EKP heräsi tositoimiin, jatkoa voi seurata

Lopulta EKP otti kovemmat otteet deflaatiota vastaan ja kasvun edistämiseksi. Ohjauskoron laskulla ei tässä kohtaa ole suurta merkitystä, se oli pieni ja jo hinnoiteltu markkinakorkoihin, mutta ainakin se vahvistaa odotuksen, että korot pysyvät alhaalla vielä pitkään. Sen pitäisi innostaa rahaa kiertoon.

Pankkien talletuskoron lasku miinusmerkkiseksi tarkoittaa, että ne eivät voi enää makuuttaa rahaa keskuspankissa ilmaiseksi, vaan joutuvat maksamaan siitä. Tätä ei ole yksikään iso keskuspankki ennen kokeillut, Tanska kylläkin muutaman vuoden. Tavoitteena on, että pankit laittavat rahat kiertoon reaalitalouteen. Nyt niitä on pidetty keskuspankissa suojassa EKP:n mukaan liian hanakasti. Tanskan kokemuksista olen lukenut, että mikään valtava vaikutus sillä ei ollut pankkeihin, mutta EKP on tutkinut Tanskan mallia ja näköjään pitää sitä kokeilemisen arvoisena.

Toinen vahva ase on ehdollisen halpaluototuksen tarjoaminen pankeille. EKP jakaa tämän vuoden aikana niille 400 miljardia sillä ehdolla, että raha lainataan yksityiselle sektorille, ei kuitenkaan asuntoluottoihin. EKP valvoo ehtojen toteuttamista. Jos pankit eivät niitä noudata, EKP perii luoton takaisin ennenaikaisesti. Britanniassa on ollut käytössä vastaava systeemi. Sikäläiset kokemuksetkin ovat tietääkseni ristiriiraiset, mutta tässäkin tapauksessa EKP tulkitsee heidän kokemuksensa myönteisenä, koska rakentaa samanlaisen systeemin.

EKP yrittää nyt tosissaan laittaa rahan liikkeelle yksityisellä sektorilla. Onnistuminen jää nähtäväksi, mutta keinoja on kokeiltu muuallakin joskin pienemmässä mitassa, joten umpimetsään EKP ei ryntää. EKP:n poikkeustoimet ovat olleet tähän asti kohtuullisen onnistuneita, joten odotuksia on näidenkin suhteen. Ja varmasti jatkoa seuraa, jos inflaatio kaartaa yhä alaspäin.

Toinen tavoite on euron kurssin pudottaminen. Euro on pysynyt pitkään tuskallisen korkealla, kun euroalueelle on virrannut rahaa muualta varsinkin valtionvelkakirjoihin. Niitä on pidetty nyt turvallisena kohteena, kun EKP on luvannut turvata euromaiden maksukyvyn kaikissa oloissa. Euro on pakittanut mukavasti huipultaan, saa nähdä miten käy jatkossa.

Jos euro taas vahvistuu, uusia lääkkeitä nähtäneen. Draghia voi syyttää deflaation torjunnassa vetkuttelusta, mutta yleensä ottaen hän on hoitanut hommansa taitavasti, eikä hän tietysti yksin päätöksistä vastaa, vaan konsultoi kaikkien keskuspankkiensa kanssa. Itse luotan Draghiin todella paljon: hän pelasti pari vuotta sitten euron OMT-ohjelmallaan maksamatta siitä edes lanttiakaan, joten eiköhän Super-Mario hoida oman tonttinsa jatkossakin.

2 thoughts on “EKP heräsi tositoimiin, jatkoa voi seurata

  1. Suuri osa elvytysrahasta menee

    väärään paikkaan eli omaisuusarvoihin. Pörssikurssithan ovat pelkkiä numeroita. Kyllä sinne mahtuu. Antaa tulla vaan. Olemme valmiina ja otamme vastaan mitä ylhäältä annetaan.

    1. Draghi miettinyt tuota

      Tästä syystä tuo 400 miljardin paketti on tiutkasti ehdollinen – raha pitää lainata yrityksille ja kuluttajille, ja sitä valvotaan. Arvostan Draghia, hän on todella pätevä keskuspankkiiri.

      Heikki

Comments are closed.

Related Posts