Taurus osakelista viikolle 48

Taurus osakelista 4809

Löydät koko listan verkkosivulta www.taurus-capital.net sekä Piksun sivulta www.piksu.fi.

Kuten viime kerralla mainitsin, olemme kehittäneet analyysiohjelman, jonka avulla  pystymme simuloimaan sen, miten Joel Greenblattin formula olisi toiminut aiempina vuosina. Alla on esimerkki siitä minkä tuloksen ohjelma antaa kun tietokantana käytetään Helsingin pörssin osakkeita.

Analyysissä salkkuun valittiin joka neljännes 6 osaketta, jotka pidettiin salkussa kaksi neljännestä. Salkun koko on siis 12 osaketta. Salkun pitän ajan tuotto on selvästi parempi kuin vertailuna käytetty OMXH:n tuottoindeksi. Keskimääräinen vuosituotto on kahdeksan vuoden aikana 31%, indeksin ollessa -7% vuodessa. Erityisen suuri  ero oli vuonna 2003 (166% vs 9%).

Voimme tarkastella mallin avulla mitkä osakkeet ovat eniten vaikuttaneet salkun arvonnousuun vuoden 2003 aikana. Formula valitsi salkkuun seuraavat 12 osakketta:

Kahdestatoista osakkeesta 11 kehittyivät paremmin kuin indeksi. Aivan omaa luokkaansa olivat kuitenkin PKC Group sekä Efore. Varsinkin jälkimmäisen hintakehitys   lähes 1000 %   yhden vuoden aikana, oli aivan uskomaton. Eforen fundamentit olivat silloin  sellaiset että sen osake valittiin useamman kerran kärkikuusikkoon vuoden 2003 aikana. Sen sijaan tämän jälkeen vuosina 2004-09, sitä ei enää valittu mukaan salkkuun.

Efore 2001-2009

Bo Lindfors

Related Posts

Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin.
USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain

Kevyttä

Suomalaiset uskovat, että menestyvää yritystoimintaa syntyy avustuksilla

Suomalaisten suuri valtaosa luulee edelleen että kehitystä edistetään parhaiten yrityksille annettavien avustusten avulla. LähiTapiolan mukaan vain yksi prosentti arvioi että yritystuet pääasiassa haittaavat kehitystä. Tuo