Energia-alasta

Vaikka Piksussa näyttää olevan varsinainen energia-alan bolginpitäjä, nimittäin tuo Töpselisähköä, en malta olla esittämättä kuvaa energia-alaa kehittävistä yhtiöistä. Kun ottaa huomioon millaista keskustelua energia-alan ympärillä käydään ja mitä mielenkiintoista kurssikehitystä esim. Fortumilla ja Neste Oililla on ollut niin alaan on pakko kiinnittää huomiota.

Edustan energia-alan suhteen sellaista käsitystä, että ei kannata sijoittaa kiihkeimmän kasvun ja samalla kovimman spekulaation kohteena oleviin osakkeisiin. Sen sijaan on syytä kiinnittää huomiota energiaklusteriin kuuluviin muihin yhtiöihin.
Nyt on selvästi nähtävissä, että energia-alaan kohdistuu valtavia uusituspaineita johtuen kulutuksen kasvusta, energiavarojen niukkuudesta, kasvihuoneilmiöstä ja poliittisista toimijoista
Tässä tarpeiden ja käytettävissä olevien keinojen ristiaallokossa on yritysryhmä, joka tulee väistämättä kasvamaan ja se on energia-alan suunnittelutoimistot. Pohjoismaisen pörssilistoilla on kolme suurta alan toimijaa Pöyry Oyj, SWECO AB ja ÅF AB (ex. Ångpanneföreningen).
 
Oheisessa kuvassa on esitetty näiden yhtiöiden kurssikehitys verrattuna OMX Nordic indeksiin ja mukana on myös Helsingin osakekursseja kuvaava Xact OMXH-25 indeksisosuus.
 
Energia engineering yhtiöiden kurssikehitys verrattuna OMX Nordic indeksiin
 
ÅF:n suhteen kurssikäyrä näyttää kuvassa lähtevän kesken vuotta, mutta vaikuttaa siltä että vuoden kurssikehityksen lopputulos kuitenkin olisi oikea. Olisiko epäjatkuvuuden syynä nimenmuutos.
Vaikka kaikkien yhtiöiden kurssit ovat alempana kuin vuosi sitten en ovat kaikki päihittäneet näyttävästi pohjoismaisen indeksin.
 
Uskon, että alalla tarvitaan kehittäjiä ja suunnittelijoita jatkossakin, julkinen valta tulee koko ajan tekemään uusia ja keskenään ristiriitaisia päätöksiä, joiden vaikutuksia sitten varsinaiset energiayhtiöt lasketuttavat näillä suunnittelijoilla.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin