USA:n terveysuudistuksen hyötyjistä

Päivän uutisten mukaan USA:n presidentti Obaman vaalien alla lupaama terveysuudistus on edennyt Yhdysvaltain senaatin valtiovarainvaliokunnassa. Lakkiesityksen 1555 puolelle saatiin myös yksi republikaani ja esitys hyväksyttiin äänin 14-9.

Jos nyt hyväksytyn lakiesitys etenee laiksi asti, tulisi 94 prosenttia amerikkalaisista kuulumaan sairausvakuutuksen piiriin kun kattavuus nyt on 83 prosenttia. Lain kustannukset 10 vuodessa olisi kongressin budjettiviraston mukaan 829 miljardia dollaria eli 560 miljardia euroa.

Sijoitusmaailmassa on paljon puhuttu, että lääketeollisuus tulee kärsimään Obaman terveysuudistusten mukana. Itse olen esittänyt, että tämä yksioikoinen väite ei välttämättä pidä paikkaansa. Aiheutuuko pääosa USA:n korkeista terveydenhoitokuluista lääkkeistä vai sairaala- ja lääkärikuluista. Minulla on sellainen käsitys, että lääkkeiden jakamien sairaille on huomattavasti halvempaa kuin muut hoitotoimenpiteet. Näinhän väitetään suomaisen vanhustenhoidonkin säästävän: lääkkeitä vanhuksille henkilökunnan työpanoksen sijaan tai psykiatriset potilaat pois sairaaloista lääkkeiden varassa kotiin.

Onko tilanne erilainen USA:ssa, viitteitä ainakin joidenkin lääkkeiden myynnin lisääntymistä antoi eräs Yahoo.finance sivuilla vastaan tullut mainos. Se kehottaa keräämään Anti-Obama Care Portfolion, jonka takana näyttää olevan Wealth Daily sijoituskirje Baltimoresta. Se lupaa loistavia tuottoja valitulla kolmella lääketehtaan osakkeella.

Kuinka löytää oikeat lääkkeet, ensin hiukan pelottelua: Laki 1555 luo kansallisen Alzheimer’s projektin. Ja kuten teidät Alzheimer-taudin diagnoosit kasvavat kuin epidemia, 1,217 amerikkalaista päivässä, 8,518 viikossa ja 444,205 vuodessa!

Ratkaisu on Anti-ObamaCare Portfolio ja ilmaisen e-mailin tilaaminen mainoksen osoitteesta.

Yhteenvetona myös suomalaiselle sijoittajalle: USA:n presidentti Obaman terveysuudistus on lääketeollisuudelle paitsi uhka myös mahdollisuus. On vain löydettävä oikeat kohteet.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8