Näin vanhemmiten näyttää aamun lehden ääressä yhä useammin jutuista löytyvän huomautettavaa ja jutuissa kerrottavat asiatkin näyttävät yhä useammin menevän päin prinkkalaa. Aina joskus kuitenkin osuu silmiin uutinen, joka saa silmät säihkymään ja veren virtaamaan jälleen vilkkaammin ja elämänuskoisemmin.
Tällainen harvinainen hetki koitti tässä männä viikolla, kun ministeri Mauri ”Tukka” Pekkarinen julisti lehdessä, ettei sähkön runkoverkkoyhtiö Fingridin anneta vajota ulkomaisten sijoittajien käsiin.

Oli siinä ja siinä, että en noussut siinä aamukahvipöydässä seisaallaan taputtamaan päättäjiemme suoraselkäisyydelle.
Typerintä mitä suomalaiset voisivat tehdä olisi nimittäin antaa sähkön runkoverkon kaltaisen kansallisen perustoiminnon ajautua omistajille, joita kiinnostaisi vain sen ihan viimeisenkin voittosentin puristaminen asiakkailta.
Kuten kaikki hyvin tiedämme, ovat sähkön loppukäyttäjät eli sinä ja minä viime kädessä se taho, joka maksaa sähkön siirtokulut ihan vihon viimeistä senttiä myöten.

Pekkarisen mukaan valtio tavoittelee nyt 51 prosentin omistusosuutta Fingridistä. Tällä omistusosuudella valtion pitäisi myös pystyä takaamaan, ettei Fingridistä tehdä koskaan sijoittajien rahasampoa, vaan yritys tyytyy perimään kohtuullisen ja riittävän korvauksen suurten sähkömäärien siirrosta.
Ajatus on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Olen nimittäin jo kauan ollut sitä mieltä, että koko sähkön siirto ja jakelu pitäisi siirtää kaupallisten toimijoiden käsistä vaikkapa sähköasiakkaiden itsensä yhdessä omistaman keskinäisen yhtiön käsiin.

Tällöin sähkönsiirron kustannukset varmasti saataisiin aivan uudelle kantille. Siirtohinnoista päättämässä kun olisivatkin silloin tahot, joita kiinnostaisi vain hyvin ja kitkatta toimivan sähkönsiirron varmistaminen mahdollisimman edullisesti.
Sähkönsiirron hinnoittelussa voisi oikeasti näkyä, jos yrityksen johdon toiminnan päämotiivina ei enää ehkä olisikaan omien bonuksien ja osakepalkkioiden maksimoiminen.

Tiedän toki, että tämä on pelkkää haihattelua ja päiväunelmaa. Ajatus vain tulee aina mieleen, kun erehtyy tutkimaan sähkölaskuja. Niiden mukaanhan varsinainen energian tuottaminen ja sen siirtäminen asiakkaalle ovat jo yhtä kalliita asioita, eikä tämä oikein istu maalaisjärkeen.
Korvaan kuiskuttelee jopa piru joka kuiskii, että sähköyhtiöt olisivat siirtäneet sähkön kilpailun ulkopuolella kokonaan ja lopullisesti oleviin sähkön siirtohintoihin niitä tuotto-odotuksia, jotka ovat jääneet kiivaasti kilpaillulla energiapuolella saamatta.

Mene ja tiedä; nykyisen lainsäädännönhän pitäisi taata, että näin ei tapahdu. Väitän kuitenkin, että täydellinen läpinäkyvyys on tässä asiassa aika vaikea tavoite, kun sama yhtiö sekä myy vapailla markkinoilla energiaa että sitten jakelee sitä kokonaan kilpailun ulkopuolella olevilla suljetuilla markkinoilla.

Näin vanhemmiten näyttää aamun lehden ääressä yhä useammin jutuista löytyvän huomautettavaa ja jutuissa kerrottavat asiatkin näyttävät yhä useammin menevän päin prinkkalaa. Aina joskus kuitenkin osuu silmiin uutinen, joka saa silmät säihkymään ja veren virtaamaan jälleen vilkkaammin ja elämänuskoisemmin.
Tällainen harvinainen hetki koitti tässä männä viikolla, kun ministeri Mauri ”Tukka” Pekkarinen julisti lehdessä, ettei sähkön runkoverkkoyhtiö Fingridin anneta vajota ulkomaisten sijoittajien käsiin.

Oli siinä ja siinä, että en noussut siinä aamukahvipöydässä seisaallaan taputtamaan päättäjiemme suoraselkäisyydelle.
Typerintä mitä suomalaiset voisivat tehdä olisi nimittäin antaa sähkön runkoverkon kaltaisen kansallisen perustoiminnon ajautua omistajille, joita kiinnostaisi vain sen ihan viimeisenkin voittosentin puristaminen asiakkailta.
Kuten kaikki hyvin tiedämme, ovat sähkön loppukäyttäjät eli sinä ja minä viime kädessä se taho, joka maksaa sähkön siirtokulut ihan vihon viimeistä senttiä myöten.

Pekkarisen mukaan valtio tavoittelee nyt 51 prosentin omistusosuutta Fingridistä. Tällä omistusosuudella valtion pitäisi myös pystyä takaamaan, ettei Fingridistä tehdä koskaan sijoittajien rahasampoa, vaan yritys tyytyy perimään kohtuullisen ja riittävän korvauksen suurten sähkömäärien siirrosta.
Ajatus on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Olen nimittäin jo kauan ollut sitä mieltä, että koko sähkön siirto ja jakelu pitäisi siirtää kaupallisten toimijoiden käsistä vaikkapa sähköasiakkaiden itsensä yhdessä omistaman keskinäisen yhtiön käsiin.

Tällöin sähkönsiirron kustannukset varmasti saataisiin aivan uudelle kantille. Siirtohinnoista päättämässä kun olisivatkin silloin tahot, joita kiinnostaisi vain hyvin ja kitkatta toimivan sähkönsiirron varmistaminen mahdollisimman edullisesti.
Sähkönsiirron hinnoittelussa voisi oikeasti näkyä, jos yrityksen johdon toiminnan päämotiivina ei enää ehkä olisikaan omien bonuksien ja osakepalkkioiden maksimoiminen.

Tiedän toki, että tämä on pelkkää haihattelua ja päiväunelmaa. Ajatus vain tulee aina mieleen, kun erehtyy tutkimaan sähkölaskuja. Niiden mukaanhan varsinainen energian tuottaminen ja sen siirtäminen asiakkaalle ovat jo yhtä kalliita asioita, eikä tämä oikein istu maalaisjärkeen.
Korvaan kuiskuttelee jopa piru joka kuiskii, että sähköyhtiöt olisivat siirtäneet sähkön kilpailun ulkopuolella kokonaan ja lopullisesti oleviin sähkön siirtohintoihin niitä tuotto-odotuksia, jotka ovat jääneet kiivaasti kilpaillulla energiapuolella saamatta.

Mene ja tiedä; nykyisen lainsäädännönhän pitäisi taata, että näin ei tapahdu. Väitän kuitenkin, että täydellinen läpinäkyvyys on tässä asiassa aika vaikea tavoite, kun sama yhtiö sekä myy vapailla markkinoilla energiaa että sitten jakelee sitä kokonaan kilpailun ulkopuolella olevilla suljetuilla markkinoilla.