Kyselytutkimuksen mukaan asiakkaat ovat tyytyväisiä pankkipalveluihin. Toisaalta arvopaperilautakunnan mukaan pankkien sijoitusneuvojien koulutustasossa olisi toivomisen varaa (Ks. linkki lopussa).

Rohkenen olla arvopaperilautakunnan kanssa eri mieltä. Indeksilainoista on onnistuttu tekemään niin monimutkaisia instrumentteja, että mikään työaikana tapahtuva sisäinen koulutus ei voi pätevöittää keskivertoa palveluneuvojaa kaikkiin indeksilainojen ehtojen koukkuihin.

Mikäli edellytetään, että myyjä myynnin kohteesta jotain tietää (lienee kohtuullinen toivomus), ainoa mahdollisuus on yksinkertaistaa indeksilainojen ehtoja.

Indeksilainojen ehtoja monimutkaistaa se, että pankki rakentaa sen johdannaisten avulla, joita ei asiakkaille esitellä, vaan ainoastaan johdannaisten kohde. Siten lähtökohdiltaan samaa asiaa voidaan tarkastella kovin erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista.

Nykyään Suomessa myytävissä indeksilainoissa voi olla varsinaisen kohde-etuuden lisäksi ainakin seuraavia muuttujia:

– emissiokurssi

– emissiopalkkio

– osallistumisaste

– laina-aika (mahdollisen takaisinosto-oikeuden takia)

Erikoinen ratkaisu on se, että em. muuttujat todellakin muuttuvat. Painetuissa ja nykyisen Finanssivalvonnan hyväksymissä ehdoissa muuttujat on voitu ilmoittaa vain suuntaa antavasti eli “indikatiivisesti”. Vasta lainan merkinnän päätyttyä pankki päättää lainan täsmälliset ehdot. Se tarkoittaa sian ostamista säkissä.

Niinpä aikoinaan silloinen OKO järjesti strukturoidun joukkovelkakirjalainan (OKOn Korko 12 VI / 2004), jossa kohde-etuutena oli euribor. “Indikatiivisesta” kahdeksasta prosenttiyksiköstä vähennettiin 2 X 12 kk:n euribor. Pienellä präntätyissä ehdoissa “inidikatiivisen” kahdeksan prosenttiyksikön vaihteluväliksi ilmoitettiin 7 – 8 prosenttiyksikköä, josta lopulta valittiin merkitsijälle mahdollisimman epäedullinen vaihtoehto. (Tämä oli aiempiin lueteltuihin lisättävä kuudennen tyyppinen muuttuja.) Lainaehdoissa ei myöskään ilmoitettu, mihin vaihteluvälin valinta perustui.

Huomautin aikoinaan silloiselle Ratalle ko. lainan tarpeettoman epäselvistä ehdoista ja törmäsin toiseen ongelmaan.

Valvova viranomainen tarkastaa ehdot etukäteen ja siten ainakin psykologisesti muodostaa sellaisen asenteen, että lainaehdot ovat kunnossa. Tällöin kynnys tutkia faktisesti valvovan viranomaisen omia toimia ei ko. viranomaista tietenkään innosta.

Olen niin sinisilmäinen ihminen, etten välttämättä usko, että OP-ryhmän perimmäisenä päämääränä on aina ja kaikkialla ollut vemputtaa asiakkailta maksimaalisesti rahaa pois. Eiköhän OP-ryhmän olemassaolo nojaa sentään jossain määrin jopa tyytyväisiinkin asiakkaisiin?

Lienee mahdollisuuksien rajoissa, että ko. lainan ehdoissa OP-ryhmän laskentaekonomi oli tehnyt mielestään nerokkaankin innovaation.

Kun opiskelukaveri Ratassakin ymmärsi idean, pankin palveluneuvojien ja asiakkaiden ymmärryksellä ei ollut enää niin nokon nuukaa.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2009/05/20/pankkivirkailija-putosi-karryilta/200912610/139?pos=9

Kyselytutkimuksen mukaan asiakkaat ovat tyytyväisiä pankkipalveluihin. Toisaalta arvopaperilautakunnan mukaan pankkien sijoitusneuvojien koulutustasossa olisi toivomisen varaa (Ks. linkki lopussa).

Rohkenen olla arvopaperilautakunnan kanssa eri mieltä. Indeksilainoista on onnistuttu tekemään niin monimutkaisia instrumentteja, että mikään työaikana tapahtuva sisäinen koulutus ei voi pätevöittää keskivertoa palveluneuvojaa kaikkiin indeksilainojen ehtojen koukkuihin.

Mikäli edellytetään, että myyjä myynnin kohteesta jotain tietää (lienee kohtuullinen toivomus), ainoa mahdollisuus on yksinkertaistaa indeksilainojen ehtoja.

Indeksilainojen ehtoja monimutkaistaa se, että pankki rakentaa sen johdannaisten avulla, joita ei asiakkaille esitellä, vaan ainoastaan johdannaisten kohde. Siten lähtökohdiltaan samaa asiaa voidaan tarkastella kovin erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista.

Nykyään Suomessa myytävissä indeksilainoissa voi olla varsinaisen kohde-etuuden lisäksi ainakin seuraavia muuttujia:

– emissiokurssi

– emissiopalkkio

– osallistumisaste

– laina-aika (mahdollisen takaisinosto-oikeuden takia)

Erikoinen ratkaisu on se, että em. muuttujat todellakin muuttuvat. Painetuissa ja nykyisen Finanssivalvonnan hyväksymissä ehdoissa muuttujat on voitu ilmoittaa vain suuntaa antavasti eli “indikatiivisesti”. Vasta lainan merkinnän päätyttyä pankki päättää lainan täsmälliset ehdot. Se tarkoittaa sian ostamista säkissä.

Niinpä aikoinaan silloinen OKO järjesti strukturoidun joukkovelkakirjalainan (OKOn Korko 12 VI / 2004), jossa kohde-etuutena oli euribor. “Indikatiivisesta” kahdeksasta prosenttiyksiköstä vähennettiin 2 X 12 kk:n euribor. Pienellä präntätyissä ehdoissa “inidikatiivisen” kahdeksan prosenttiyksikön vaihteluväliksi ilmoitettiin 7 – 8 prosenttiyksikköä, josta lopulta valittiin merkitsijälle mahdollisimman epäedullinen vaihtoehto. (Tämä oli aiempiin lueteltuihin lisättävä kuudennen tyyppinen muuttuja.) Lainaehdoissa ei myöskään ilmoitettu, mihin vaihteluvälin valinta perustui.

Huomautin aikoinaan silloiselle Ratalle ko. lainan tarpeettoman epäselvistä ehdoista ja törmäsin toiseen ongelmaan.

Valvova viranomainen tarkastaa ehdot etukäteen ja siten ainakin psykologisesti muodostaa sellaisen asenteen, että lainaehdot ovat kunnossa. Tällöin kynnys tutkia faktisesti valvovan viranomaisen omia toimia ei ko. viranomaista tietenkään innosta.

Olen niin sinisilmäinen ihminen, etten välttämättä usko, että OP-ryhmän perimmäisenä päämääränä on aina ja kaikkialla ollut vemputtaa asiakkailta maksimaalisesti rahaa pois. Eiköhän OP-ryhmän olemassaolo nojaa sentään jossain määrin jopa tyytyväisiinkin asiakkaisiin?

Lienee mahdollisuuksien rajoissa, että ko. lainan ehdoissa OP-ryhmän laskentaekonomi oli tehnyt mielestään nerokkaankin innovaation.

Kun opiskelukaveri Ratassakin ymmärsi idean, pankin palveluneuvojien ja asiakkaiden ymmärryksellä ei ollut enää niin nokon nuukaa.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2009/05/20/pankkivirkailija-putosi-karryilta/200912610/139?pos=9