Tarvitaanko tehomaataloutta?

Päivän sana on pandemia. Se on taas täällä. Ensin se kuulostaa vitsiltä, vai että sikainfluenssa. Sitten 160 ihmistä siihen kuolee Meksikossa, kaukana, mutta kuitenkin 8 tunnin lentomatkan päässä.Suomessa on hoitokuureja kaikille, mutta toivokaamme ettei niitä tarvitse alkaa jakaa; edes yhtäkään.

Onko tämäkin pandemia, sikojen tauti, peräisin tehomaataloudesta? Vai onko tämä liian suoraviivainen tai ehkä nk. viherpiipertäjien analyysi? On kuitenkin selvää, että maatalouteen tarvitaan remonttia koko maailmassa. Miten se saadaan aikaan, tai edes lähtökuoppiin? EUn maatalous on tehotuotantoa, mutta ilman tehokasta tuotantoa ruoka maksaisi vielä enemmän kuin tänään. Vai onko näin? Voisiko maataloustuotantoa olla pehmeimmin menetelmin, mutta niin että sitä riittää kaikille? EU:n maatalous menee uuteen syyniin tulevina vuosina, ja mepeillä tulee olemaan suurempi osuus päätöksenteossa.

Eli kysynkin, tarvitaanko tehomaataloutta, Suomessa, EU:ssa, maailmassa? Millä ehdoilla ja millä riskeillä?

3 thoughts on “Tarvitaanko tehomaataloutta?

  1. Toki tarvitaan tehokasta maataloutta
    mutta on eri asia missä päin maapalloa. Kyllä minusta järjettömyyden huippu on rikkaissa länsimaissa verovaroin tuettu maatalous jonka kilpailijaksi maailmantaloudessa laitetaan kehitysmaiden köyhät.

  2. Ja se maailmanmarkkinahinta…

    Pentuna ollessa maalaisserkku osasi kertoa vehnän maailmanmarkkinahinnan olevan alle tuotantokustannusten. Oltiin jotain 12v. Hyvin jäi mieleen.

    Jos ylituotanto rahoitetaan julkisin varoin ja toiminnalla tehdään paikallinen tuotanto kannattamattomaksi ja siinä sivussa tuotetaan työttömyyttä ja ympäristövahinkoa niin ehkä ei.

    Kai siihen voi laskea ryöstökalastuksenkin. Kornia, että EU-varoja nauttivat troolarit putsaa Afrikan rannikoita ja osa "roska" kaloista jotka olisivat paikallisille ruokakaloja kipataan takaisin mereen kuolemaan.

    Siinä sitä olis sullekin sarkaa EU-edustajana mikäli tuollaiset asiat sattuis kiinnostamaan suhteellisen suurin  seurauksin.

    Eiköhän köyhyys ja pakolaisuus ole osaltaan aiheutunut tuollaisesta tukipolitiikasta jonka seurauksena ihmetellään pitäiskö Somaliaan perustaa auto- vai kännykkätehtaita, kun maatalous ja kalastus ei kannata.

Comments are closed.

Related Posts