Ehdoton lukusuositus!

Kirjat Talous Yhteiskunta

Suomen Pankki 200 vuotta -historiateos, osat I ja II. Kirjoittajina Antti Kuusterä ja Juha Tarkka.

Hyvät uutiset: kirja on vapaasti ladattavissa täältä.

Huonot uutiset: sivuja on n. 1500.

Kirja on mielestäni erittäin sujuvasti kirjoitettu, mutta jos sivumäärä tuntuu liialliselta, kehotan aloittamaan v:sta 1917. 1800-lukua ei tarvitse muut kuin historiantutkijat. Toisaalta juuri tämän enempää en jättäisi poiskaan lukusuosituksesta.

Kirja ilmestyi jo reilut 10 vuotta sitten, mutta ei suurista ansioistaan huolimatta ole juurikaan saanut huomiota.

Sijoittamisesta voi kirjoittaa monella tapaa. Itse en harrasta omistamieni kohteitten kauheaa kehumista, vaikka joskus neuvo jopa saattaisi vahingossa osua oikeaankin; lähinnä omistuksistani mietin niitten riskejä. Mielestäni jokaisen pitäisi muodostaa kuvaa itsekin ja sijoittamisessa on mm. ajoitusta, joka liittyy kovin laajoihin kuvioihin, siksi tämä esittely.

Talouspolitiikka

Kirjassa viitataan yleiseen talouspolitiikkaan, joka on ollut kasvuun pyrkivää. Nykyään otetaan ympäristö vahvasti huomioon, mutta se ei kuulu historiaan.

Itse kokemassani nykyisyydessä ovat aina minua rasittaneet ilmaisut ”nyt alkaa globalisaatio” yms. Vuosina 1815-1914 maailma eli melkoisessa globalisaatiossa, joka toki oli siirtomaitten riistoa.

1918 jälkeen paluu vanhaan epäonnistui. NL ei maailmankauppaan osallistunut ja Saksa jäi pois 1933 alkaen. Toisen maailmansodan jälkeen maailma eli vuosikymmeniä kovin protektionistisessa ympäristössä, joka alkoi globalisoitua nykyisessä mielessä 1990-luvulla. Ei ole historian asia vastata, onko tämä vaihe pysyvästi päättynyt.

Suomi oli 1800-luvulta vuoteen 1939 harjoittanut talouspolitiikkaa, joka keskittyi kovasti korkoihin ja kovin vähän mihinkään muuhun ja sen tulokset olivat mielestäni huonot. 1939 Suomessa ei ollut juurikaan metalliteollisuutta eikä edes maatalouden omavaraisuutta. Sodassa ne ovat traagisia puutteita.

On Urho Kekkosen viimeisestä presidenttikaudesta mitä mieltä tahansa, hän oli tavattoman verkostoitunut ja siten ajan hermolla. Hänen kirjansa ”Onko maallamme malttia vaurastua?”, 1952 viitoitti Suomen taloutta vuosikymmeniksi. On totta, että Pohjois-Suomen (täysin järkevä) suurten resurssien (metsä, vesivoima) hyödyntäminen palveli kepua, mutta kyllä se palveli ihan koko Suomea. Vähemmälle huomiolle on jäänyt vahva valtionyhtiöitten investointi talouden pullonkauloihin (metalliteollisuuteen sotakorvausten takia), öljynjalostukseen (Neste), kemiaan (silloinen valtionyhtiö Kemira) ja moneen muuhun.

Rahapolitiikka

Keskuspankin harjoittama rahapolitiikka (talouspolitiikan osa, valtiontalous kuuluu VVM:lle) on visainen käsite. Vakaus lienee tuttu sana. Suuren osan esim. markan aikaa oma valuutta on koetettu kytkeä jalometalliin, jonka arvo taasen on esim. jalometallilöytöjen mukana vaihdellut. Tällöin vakauden väline jalometalli loi epävakautta. Järjestelmän viimeinen vaihe Bretton Woods päättyi 1971-3.

Tilalle tuli valuuttojen sitominen toisiinsa. Englannin punnan devalvaatio 1990-luvulla (Pohjoismaat menivät siinä samassa) toi mukanaan ensimmäisiä kertoja rahapolitiikan ensisijaiseksi ja suoraksi tavoitteeksi selvästi numeroin ilmaistun inflaation hillitsemisen (aiemmin se ei ollut aina niin selvää) ja pian sen jälkeen alkoivat ERM:n /euron vaateet (kasvu- ja vakaussopimus).

Mitä tulee rahapolitiikkaan, jo Snellman uskoi vahvaan markkaan, samoin teki Ryti. Viimeisen kerran vahva markka koki haaksirikon Kullbergin puhuessa siitä, miten mennään pää pystyssä Eurooppaan. Kullbergin ilmaisu on epäilyttävä. Mielestäni juuri rahapolitiikassa on ollut Suomessa liiallista alemmuudentunnetta muuhun maailmaan. Toki olemme Snellmanin ajoista olleet luotettavassa maineessa, mutta hinta on ollut kauhea, 1860-luvulla nälänhädän seurannaisilmiöihin kuoli parissa vuodessa 8 % väestöstä (1939-45 sota vei 3 % väkiluvusta). Myöhemmin niin Ryti kuin Kullbergin joutui kuitenkin devalvoimaan.

Toinen maailmansota toi kaksi pitkään jatkunutta ilmiötä. Hitlerin Saksa nojasi maailmankaupan ja vaihdettavien valuuttojen asemesta bilateraaliseen tavaranvaihtoon, jonka NL kopioi aina 1980-luvun lopulle. Ja sota toi kovan säännöstelyn ja kovan inflaation.

Mielestäni inflaatio – devalvaatio -talous oli merkittävä Suomen teollisuutta monipuolistuttaessa sanokaamme 1950-luvulla, mutta mekanismi pysyi vahvana liian kauan, esim. 1970-luvulle. Ko. kirjassakin todetaan

Suom. tal.elämä eli moninaisten turvaverkkojen ja kilpailun esteiden suojassa, minkä seurauksena sopeutuminen vapaiden markkinoiden ankaraan maailmaan tuli olemaan kivulias prosessi”.

Inflaation hillitseminen on paljon vaikeampaa kuin eräät ymmärtävät.

Politikointia

SP:tä valvoi eduskunta, jonka toiminta pankkivaltuutettujen kautta ei kehuja kirjassa saa.

Kun vanhasta markasta tuli 1960-luvun alussa penni, ajateltiin uudelle markalle uutta nimeä (ei toteutunut). Tässä naurettavassa asiassa poliitikot osasivat ”kunnostautua” ja ehdottivat seuraavia:

auri, fenno, pirkka, raho, sampo, sata, silva, soli, suomo, suure, voltti, kruunu, punta, suurmarkka, taaleri, riksi”.

Johtaja [Sirkka] Hämäläinen sanoi [perus]korkoa alentamaan kokoontuneelle pankkivaltuustolle hyvin kirpeästi, että peruskoron alentamisessa oli kysymys hyväosaisia suosivasta tulonjakopolitiikasta ja että pankkivaltuusto, joka toimi myös Valtion vakuusrahaston hallintoneuvostona, joutuisi päätöksen seurauksena tukemaan pankkeja vähintään 600 miljoonalla markalla lisää.” [Tausta: peruskorko oli poliitikkojen käsissä ja sen ero markkinakorkoihin oli suuri.]

[SP:n aluekonttorien karsimisesta] ”pankkivaltuuston puheenjohtajan Erkki Pystysen (kok.) puheenvuorossa, jossa hän korosti, miten paljon yhteydenottoja maakuntaliitoilta, kaupungeilta, kauppakamareilta, maaherroilta ja yksittäisiltä kansalaisilta oli pankkivaltuutetuille ja muille kansanedustajille tullut ja miten tärkeänä haarakonttoreiden säilymistä maakunnissa pidettiin… …Ainakin tässä kannanotossa pankkivaltuutettu Pystynen koki roolinsa nimenomaan poliittiseksi eikä niinkään eduskunnan valitsemaksi keskuspankin toimintaa valvovaksi asiantuntijaksi.”

Harri Holkeri vaati yhden markan kolikkoon leijonavaakunan, joka häipyi markan mukana. Leijona on ilmeisen tärkeä osa Suomen luontoa.

Johdon tausta

Ainoa asia mitä kirjassa hivenen kritisoin, on kuvaus SP:n johdon vaatimuksista. Niitä kuvataan suuriksi, esim. pankkialan tuntemus tietysti mainitaan.

Siihen nähden tässä kohtaa kirjoittajille tulee historiankirjoitukseen niin kovin usein kuuluva kaunistelu / häveliäisyys. Sanallakaan ei pohdita Risto Rytin taustan sopivuutta. Ryti toimi Rauma-nimisessä pikkukaupungissa (olen joskus käynytkin paikkakunnalla…) asianajajana. Pyöreästi puhutaan sikäläisistä laivanvarustajista, mutta lähinnä tarkoitettaneen kai vain kauppias, laivanvarustaja ja kiinteistöspekulantti Alfred Kordelinia, rikasta miestä, mutta jonka asianhoidolla ei ollut yhtään mitään suoraa tekemistä edes kansallisen pankkitoiminnan, saati kansainvälisen, saati keskuspankkitoiminnan kanssa.

Ehkä voi katsoa, että vasta Rytin jälkeen tulivat varsinaiset poliittiset SP:n johtajat.

Ja koulutusta voisin repostella hiukka enemmänkin.

1800-luvulla akateemisella opetuksella ymmärrettiin Suomessa vain teoreettista koulutusta. Ajatuksen voimakas kannattaja oli tuon ajan maamme merkittävin mielipidevaikuttaja Snellman. Hän arveli, että ”edes tusinan verran agronomeja, teknikoita, vuorimiehiä, mekaanikkoja ja insinöörejä ei saisi Suomessa hankituksi itselleen työtä ja toimeentuloa”. Luonnontieteellistä opetusta Snellman piti eilispäivän tuotteena. Helsingin polyteknillinen opisto muuttui Teknilliseksi korkeakouluksi vasta vuonna 1907.

Kaupallisen korkeakouluopetuksen asema oli vielä heikompi. Kaupallista opetusta harkittiin Polyteknillisen opiston yhteyteen. Asiaa pohtinut komitea totesi ykskantaan: ”Totta kyllä on, ettei kauppamiehen ammatti samassa määrin kuin monen muun, esim. insinöörin, lepää tieteellisillä perustuksilla, ja sekin, että niitä keinotietoja, joita kauppias tarvitsee, voipi itselleen hankkia myös palveluksessa olemalla kelvollisissa konttooreissa koti- tahi ulkomaalla.”

Lausunnolla oli taustansa. Kun kauppatieteellistä tutkimusta ei ollut, kukaan ei ymmärtänyt sitä hyötyä, mikä saadaan pohtimalla esim. sijoitetun pääoman tuottoa ja maksuvalmiutta. Varastojen suureen kokoon ei kiinnitetty huomiota. Lähde

Juuri em. tilanteen takia minua on ylipäänsä närästänyt juristivetoinen talous. Nykyään tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävän tarkka kuva. 1980-90-lukujen aikainen laki sanoi:

15§

Tilinpäätökseen merkitään:

1) saamiset nimellisarvoon, kuitenkin enintään todennäköiseen arvoon;

2) rahoitusomaisuuteen kuuluvat arvopaperit ja muut sellaiset rahoitusvarat hankintamenon suuruisina tai, jos niiden tilinpäätöspäivän todennäköinen luovutushinta on sitä alempi, tämän määräisinä;”

Näitten säännösten edessä en ymmärrä miten niin kauhean monta kertaa (esim. 1980-90-lukujen pankkiriisissä) kriisi ”yllätti”. Omaisuutta ei pitäisi merkitä taseeseen hankintahinnasta, vaan em. mukaan markkina-arvosta.

Eurosta

Paavo ”Lipponen asetti suomalaisen yhdeksänjäsenisen asiantuntijatyöryhmän selvittämään rahaliiton merkitystä Suomen kansantaloudelle. Työryhmää alettiin kutsua professorityöryhmäksi, koska se oli koottu akateemisen taustan omaavista henkilöistä. Puheenjohtajaksi pääministeri kutsui Palkansaajien tutkimuslaitoksen esimiehen Jukka Pekkarisen.

Devalvointimahdollisuuden jäädessä pois keskiöön nousi talouden vaihteluja tasoittava finanssipolitiikka valtion budjettiin sisältyvillä talouspolitiikan välineillä. Tähän pääseminen kuitenkin edellytti, että valtion talous saataisiin tasapainoon ”jo lähivuosina” ja että taloudellinen kasvu pysyisi vahvana, jolloin valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen saataisiin alenevalle uralle.

Haasteita tuli myös työmarkkinoiden toiminnalle. Nimellisten palkankorotusten olisi jäätävä pienemmiksi kuin ”menneinä vuosikymmeninä” oli totuttu, ja työvoimakustannusten oli rahaliitossa voitava joustaa suhdannetilanteen mukaan ”(s. 775). Pekkarinen on ollut SDP:n miehiä, mutta hänen johtamansa työryhmän neuvoja ei puolueessa ole kuunneltu.

Ennuste 2024 /JV

Täsmennän hiukan, mihin ko. kirjassa kannattaisi kiinnittää huomiota nykyisyyttä ja tulevaisuutta ajatellen.

Väitän, että koemme kasvavia ongelmia:

-asuntomarkkinoilla

-as.oy:itten taloudessa

-näemme kiinteistösijoitusfirmojen konkursseja, ml. ainakin yksi ”suuri ruumis”

-ja näemme em. kolmen tekijän takia ongelmia niin kotitalouksien kuin pankkien taloudessa, eli tutustukaa -90-LUVUN ALUN PANKKIKRIISIIN.

-Snellman elvytti 1860-luvulla rakennuttamalla rautateitä. Kun Orpon hallitus ei muuta keksi 2024, vähän on huonosti asiat, vrt. eräitten maitten kiinnostus mikrosirujen tuotantoon.

-Inflaationtorjunta on vaikeaa ja ilmiö sitkeä. Palkat nousevat, kun elinkustannukset nousevat ja hinnat nousevat, kun tuotantokustannukset nousevat. Kyse on kierteestä.

-Tutustukaa ainakin protektionismiin, en tiedä onko sotatalous vielä liioittelua?

Lopuksi

Rohkenen väittää tuntevani jonkun verran Suomen taloushistoriaa 1860-luvulta eteenpäin. Omat käsitykseni ovat n. 100 % yhtenevät ko. kirjan kanssa. Erityisesti kiitän selvää ja suorasukaista tyyliä. Kaunistelua ei ole harjoitettu, vaan vaikeatkin asiat kerrotaan. Ruma sana sanotaan niin kuin se on. Ko. kirjasta saa paremman kuvan esim. KOP:n viime vaiheista kuin KOP:n omasta ”historiasta”.

Yllä en ole pahemmin arvioinut kirjaa. Kovin laajojen tulkintojen esittäminen lyhyesti on kyseenalaista, joten jos jossain olen vetänyt kurveja liian suoriksi, vastuu on tietysti vain minun.

___________

Kuvassa on mukana yksi osa englanninkielisestä painoksesta. Luin ne sähköisesti, olivat kevyempiä – ihan fyysisesti 🙂

5 thoughts on “Ehdoton lukusuositus!

  1. Kiitos hyvästä lukuvinkistä.
    Loistava esitys Suomen historiasta. Kirja esittää kaiken muun ohessa hienosti myös Suomen pankin historian.

    1. Aiheen rajaus on vaikea tehtävä. Kun USA:sta löytyi kultaa, se vaikutti Suomen suuriruhtinaskunnan markkaan 1800-l:n lopulla, sitä ennen oli hopeakanta, mikä oli Ruotsin kaudella ennen vuotta 1809.

      Jos puhutaan minulle uusista asioista, sellainen oli OP-ryhmän ongelmat -70-luvulla. Netissä on sellainen ”tapahtumahorisontti”. Esim. -70-luvun asioita ei entiseen tapaan enää kirjata paperille, muttei liioin nettiin, joka elää vain omassa ajassaan.

  2. ”Ehdoton lukusuositus!”

    Taisi jäädä 1500 sivua lukematta, mutta melkoinen saavutus Juha kun luit ne puolestamme ja kerroit tiiviisti parhaat palat.

    Yksi kaikkien puolesta ja siitä isot kiitokset !

    1. JOS kevät joskus koittaa, sitä ei kannata käyttää 1500 sivun lukemiseen, mutta onneksi Suomen talvet ovat pitkiä…

Comments are closed.

Related Posts

Kirjat

Naapurineljännes

30.11. 1939 voittamaton puna-armeija (=ei voittoja) vyöryi Suomeen vapauttamaan nälkää näkeviä työläisiä sorron ikeestä. Puuhassa oli mukana suurta kansansuosiota nauttinut O-V Kuusinen ”hallituksineen”. Koska puna-armeija