Euromaat työlääntyivät säästöihin – mutta mistä rahat vajeisiin?
Suuri osa euroalueesta on saanut tarpeekseen säästökuurista. Se ei sinänsä ihmetytä, kun työttömyys paukkuu ennätyksissä ja talous kituu, vaikka talvella merkit olivat jo valoisammat. Espanja löyhentää budjettikuria, Ranskan hallituksen mielestä menoleikkaukset palvelevat vain saksalaisia säästäjiä. Italian tuore koalitiohallitus on samoilla linjoilla, hiukan yllättäen myös komission presidentti Jose Manuel Barroso ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Saksa vaatii yhä budjettivajeiden painamista alle kolmen prosentin, joskin Ranskalle Angela Merkel antaisi lisää aikaa. Se kertoo Saksan kaipaavan liittolaisia, jotka lasketaan jo sahurin sormilla – Hollantikin suitsii säästöjä.
Soppaa kuumentaa Yhdysvaltalaisen Amherstin yliopiston tuore tutkimus. Se kyseenalaistaa Kenneth Rogoffin ja Carmen Reinhartin vaikutusvaltaiseen tutkimuksen, jonka mukaan talouskasvu tukehtuu valtioiden velka-asteen ylittäessä 90 prosenttia bkt:sta. Olli Rehn on viitannut tutkimukseen usein. Amherstilaisten mukaan 90 prosentin kohdalla ei ole kynnystä, tai missään muuallakaan, vaikka velkaantumisen kasvun ja talouskasvun hiipumisen välillä onkin yhteys.
Rogoffin ja Reinhartin arvovaltainen tutkimus on on ollut tuhti työkalu budjettileikkausten ajamiseen. Amherstin tutkimus antaa säästökuurin vastustajille aseen. Luultavasti se heiluu jo Saksassa ennen syksyn parlamenttivaaleja. Oppositiossa istuvat demarit elvyttäisivät velaksi niin Saksassa kuin euron kriisimaissa.
Kasvua euroalue kaipaa, ja julkisen sektorin olisi hyvä tasapainottaa heikkoja suhdanteita, olettaen että raha käytetään järkevästi. Mutta mistä rahat elvytykseen? Saksa ja Ranska saavat luottoa markkinoilta pilkkahintaan, mutta heikomman luottoluokituksen maille raha ei ole halpaa, vaikka korot ovat pudonneet viime kesästä huomattavasti EKP:n tukiohjelman ansiosta.
Sopii vain toivoa, että markkinat suhtatuvat myötäsukaisesti velkaelvytykseen. Jos eivät, korot lähtevät taas nousuun. Se lopettaisi elvytyksen lyhyeen, ja EKP:n olisi painettava korot alas tukiostoillaan. EKP:n tukiohjelma kuitenkin edellyttää valtioiden hakevan ensin tukea Euroopan vakausmekanismilta, jonka pitäisi vaatia tuetulta budjettikuria – josta kaikki nyt ovat luopumassa.
Jos kriisi iskee, joustaako EKP vai EVM? Entä mistä EVM kaivaa tukirahat, jos kaikki jäsenmaat puskevat alijäämiä jo muutenkin? Muutamat luottoluokitukseltaan hyvät maatko hakevat rahat velkamarkkinoilta? Vaikuttaa siltä, että EKP:n olisi joustavoitettava edelleen linjaansa QE:n suuntaan löyhennetyillä ehdoilla. Saksa kyllä pistää kaikin keinoin hanttiin, ainakin jos Merkel pysyy vallassa – hänhän rikkoi jo tabun kommentoimalla EKP:n rahapolitiikkaa. Merkel valitti, että Saksa kaipaisi korkeampaa korkoa, kun muualla toivotaan koron laskua – vaikka sillä tuskin oleellista vaikutusta olisi kriisimaille. Rahan hintaa ja saatavuutta asiakkaille ei siellä ratkaise ohjauskorko, koska pankit korjaavat taseitaan ja karttavat riskejä.
Episodi kuitenkin alleviivaa, kuinka pahasti Saksan ja useimpien euromaiden sukset ovat hakauksessa. Eikä sotku tähän jää – Saksan keskuspankki tutkituttaa tuomioistuimessa, rikkovatko EVM ja EKP:n tukiohjelma Saksan perustuslakia. Jos kesällä annettava päätös on myönteinen, Saksa irtoaa EVM:sta. Se olisi vakausmekanismin ja EKP:n tukiohjelman loppu, ja eurokriisi syöksyisi uusiin syvyyksiin. Saksan perustuslakituomioistuin ei ole aiemmin tehnyt poliittisilta vaikutuksiltaan näin dramaattisia päätöksiä, sillä euron hajoaminen olisi lähempänä kuin koskaan. Mutta tuskin se mahdotonta päätös on, vaikken usko tuomarien ottavan moista vastuuta niskaansa, oli perustuslain kirjain ja henki mikä tahansa asian suhteen. Kyllä episodi joka tapauksessa kertoo paljon saksalaisten suhtautumisesta velkaelvytykseen, demarit poislukien.
Ja ainahan vaihtoehtona on euron hajoaminen. Kriisimaat pääsisivät devalvoimaan ja vakavaraisemmat maat rahaa ruinaavista avopuolisoistaan. Mutta tämä vaihtoehto olisi lyhyellä aikavälillä niin kaoottinen, että sijoittajan olisi mietittävä kolmannenkin kerran, mihin pelimerkkinsä laittaa. Oma valintani on dollari, jos tilanne alkaa siihen suuntaan kehkeytyä.
PS Italian uusi hallitus
Italiaan syntyi laajapohjainen koalitiohallitus aivan kuten heti vaalien jälkeen ennustin. Se on poliittisesti heikko ja sisäisesti riitainen mitä todennäköisimmin, mutta niinhän isot koalitiot aina, kuten nyt meilläkin. Italian hallituksen syntyminen historiallista perinnettä vastaan kuitenkin todistaa sen, minkä perusteella hallituksen odotinkin syntyvän: poliitikot ja ylipäätään ihmiset toimivat valtaosin tarkoituksenmukaisesti tilanteen siihen pakottaessa. Italian perinteiset puolueet eivät kaivanneet uusia vaaleja, jotka olisivat tehneet Grillon poppoosta kenties suurimman puolueen, ja ajaneet Italian tielle tuntemattomalle. Poliittisten kaunojen tunkeminen maton alle oli mielekkäämpi tai ainakin turvallisempi vaihtoehto, ja sen varassa hallitus räpistelee ainakin muutaman vuoden kuten Suomessakin. Samasta syystä en usko euron hajoamiseen. Se olisi niin suuri loikka kaaokseen, ettei sitä kukaan halua kokeilla. Saksalaisetkin tulevat kyllä vastaan toisia euromaita, jos euron hajoaminen alkaa olla oikeasti lähellä. Eurointegraatio on ollut Saksalle niin tärkeä projekti, ettei sitä noin vain pistetä mäelle, puhkuivat he miten äänekkäästi tahansa. Eurokriisin poliittinen hoito on ollut surkeaa, mutta kyllä integraatio taas erinäisten kompromissien kautta jotenkin pysyy koossa. Heikki
EKP joustaa
On mielestäni melko selvää, ettei EVM:stä tehdä poliittista päätöstä automaattisesta tukiluukusta. Se olisi liian vaikea temppu myydä esimerkiksi suomalaisille. Saksalaisista nyt puhumattakaan. EKP:n kikka voisi olla mandaattinsa puolesta varmistaa rahoituskanavien toiminta. Se tarkoittaisi niin suuren rahapaakun tunkemista liikkelle, ettei siltä nyt voi välttyä edes vahingossa. Tällä voitaisiin siten kiertää OMT:n "ongelmallinen" ehdollisuus, eli vaadittava tiukka budjettikuri.
Jäin pohtimaan Bill Grossin sanomaa. PIMCO:n mies kertoi, että bondirahastot haluavat ihan sitä samaa mitä osakemarkkinatkin: kasvua. Tähän pohjautuen voisi ajatella, ettei bondimarkkinat nyt niin rankaise, mikäli kriisivaltiotkin lähtevät aktiivisesti hakemaan kasvua ja antamaan vähemmän huomiota budjettikurille.
Paljoa muita vaihtoehtoja ei ole. Pitää sitten euron selviytymistä tärkeänä tai ei. Kasvu on tässä kohtaa molemmilla leireillä varmastikin se yhteinen päämäärä. Euron säilyminen merkitsee edelleen kyllä sitä ongelmaa, että euromaat teknisesti velkaantuvat ulkomaan valuutassa ja aiheuttaa siten maksukyvyttömyysuhan. Tästä bondimarkkinat tuskin pitävät. Meidän tuleekin siinä tapauksessa yhteisvastuullistaa velat. Ja tähän ei ole oikein yhteistä säveltä löytynyt.
Grossista
Kiintoisaa tosiaan nähdä, kuinka markkinat vastaavat elvytyshuutoon. Grossin mukaan pitäisi olla innoissaan. Toivotaan niin.
Itse uskon myös, että EKP on se, joka joustaa tarpeen tullen, eli tulkitsee omia ehtojaan yhtä joustavasti kuin se entinen tilintarkastaja. Saksa rähjää EKP:lle, muttei lähde eurosta. Tähän suuntaan veivataan eestaa, kunnes taantuma hellittää.
Heikki
Kasvu
Kasvusta on kaikki kiinni. Espanjassa ja Saksassa on suunnilleen yhtäpaljon julkista velkaa (Saksa 80,5% ja Espanja 83,2%), luottamus on toiseen paljon suurempaa kuin toiseen. On niitä taseita saksalaisillakin pankeilla. Ranskalla on melkein 90% velkaa.
Driverit
Ei meillä eikä Euroopassa politiikkaa tehdä suunnittelemalla eikä edes akateemisiin tutkimuksiin nojautuen. Poliitikot ovat nuoresta oppineet, että suurin jääräpää palkitaan. Se saa palkinnon, joka neuvotteluissa vetää tiukinta linjaa ja pitää omiensa puolta viimeiseen asti. Velkakriisi syntyi koska korot nousivat, ei siksi että velkaannuttiin. Oli pakko tehdä jotain kun markkinat vaativat liikaa kompensaatiota. Nyt ajateltiin palata entiselleen kun korot ovat laskeneet. Kohta taas ollaan paniikissa ja tuollaisia supersankarin oloisia ryntäilijöitä näemme mustien autojen takapenkillä. Kun tuohon tilanteeseen ajaudumme on jo epäonnistuttu. Pitäisi muuttaa rakenteita niin, että korjaus olisi pysyvämpi. Yhteinen verkostoinut pankkien kautta rahapolitiikkaa hoitava yhteiskunta vaatii yhteisvastuuta.
Ei meillä eikä Euroopassa
Ei meillä eikä Euroopassa politiikkaa tehdä suunnittelemalla eikä edes akateemisiin tutkimuksiin nojautuen. Poliitikot ovat nuoresta oppineet, että suurin jääräpää palkitaan. Se saa palkinnon, joka neuvotteluissa vetää tiukinta linjaa ja pitää omiensa puolta viimeiseen asti. ————-
Näin se menee. Mutta Amherstin tutkimuksesta toinen leiri saa kassaran, jolla voi hutkia vaali- ym taisteluissa, eikä kenenkään tarvitse kuunnella ketään – kuten ei ennenkään.
Heikki