koko entinen asetelma menee lähivuosina uusiksi. Ahdinkoa lisää kapasiteetin vähentämistarve, jollei puusta opita tekemään jotain muuta. Suurin osa eli 75 % sahatavarasta menee kuitenkin rakentamiseen, joten jos Eurooppa rakentaa ja korjaa säästeliäästi, ei sirkkeleitä tarvitse pyörittää.

Suomalaisen paperin suuraika on mennyttä. Venäjä on tulevaisuuden mahdollisuus, jos siirrämme tehtaat sinne. Suomesta hekään eivät osta kuin marginaalieriä. Ehkä metsäyrityksemme selviävät, mutta vain jos tehtaat ovat Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Metlassa on tutkittu paperin, sellun ja sahatavaran tulevaisuutta. Ennusteet viittaavat kotimaisen kapasiteetin karsimistarpeeseen. Puuenergia voi tuoda pientä lohtua, mutta onhan surkeaa, jos hienointa tukkipuuta pitää laittaa tuhannen päreiksi ja pannuun poltettavaksi, kun muuta käyttöä ei ole.

Konepajateollisuutemme, jota teknologiateollisuudeksikin kutsutaan, joudutaan organisoimaan uusiksi, koska osa siitä nojaa suomalaiseen metsään. Edessä on pitkä ja kuoppainen tie ennen kuin rautakourat löytävä uuden "puujalan".

Puutin ja puutullit on sivuseikka, joka innoittaa sontakärrien perässä kulkevia poliitikkoja [jotta kärpäset eivät niitä ahdistelisi]. Karvisen lausahdus, että "vaikka saisimme puut ilmaiseksi alan ongelmat eivät oikene" kertoo, miten syvälle metsäala ui.

Metsäteollisuutemme on teho-osastolla ja korisee henkitoreissaan. Alaa läheltä seuraavat ruumiinvalvojat ovat shokissa. Vihreällä kullalla on niin pitkät perinteet maassamme, ettei kukaan toivo metsäsektorilla kuolemaa. Miten maakuntien miehet ja naiset pärjäävät, jos agribisnes ei tuota sentin senttiä ilman tukiaisia ja metsäkin pettää?

Oikeastaan Kekkosen kuolema oli vähäisempi ongelma, koska presidenttejä pieneen maahan aina löytyy jostain, mutta uutta teollista liiketoimintaa on vaikeampi luoda.

Nokia on 1990-luvun ihme. Metsäteollisuutemme pelastuminen olisi Ihme 2.0, mutta kuka kertoo, miten tikusta tehdään hynää huomisen Suomessa?

Lyhyen tähtäyksen lohtuna on, että paperivarastot ovat tyhjentyneet. Sama näkyy myös sahoilla. Varastot on myyty alta pois pilkkahinnalla. Nyt hinnat ovat lievässä nousussa, mutta varastoissa ei enää ole mitä myydä. Tehtaita joudutaan vähitellen käynnistämään ja uutta tehdään kalliista puusta. Vähitellen syntyy tilaa uudelle tekemiselle.