Asianajaja valitsee korvauksen ja oikeudenmukaisuuden välillä
Asianajaliiton Advokaatti lehti pohtii sitä saako asianajaja ajaa asiakkaansa etua, jos asiakas antaa väärää käsitystä oikeudelle.
Asianajajan tulee aina olla lojaali päämiehelleen sekä puhua totta oikeuskäsittelyssä. Advokaatti lehti kysyi kokeneilta asianajajilta, voiko asianajaja jättää kertomatta totuutta oikeudelle esimerkiksi silloin kun päämies on myöntänyt asianajajalle tehneensä rikoksen. Haastateltavien mielestä ei.
Advokaatti lehti ei kuitenkaan tuonut esille että oikeudelle valehteleminen olisi asianajajan osalta lain vastaista ja rangaistavaa (osasyyllisyys rikoksen peittelyyn). Kyse oli advokaatti lehden antaman käsityksen perusteella asianajajan itse tekeämästä moraalisesta valinnasta.
Käytännössä asianajajan tulisi tehdä jo toimeksiannon ensi metreillä selväksi päämiehelle, ettei tämä voi myöntää asianajajalle sellaista rikosta, jonka on kiistänyt esitutkinnassa, sillä se edellyttäisi asianajajalta valehtelua. Jos päämies myöntää teon, niin asianajajan tulee erota. Tämä advokaatti lehden käsitys on oikeusvaltion kannalta kiusallinen. On paljon rikoksen tehneitä, jotka ovat puhuneet esitutkinnassa vähän muunneltua totuutta. Heitä ei voi vaatia valehtelemaan, jotta he saisivat asianajajan. Ihmiseltä ei voi vaatia valehtelemista, jotta hän saisi oikeusapua. Mutta ihmiseltä voitaisiin vaatia rehellisyyttä viimeistään oikeuden edessä, jos hän haluaa (yhteiskunnan maksamaa) oikeusapua.
Käytännössä esiintyy erittäin paljon tilanteita joissa asianajaja on taipunut ajamaan päämiehensä asiaa jopa hieman pidemmälle kuin laki antaisi päämiehelle oikeutta. Kyse on rajankäynnistä, jota käydään lähes jokaisen isomman oikeustapauksen yhteydessä. Asianajaja joutuu tekemään valinnan päämiehen maksaman korvauksen ja oikeudenmukaisuuden välillä. Esimerkiksi suurten yritysten asianjajat ajavat tyypillisesti yrityksensä etuja kaikissa tilanteissa. Jopa silloin kun vastapuoli olisi selvästi oikeassa, mutta ei syystä tai toisesta kykene ajamaan etujaan.
Suomalainen esimies suojaa väärinkäytöksiltä
Minulla on ollut tuttavapiirissäni lakimies, joka joutui kamppailemaan omantuntonsa kanssa juuri tuossa artikkelissa kuvatulla tavalla. Hän oli työssä suuren yrityksen palveluksessa ja hänen ulkomaalaistaustainen esimiehensä vaati erittäin raakaa otetta suhteessa yrityksestä riippuviin pieniin sopimuskumppaneihin. Lakimiesystävättäreni irtisanoutui omantunnon (ja jossain määrin luultavasti laillisuuden) syistä. Sitä ei moni lakimies tee.
Suomessa näiltä pahimmilta väärinkäytöksiltä suojaa suomalainen esimies. Suomessa on tapana että urakehitystään ajatteleva ihminen ei toimi kovin epärehellisesti tai epäreilusti suhteessa muihin. Yritysten välisiin sopimuksiin ja liiketoimintaan liittyy kirjoittamattomia ”hyvä veli” sääntöjä. Veljeä ei tarkoituksellisesti kuseteta. Ja jos kusettaa niin sana kiirii näin pienessä maassa nopeasti. Ulkomaalaisen ei tarvii näistä moraalikoodeista välittää, ei hän tänne aio jäädä.
En pidä ”hyvä veli” toimintatakoodia kokonaisuuden kannalta hyvänä. Mutta tässä tapauksessa se toimii yhteisen moraalimme hyväksi.
Teoria ja käytäntö
Silmäilin juttua Advokaatti 2/2017:ssa, kirkasotsainen oli. Ei pohdittu, miten julmettu määrä juristeja itse syyllistyy rikoksiin. Kovin moraalista ei ole sekään, miten eräs SP-jutuissa miljoonia kupannut juristi Turusta ei maksa yhtään mitään laskua ilman perintää. Sitten on uhrin asema. Raiskauksen uhrin vaatetus, päihtymys ja käytös käydään syyttävästi läpi. ”Myöntääkö uhri nauraneensa, ettekö tosiaan tiennyt, että päämieheni kotimaassa Argebuzistanissa nauru oikeuttaa raiskauksen?”