Markkinakatsaus: Jos yhden vielä saada vois

Hiukan ristiriitaisin tuntein seurasin viikon takaisen ennusteeni kehitystä. Joissakin pörsseissä ropsaus toteutui juuri siinä mitassa kuin ynnäilin. Hyvin laaja jenkki-indeksi Russell 2000 nykäisi kolmen prosentin kuopan, samaa tasoa Tokion Nikkei. Useimmissa pörsseissä suunta oli alas, ja torstain niiaus oli hyvä ostopaikka, jos sellaisen kanssa oli kiire.

Keskimäärin kuoppa oli parin prosentin tasoa. Surkuhupaisaa kyllä juuri esiin nostamassani Dow Jonesissa pudotus jäi tuskin havaittavaksi. Tämä kuvaa markkina-analyysien ja kaiken sijoittamisen vaikeutta. Vaikka perusanalyysi olisi osapuilleen oikea, sisältyy lopputulokseen aina yllätysmomentteja. Jos vaikka aikoo ostaa tai myydä jotain osaketta ja olettaa sen liikkuvan indeksien mukana – ja tekninen analyysikin puoltaa arviota -, saattaa silti käydä toisin.

Sama pätee yksittäisiin indekseihinkin, joskin yleensä niiden kohdalla yllätykset ovat paljon pienempiä. Trendisijoittajallekin hajautus on sen vuoksi tärkeää, jos se vain on salkun koon puolesta mahdollista. Kustannukset eivät saa karata, toisaalta hajautus on ainoa tapa ehkäistä markkinainstrumenttien sisältämät yllätysmomentit.

Lyhyt trendi ei luullakseni ole ihan vielä pulkassa, joten alkuviikosta notkahduksen jatkuminen on suhteellisen todennäköistä. Eivät lyhyet trendit kuitenkaan kestä tavallisesti kahta kokonaista viikkoa, joten ensi viikon aikana notkauksen pitäisi viimeistään pohjata ilman järisyttäviä yllätyksiä. Jos nyt sen yhden kiskaisun vielä Mr Market soisi.

VIX:issä lyhyt oskillaattori ei ole vielä tulkintani mukaan ihan taitteen tasolla, joten alkuviikosta se voisi nykäistä vielä iloisesti ja kaunistella pörssien lyhyen laskun reippaalla punavärillä. Viikko-oskillaattorienkin perusteella volatiliteettipiikkiä sopisi odottaa, koska suunta on yhä ylös, eikä VIX:in kunnon roiskausta ole vielä virkistymisestä huolimatta nähty. Viimeinen kunnollinen on marraskuulta Trump-mylläkän ajalta, ja kyllä piikkejä jokunen vuodessa tulee, mutta saattaa sitä toki joutua odottamaan ainakin kesään.

Tässäkin tapauksessa kyllä näemme, ettei VIX ole ennakoiva indikaattori. Se loikkaa ylös samaan aikaan kun pörssit sukeltavat, joten VIX:in lukeminen vaatii saman osaamisen kuin muidenkin instrumenttien liikkeet kaupankäynnin ajoituksessa.

http://www.marketwatch.com/investing/index/vix/charts?symb=VIX&countrycode=US&time=8&startdate=1%2F4%2F1999&enddate=1%2F30%2F2017&freq=1&compidx=none&compind=none&comptemptext=Enter+Symbol%28s%29&comp=none&uf=7168&ma=1&maval=50&lf=32&lf2=4&lf3=16&type=2&size=2&style=1013

Kaupankäynnin kannalta tilanne on yhä hyvin hankala minun silmissäni. Aikomukseni oli ostaa sopivaa jenkki-ETF:ää, alun perin Dow Jonesia, ja laskeva keskipitkä trendi tekeekin näkemykseni mukaan loppuaan. Mutta jenkki-indeksit ovat kauttaaltaan hintavia niin teknisin kuin fundaperustein. Kun molemmat syyt jarruttavat ostoa, ei siihen mieluusti lähtisi – ellei sitten reippaampi rysäys todella kohenna hinnoittelua pikapuolin.

Yksi vaihtoehto on osinkoaristokraateista koottu SDY –ETF. Se sisältää laajalla hajautuksella jenkkiyhtiöitä, jotka ovat nostaneet osinkoaan vähintään 25 vuotta putkeen. Osinkoa paperi maksaa neljästi vuodessa, summan pikku hiljaa noustessa. Viime vuonna oli osinko oli n. 2,20 dollaria, joten päälle kaksi prosenttia on nykyhinnalla osinkotuotto. Olen omistanut jenkki-indeksien tahdissa aalltoilevaa paperia ja tykkään siitä, mutta halvaksi sitäkään ei voi kehua.

http://www.marketwatch.com/investing/fund/sdy/charts?symb=SDY&countrycode=US&time=8&startdate=1%2F4%2F1999&enddate=4%2F9%2F2017&freq=1&compidx=none&compind=none&comptemptext=Enter+Symbol%28s%29&comp=none&uf=7168&ma=1&maval=50&lf=1&lf2=4&lf3=0&type=2&size=2&style=1013

Yksi rajoite on dollari. Aikomukseni oli ostaa sitä 1,10 eurohintaan, sormi hyöri jo entterillä, mutta se pirulainen kiskaisikin rajuun nousuun jo hinnasta 1,09 – eli myöhästyin. Selittelyn makua kenties, mutta näin kävi.

http://www.marketwatch.com/investing/currency/eurusd/charts

Nyt dollari on vahvistunut jo niin paljon, että muutaman viikon päästä pitäisi taas olla euron vuoro aloittaa noususyklinsä. Joten valuuttanäkemyskään ei nyt isosti puolla enempää taalaa kuin jenkkiosakkeita.

Jos taala heikkenee joitakin prosentteja, syö se tehokkaasti arvopaperin kurssinousun. Tietysti valuuttaa voi pitää salkussa arvopaperin myymisen jälkeen sopivaa markkinatilannetta odottamassa, mutta pörssien ja valuuttojen syklit voivat aaltoilla trendisijoittajan kannalta hankalasti.

Euroopan pörssit ovat teknisin perustein yliostettuja osinkokiiman painaessa vielä päälle. Osinkojen irrottua osakkeet yleensä taantuvat pidemmäksi aikaa, joten täkäläiset paperit eivät kiinnosta tässä kohtaa.

Yksittäisiä osakkeita aina löytyy, mutta pienessä mallisalkussa en halua ottaa kapean hajautuksen riskejä ja toisaalta korkeita kustannuksia. Etenkin amerikkalaisten osakkeiden hinnasto on piensijoittajan kannalta Nordnetissa kohtuuton – kyllä, tämä on jyrkkä moite.

Kevät on trendisijoittajalle tuskallista aikaa. Kiirehän ei sinänsä ole, mutta ei kädet taskussa viitsisi kuukausikaupalla notkua ilman oikein tuhtia syytä. Kun pummasin sen valuuttakaupan, niin jotain tarttis tehdä. SDY on vaihtoehdoista vähiten kinkkinen tässä kohtaa.

Palaan asiaan.

Related Posts