Aseveliakselin aika on ohi
Suomi on yhä kuuliainen jäsen Saksan johtamassa rangaistusryhmässä, joka ajaa euroalueen taloutta yhä ahtaammalle. Samalla koko EU:n poliittinen eheys ja perusta ovat uhattuna, mistä Italian poliittinen epävakaus on vain jäävuoren huippu. Ongelmamaiden taloudet painavat euron arvoa Saksan viennille edulliseksi, mistä rangaistuspolitiikan johtomaan koko kriisin ajan jatkunut massiivinen vaihtotaseen ylijäämä saa osaksi kiittää. Samalla saksalaisten yksityisen sektorin pääomavirta on kääntynyt kotimaisiin kohteisiin. Vaikka eurokriisin syyt ovat euron valuvioissa, on kriisissä kyse hyvin perinteisestä lamaantuneen kysynnän ja sitä kautta vajaakäyttöisen kapasiteetin ongelmasta.
Velan ja talouden vahvuuden suhteen Suomi on yhä kehittyvien talouksien ehdotonta kärkipäätä, mutta nykyinen valtion talouspolitiikka on heikentänyt tätä asemaa viimeiset kolme vuotta. Meidän on aika unohtaa sokea Saksan myötäily ja ottaa rohkeita askeleita korjataksemme kotimaista kysyntää sekä luomalla edellytyksiä talouden kasvulle.
Finanssikriisin tyyppisen massiivisen taantuman iskiessä Suomen kaltaisen kehittyneen talouden, jonka kansantaloudellinen rakenteellinen kestävyys ja kilpailukyky ovat suhteessa muihin maihin kärkipäätä, ei pidä murehtia lyhyen ja keskipitkän aikavälin julkisen talouden alijäämästä. Velkasuhde kasvaa yllättävän nopeasti lyhyellä aikavälillä, kun bruttokansantuote ja valtion verotulot kokevat hetkittäisen romahduksen. Nyt tuota romahdusta on pitkitetty väärällä talouspolitiikalla koko euroalueella mukaan lukien Suomessa.
Verojen korotukset, alimpien tuloluokkien tukien karsiminen ja kuntien valtionosuuksien leikkaukset tukahduttavat kotimaisen kysynnän. Samalla niin kotitaloudet kuin aloittavat ja pienyrittäjät painivat rahoitusongelmissa, mikä vaikeuttaa uusien innovaatioiden ja menestystuotteiden syntyä. Seurauksena työttömyys ja sen välilliset kustannukset kasvavat. Näillä Suomessakin käytetyillä ”talousopeilla” on pyritty pienentämään lyhyen aikavälin julkisen talouden alijäämää. Seurauksena alijäämät pienenevät odotettua hitaammin ja velkasuhde kasvaa odotettua nopeammin. Tulevaa talouskasvua sen sijaan syö kasvava rakenteellinen työttömyys.
Lähde: IMF World Economic Outlook, huhtikuu 2013
Oheisista kuvista on nähtävissä, kuinka Suomi on julkisen velan suhteen erityisasemassa euroalueella. Olemme harvoja maita koko maailmassa kehittyneistä talouksista, jotka ovat nettovelattomia. Julkisen velan korkomenot ovat 90-luvun lamaa edeltävällä tasolla, jolloin velkamäärä oli viidesosa nykyisestä. Suomen ulkomainen nettovarallisuusasema on vahva. Toisin sanoen Suomen yksityisen ja julkisen sektorin saatavat ulkomailta ovat suuremmat kuin taloudelliset vastuut (kansantalouden velat) ulkomaille.
Lähde: Eurostat
Suomen vaihtotase on lievästi negatiivinen ja pääomavirrat suuntaavat kotimaisten investointien sijaan ulkomaille. Ulkomaiset suorat investoinnit ovat lamaantuneita eikä yhteisöverokannan välttämätön alentaminen korjaa tilannetta, mikäli euroalueen kysyntä sekä kotimainen ostovoima ja sitä kautta kysyntä on nykyisellä urallaan.
Nykyisen hallituksen tulee ottaa rohkea linja, jossa elvytetään kotimaista kysyntää ja varsinkin kasvuyritysten rahoitusta. Lisäksi kilpailukykyä tulee vahvistaa edelleen yritysympäristöä parantamalla. Samalla hallituksen on irtauduttava Saksan johtamasta ”parempien” euromaiden tiukasta talouskurista ja ongelmamailta vaaditusta rangaistuspolitiikasta. Keinot tähän tiedetään, mutta rohkeus puuttuu. Poliittisen johdon on hyvä paistatella Saksan suosiossa eurovirkojen toivossa, mutta kansantalouden kunnossapito on kertaluokkaa tärkeämpää. Oikeaksi osoittautuva irtiotto voi vain parantaa Suomen asemaa Euroopan Unionissa niin poliittisesti kuin taloudellisesti.
Ymmärsinkö oikein, että
Ymmärsinkö oikein, että ongelmamailta ei avun ehtona pidä vaatia talouden tasapainottamista?
Eikö ole moraalitonta antaa velalliselle enemmän velkaa kuin se mitenkään pystyy hallitsemaan ja takaisin maksamaan?
Ehdottomasti, mutta
nykyisellä talouspolitiikalla se ei onnistu ja jo tähän mennessä se on ollut tehotonta. Toisin sanoen tukipaketit ovat menneet pitkälti hukkaan, kun vaadittu talouspolitiikka on ajanut ongelmamaita pahempaan talouskurimukseen. Ongelmamaiden pitää tehdä rakenteellisia muutoksia enemmän kuin "parempien" maiden, mutta nykyinen rangaistuspolitiikka ajaa niitä ja samalla koko euroaluetta ja euroa pahempaan talouskurimukseen. Blogini kautta löytyy tarkempaa analyysia ja käsittelyä nykyisestä europolitiikasta ja lääkkeistä euroalueen ongelmiin.
Ongelmamailta puuttuu oma valuutta ja rahapolitiikka yhteisvaluutassa ja siksi he ovat "parempien" maiden armoilla finanssikriisistä selviämiseen. "Parempien" maiden pitää harjoittaa elvyttävämpää talouspolitiikkaa, jolla varsinkin korjataan kysyntää ja ongelmamaille pitää antaa mahdollisuus harjoittaa huomattavasti höllempää talouspolitiikkaa kuin nyt. Samalla EKP:n lainoitusta euroalueella pitää lisätä ja ohjauskorko laskea 0,25%:iin. Tämä varsinkin siinä taustassa, että yhteisvaluutassa valuutan arvo on liian korkea ongelmamaille ja liian matala "paremmille" maille. Omilla valuutoilla tätä ongelmaa ei olisi.
Wolfgang Schäublen pari päivää sitten tekemä kommentti euroalueen liiallisesta likvidistä rahamäärästä on käsittämätön nykyisessä likviditeettiansassa, jossa koko euroalue ja varsinkin ongelmamaat ovat. Samoin saksan keskuspankin Jens Weidmanin muutama päivää sitten toppuuttelevat kommentit ohjauskoron laskemisesta euroalueella kertovat saksalaisesta itsepäisyydestä ja sokeasta uskosta nykytalouspolitiikkaan euroalueella. Weidman sanoi ohjauskoron olevan tällä hetkellä oikea ja laskemisen tulevan kysymykseen vain, mikäli taloustilanteesta tulee sitä tukevaa uutta tietoa. Mitäköhän uutta tietoa hän tarkoittaa, mikäli euroalueen tupla-v-liike ei riitä ja alkuvuoden tiedot heikkenevästä taloustilanteesta euroalueella?
Tässä linkkejä aikaisempiin blogimerkintöihini laajemmin euron väärästä ja oikeasta talouspolitiikasta:
http://makrotalous.blogspot.fi/2013/02/eurolaakkeena-elohopeaa-oirehtiville.html
http://makrotalous.blogspot.fi/2013/02/eurokriisin-laake.html
Pysyyhän dollarialuekin
kasassa. Onko Dollariyhteisvaluutan arvo liian kallis Idaholle ja Zimbabwelle ja liian halpa Delawarelle ja New Jerseylle. Onko euro korjattavissa sellaiseksi kuin taala, joka tuntuu olevan immuuni elintasoeroille? Jos palaisimme markkaan, niin se hajoaa koska sen arvo on liian korkea Sodankylälle ja liian matala Kauniaisille, eikö?
Lainoittajat antoivat takavuosina ongelmamaille mahdollisuuden harjoittaa pitkään (n.10v) löysää rahapolitiikkaa ja ongelmamaat olisivat mielellään jatkaneet samaa rataa seuraavat sata vuotta noin alkuunsa. Lainoittajilta loppui usko ja he kaikkosivat eivätkä edelleenkään ole käytettävissä ongelmamaiden elvyttämiseen. Mallioppilaat kuten Suomi ovat nyt vaivaisella muutamalla miljardilla elvytelleet näitä ongelmamaita, mutta meidän rahkeet ei valitettavasti riitä tarvittavaan elvyttämiseen. Muut maksajaehdokkaan ovatkin sitten täysin teoreettisia. Jos elvytys kuitenkin aloitetaan, niin ehdotan, että samalla päätetään sille lopetuskriteeri. Elvyttämisen aloittaminen on helppoa ja hauskaa, mutta lopettaminen on vaikeaa, koska lyhyellä tähtäimellä elvyttämisen lopettaminen aina heikentää tilannetta. Siksi elvyttäminen usein loppuu jonkinlaiseen kriisiin.
Yhdysvallat on liittovaltio,
jolla on yhteinen pankkivalvonta ja talouspolitiikka, mistä ei vähäisimpänä verotusoikeus. Vastaavasti Suomi ja Yhdysvallat harrastavat aluepolitiikkaa aivan eri mittakaavassa kuin EU. Saksan yhdistyminen maksoi Länsi-Saksalle vuosikymmenen ajan hitaampana talouskasvuna ja vaikutukset näkyvät yhä. Euron hajoaminen on estettävissä ainoastaan yhteisellä pankkivalvonnalla ja nykyistä huomattavasti koordinoidummalla talouspolitiikalla. Osin voidaan puhua euroalueen sisäisestä aluepolitiikasta. Tässä rahoittajana tulee kuvioihin EKP:n nykyistä voimakkaampi rooli. Keskuspankin lainoitus (setelipainatus) on toistaiseksi ollut vaatimatonta verrattuna esimerkiksi Jenkkilän vastaavaan. Nykyisessä taantuneessa taloudessa ja likviditeettiansassa haitat ovat olleet ja ovat hyvin vähäiset.
Euron rahapolitiikka oli liian löysää ongelmamaille varsinkin vuosituhannen alussa. Varsinainen eurokriisi ei syntynyt ongelmamaiden holtittomasta rahan käytöstä lukuun ottamatta Kreikkaa. Esimerkiksi Espanjan budjettikertymä oli ylijäämäinen ennen kriisiä. Valuutan arvon ongelmat ja ongelmamaiden liian alhaiset korot synnyttivät varallisuuskuplia ongelmamaissa (varsinkin Espanja ja Irlanti). Saksan mittavat vaihtotaseiden ylijäämät valuivat suoraan ja toisten "parempien" maiden kautta pääomavirtoina ongelmamaihin, mikä loi kyseisiä varallisuuskuplia.
Elvyttämistä pitää jatkaa, kunnes ollaan täystyöllisyydessä tai yksityinen rahoitus virtaa jälleen. Elvytys lopetetaan asteittain ja inflaatio pidetään kurissa ohjauskoron avulla ja EKP:n rahaperustaa pienentämällä. Yleisesti sanottuna elvyttäminen lopetetaan ja rahapolitiikkaa kiristetään, kun talouden elpyminen on riittävän vahvalla pohjalla. Näillä näkymin Jenkit ovat siinä tilanteessa parin vuoden sisässä (joskin he ovat juuri tehneet talouskasvua pahasti hidastavia leikkauksia).
Euroalueen talouskriisi on kansantalouden peruskurssikamaa ja hyvin perinteistä keynesiläistä makroekonomiaa, jonka mallit ovat ennustaneet lähes nappiin jo tehtyjen talouspoliittisten virheiden vaikutukset ja nykyisen talouskriisin tilanteen. Sen sijaan Euroopan komissio, Angela Merkel, George Osborne, jenkkien republikaanit ja kumppanit yhä uskovat tiukan talouskurin mystisesti taikovan luottamuskeijun esiin, joka korjaa nykyisen talouskurimuksen. Kuten aikaisemmin olen sanonut, mikäli tuo keiju jostain pomppaa esiin, niin myönnän virheeni ja lopetan bloggaamisen taloudesta.
Tämä aihe taitaa
olla täällä aikaisemminkin puhuttu. Silti en edelleenkään ymmärrä miksi Euron pitäisi hajota, kun Itä-Timorin, Panaman, Equadorin, Zimbabwen ja parikymmenen muun maan muodostama Eurooppaa paljon heterogeenisempi "Dollariyhteisvaluutta-alue" pysyy kasassa. Jotkut (USA:n ulkopuoliset) jäsenet ovat pysyneet siellä mukana jo toistasataa vuotta. Käsittääkseni näillä ei ole yhteistä pankkivalvontaa, verotusoikeutta eikä talouspolitiikkaa ja elintasoerot alueen sisällä ovat moninkertaiset Euroalueen elintasoeroihin. Euroa pitäisi kehittää tuolta osin dollarin kaltaiseksi, jotta saamme jatkossakin nauttia yhteisvaluutan hyödyistä. Jo pelkästään turistien käteisenvaihtorumban hellittäminen on merkittävä etu.
Jos euro kaikesta huolimatta hajoaisi niin pahin virhe olisi ottaa oma vanha (tai uusi) valuutta käyttöön. Suomenkin olisi järkevintä silloin liittyä dollarialueeseen koska silloin saisimme yhteisvaluutan etuja. Lisäksi dollarialueen sadan vuoden historia antaa varmuutta siitä, että ainakin se yhteisvaluutta sietää elintasoeroja ynnä muuta monimuotoisuutta/erilaisuutta.
Valuutta-alue
Nuo kaikki maat mitä mainitset taala-alueena aina välillä ovat irtaantuneet ja tehneet devalvaatiota. Kuuluihan Suomikin pitkään dollarialueeseen kuten koko läntinen maailma. Bretton Woods valuuttajärjestelmä oli taalaan sidottu, mikä taas oli kultaan sidottu. Taalakin irotettiin kullasta. Kaikki sopimukset purkaantuvat kun purkaantumisen aika tulee. Meillä oli markka-aikana tietty valuuttaputki minkä sisällä pötkittelimme menemään niin kauan kuin aina silloin tällöin devalvoimme. Tarvitsemme uutta maailmanlaajuista valuuttasysteemiä koska nykyinen keskuspankkijärjestelmä on maailmanlaajuisten epätasapainojen takia ajautumassa umpikujaan. Ei nousevat valtiot uskalla säilyttää taantuvien kehittyneiden maiden valuuttaa kun niiden inflaatioriski on ilmeinen. Mutta mihin he vaihtavat euronsa ja taalansa? Omaa valuuttaa ei ole järkeä omistaa, koska sitä voi tehdä itse. Älytön tilanne.
Tulevaisuudessa maailmanvaluuttoja on kolme,
mikäli euro ja Kiinan renminbi eivät koe suurempia katastrofeja. Tämä osaltaan vakauttanee nykyistä rahajärjestelmää ja vähentää dollariin liittyviä maailmantaloudellisia riskejä. Tuohon tilanteeseen on kuitenkin vielä muutama kymmenen vuotta aikaa ja siinä ajassa ehtii tapahtua paljon.
Valuutta-alueet
Optimistisessa valuutta-alueessa kaikki alueiden valuutat olisi sidottu jossakin putkessa toisiinsa. Näitä valuuttoja voisi olla maailmassa vaikka 50-1000. Kun jossakin maakunnassa (maailma olisi jaettu maakuntiin) tulisi paha talousongelma se voisi hakea maailmanpankilta tms. instanssilta lupaa laskea/nostaa valuuttaputkeaan. Tämä olisi samantyyppinen systeemi kuin Bretton Woods.
Näissä on tämä velkaantuminen/rahan lisääminen pankkijärjestelmän velan kautta ongelma. Shokit tulevat pankkien kautta. Meidän on vedettävä pankkijärjestelmä todella paljon alaspäin ehkä jopa kansallistettava maailmanpankille. Ei se vaan käy, ne maat joissa pankkisektorion suuri ei koskaan suostu tähän. Tulemme luultavasti ajaantumaan jonkunlaiseen valuuttasekasortoon.
Dollari on erityisasemassa oleva maailmanvaluutta,
johon El Salvador ja Equador ovat liittyneet 2000-luvulla. Panamassa dollari on ollut oman valuutan rinnalla jo pidempään. Zimbabwen ja edeltävä Rhodesian dollari ovat olleet itsenäisiä valuuttoja. Mistään yhtenäisestä vanhasta valuutta-alueesta ei varsinaisesti näiden maiden kohdalla voida puhua. Dollarin käyttö näissä maissa liittyy mm. korruptioon, rahanpesuun, veroparatiisitoimintaan, huumekauppaan ja yleisesti kansainväliseen pankkitoimintaan. El Salvadoria on mielenkiintoista seurata, koska heillä ei vuoden 2000 jälkeen ole ollut päätäntävaltaa rahapolitiikassa ja fiskaalipolitiikan suuret linjat ovat 2/3 parlamenttienemmistön takana. El Salvadorin dollarivalinta on myös liitoksissa jenkkien kanssa tehtyihin vapaakauppasopimuksiin, jotka ovat mm. siirtäneet valmistusteollisuutta jenkeistä heille.
Pidän euron hajoamista vielä epätodennäköisempänä vaihtoehtona kuin sen säilymistä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Eurossa on Saksalla niin paljon vastuita, että he lopulta myöntyvät keskuspankin suurempaan rooliin ja kasvua tukevaan talouspolitiikkaan. Parempien maiden lainoittamat tukipaketit ovat jatkossa poliittisesti tarvittavassa mittakaavassa melkeinpä mahdottomia. Euroalueen kysyntäongelma on jatkossa ratkaistava ekspansiivisemmalla rahapolitiikalla ja paremmissa maissa elvyttävämmällä talouspolitiikalla sekä ongelmamaissa vähintäänkin höllemmällä talouspolitiikalla. Tämä ei kuitenkaan poista nykyisen kriisin uusiutumista niin kauan kuin euron sisäänrakennettu yhteisen valuuttakurssin ja ohjauskoron kautta syntyvä asymmetrinen shokki on nykyisessä mittakaavassa mahdollista.
Euron perustamiskirjoihin kirjattiin tämä eri kansantalouksien erilaisuuksiin (kilpailukyky, verotus, palkkataso; yleisesti talousrakenteet) ja yhteiseen valuuttakurssiin sekä ohjauskorkoon liittyvä riski, joka pitää korjata. Ongelmaa ei ratkaistu ja nyt se realisoitui täydessä voimassaan kahdeksan vuoden eurotaipaleen jälkeen. Makroekonomian näkökulmasta yhteinen pankkivalvonta ja talouspolitiikka ovat toimivan yhteisvaluutan ehtoja. Nyt tähän suuntaan otetaan pieniä askelia.
Euro hajoaa, mikäli ongelmamaiden taloutta ei saada kasvamaan ja näin ollen velkasuhteita pienemmäksi. Järkyttävä yleinen ja erityisesti nuorisotyöttömyys takaavat poliittisen epävakauden jatkossa Välimeren maissa, mikäli käännettä ei tule. Jälkiviisaana Kreikalle olisi ollut parempi irtautua eurosta heti kriisin alkuvaiheessa ja mikäli Kyproksen tukipaketin ehdot ovat vähääkään yhtä tiukkoja talouspolitiikan suhteen, heidänkin kannattaa irtautua. Suomen on vielä selkeästi järkevämpi pysyä eurossa, mutta ei oma valuuttakaan olisi katastrofi, mikäli 90-luvun laman järjettömästä rahapolitiikasta on otettu oppia.