Pankkivalvonta on Euroopassa toteutettu kansallisella tasolla. Suomessa asiaa hoitaa eduskunnan pankkivaltuuston ohjauksessa toimiva Finanssivalvonta. Organisaationa Finanssivalvonta on sijoitettu itsenäiseksi yksiköksi Suomen pankin yhteyteen siten, että sen toiminnan rahoittavat 95% suomalaiset pankit.

Pankkivalvontamme on toiminut kohtuullisen hyvin jo parinkymmenen vuoden ajan. Mutta meillä on ollut onnea matkassa. Enenevä osa Suomessa tapahtuvasta pankkitoiminnasta on pääosin sidoksissa johonkin ulkomaiseen pankkivalvojaan. Pankkitoiminta ei ole paikallista eikä enää edes kansallista, vaan pankit saavat asiakkaita ja perustavat konttoreitaan yli kansallisten rajojen. EU lainsäädäntöä hiljattain muutettiin niin, että ylikansallinen toiminta on varmasti mahdollista koko EU:n alueella. Tässä tilanteessa ei ole järkevää, että Suomen yhteiskunnan keskeinen ydintoiminto, pankkivalvonta luisuu muiden kansallisten valtioiden ohjaukseen. Tarvitaan Euroalueen tasoinen pankkivalvoja niin, että meillä säilyy jonkinlainen kontrolli sen toimintaan.

Euroalueen tasoisen pankkivalvonnan toteuttamisessa on nähty myös ongelmia ja asiasta on käyty laajaa keskustelua:

• Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi on nostanut esiin sen, että pankkiunioni tarkoittaisi käytännössä EU-maiden pankkien keskinäistä yhteisvastuuta, ja että tämä tarkoittaisi siis hyvin hoidetulle pankkisektorillemme ylimääräistä kuormaa. Tämä pitää kyllä täysin paikkansa jos perustettava Euroalueen tasoinen viranomainen otaa valvottavakseen kaiken pankkitoiminnan alkaen paikallis- ja säästö- pankkitoiminnasta. Toivon kuitenkin että talletuspankkien valvonta voitaisiin totetuttaa kevyemmällä, kansallisella menettelyllä.
• Sixten Korkman on ehdottanut, että talletuspankkitoiminta erotettaisiin sijoituspankkitoiminnasta, jolloin säästäjien varojen säilyminen voitaisiin varmistaa kevyemmin, kun taas monimutkaisemmat instrumentit olisivat keskitetyn valvonnan piirissä olevissa investointipankeissa.
• Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on tuonut esiin valvonnan korvaamisen keskitetyllä kontrollilla. Valvonta on aina jossakin vaiheessa epäonnistunut. Niin kävi kun USA:n keskuspankki salli pankkien taikoa subprime asuntolainoista korkean luottoluokituksen arvopapereita ja niin kävi kun Euroopan valvontaviranomaiset eivät huomanneet että Eurooppalaiset pankit kahmivat näitä kehnoja arvopapereita holveihinsa enemmän kuin riskinkantokyky salli. Mutta mielestäni pankkien haltuunotto ei olisi tätä korjannut. Eivät nuo pankit tahallaan virheitä tehneet. Samat virheet olisi tehty vaikka pankit olisivat olleet valtion omistajaohjauksessa. Ja valvontaa olisi silloinkin kipeästi tarvittu. Valvonta on aina välttämätöntä.

Mutta pankkivalvonnan rakentaminen EU- tai Euroalueelle ei ole yksinkertainen asia. EU ei ole mikään kansalaisdemokratian mallijärjestelmä. EU on edelleenkin lähinnä hallitusten välinen yhteistyöelin (EU on valtioiden välinen liitto), jossa EU parlamentilla on neuvoa antava rooli. Pankkivalvonnan toteutuksessa voitaisiin mielestäni tehdä poikkeus. Pankkivalvojien nimittäminen voisi hyvin tapahtua EU- parlamentin yhteyteen peurstettavassa pankkivaltuustossa. EU- komissiolla, keskuspankilla ja valtionpäämiesten kokouksella voisi olla oikeus ehdottaa jäseniä. Tämä järjestelmä muistuttaisi Suomen kansallista hallintotapaa. On totta, että euroopan parlamentin vallan lisääminen veisi meitä kohti liittovaltiota, mutta tapa jolla se tapahtuisi, olisi järkevä.