3 thoughts on “Ostin Dow Jones bear rahastoa”
Comments are closed.
Ostin DOW Jones bear rahastoa.
Uskon että kurssit laskevat ja ostin ihan vähän bear rahastoa. En yleensä ole netto shorttina – mutta nyt olen.
Comments are closed.
Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa
Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.
Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi
Piksun toimitus on ollut sairaana jo muutaman viikon.
Asia korjattiin, kiitos Mehiläisen ripeän toiminnan, pienellä onnistuneella leikkauksella, mutta Piksu Toimitus ei voi tuottaa artikkeleita vielä varmaan
Osakepoiminta on monella tavalla haastavaa. Puntaroimista vaativat lukuisat tekijät, yhtenä niistä yhtiön suhteellinen asema verrokkiensa joukossa.
Pulma tiivistyy vaikkapa lentokonemoottorimarkkinassa, yhdessä maailman keskittyneimmistä teollisuudenaloista. Käytännössä kolme

Mitenkäs aiot varautua dollarin
Mitenkäs aiot varautua dollarin mahdolliseen heikkenemiseen, eikö se syö tuollaisen shortin tuottoa. Ainakin minulla olevan Ultrashort Technology (REW) tuotto on ollut olematon vaikka sen kurssi on noussut komeasti dollareissa.
Pekka
Dollari short
Kyllä asia on hieman ongelmallinen – olis kiva tietää miten varaudutaan.
Double binding
eli kaksoissidonnaisuus, taitaa tosin olla psykologian termejä ja tarkoittaa ihan muuta, mutta sopisi parin viimepäivän kurssikehitykseen. Eli kun USA:ssa menee huonosti heikkenee samaan aikaan sekä dollari että myös USA:n yhtiöiden kurssit. Herää kysymys aikaansaako dollarisuojaus kaksinkertaisen vivun sijoituksessa USA:han.