Edellisen blogini yhteydessä keskustelimme Valtosen Riston kanssa mahdollisuudesta erottaa vastuuttomasti käyttäytyvä maa eurosta. Totesin juridistekniseksi ongelmaksi, että eurosopimusta luotaessa ei otettu edes huomioon mahdollisuutta jonkun maan erottamisesta, vaikka poliittista halua siihen löytyisi. Kreikan kohdallahan se alkaa olla tilanne, ellei maa niele sen tukipaketille annettuja ehtoja; tuore hallitus tosin vakuuttaa niitä noudattavansa. Joka tapauksessa erottamiseen ei eurosopimus anna mahdollisuutta jatkossakaan, ellei sopimusta muokata – ja takautuvasti säännöksiä on hankala soveltaa ainakin juridiikan kannalta, varmasti myös poliittisesti.

Todellisuudessa eurosta ulos savustaminen olisi kuitenkin helppoa. Jos jäsenmaa Kreikan tapaan ajautuu totaaliseen kassakriisiin, se ei voi maksaa palkkojaan, eläkkeitään ja muita maksujaan. Tällaisessa tilanteessa maan pankkijärjestelmäkin on yksin EKP:n luototuksen varassa, koska pankit ovat luotottaneet kaksin käsin valtiota. Valtion maksukyvyttömyys ajaa koko talouden umpikujaan. Maa on silloin täysin ulkoisen tuen varassa. Jos se loppuu, talous kaatuu.

Itsenäisen valuutan varassa oleva maa ei tällaiseen tilanteeseen voi käytännössä koskaan joutua, koska sillä on oma keskuspankki. Keskuspankki varmistaa valtion maksukyvyn missä tahansa tilanteessa pumppaamalla setelikoneesta rahaa valtion kassaan sen velkakirjoja ostamalla. Keskuspankit eivät tee sitä mielellään, koska valtion setelirahoitus kiihdyttää inflaatiota. Periaatteessa keskuspankit eivät saisi pitää hallituksia pystyssä, mutta jos vaihtoehtona on valtion kaatuminen, keskuspankit ohittavat sääntönsä.

Euron jäsenillä ei tätä mahdollisuutta ole – muuta kuin EKP:n suostumuksella. Ja näinhän EKP on toiminutkin: se on ostanut kriisimaiden velkakirjoja pitääkseen niiden korot siedettävänä ja estääkseen valtioiden konkurssin. Se ei kuulu EKP:n toimenkuvaan, periaatteessa päinvastoin, mutta näin se on tehnyt pitääkseen euron koossa. Nythän tilanne näyttää ajautuvan siihen, että Italiaakaan ei kohta kykene pitämään pystyssä kukaan muu kuin EKP, koska ERVV:n rahat eivät siihen riitä.

Tämä myös tarkoittaa, että kassakriisiytynyt jäsenmaa on toisten euromaiden ja EKP:n armoilla. Jos siis jäsenmaa itsepintaisesti kieltäytyy noudattamasta sille asetettuja ehtoja talouden tervehdyttämiseksi, euromaat ja EKP voivat tukensa lopettamalla ajaa maan pikaisesti umpikujaan. Kun muualtakaan rahaa tuskin löytyy, on maan pakko palata äkkiä omaan valuuttaan varmistaakseen toimintakykynsä.

Toinen asia on, kuinka kivutonta ja poliittisesti viisasta erottaminen olisi Kreikan tai kenenkään kohdalla. On selvää, että siitä seuraisi suuria taloudellisia vaikeuksia ja poliittisia levottomuuksia. Toisaalta jonnekinhan eurossakin on raja vedettävä, eli mitä tahansa jäseniltä ei voi sietää. Jos siis jostakin konkurssikypsästä jäsenmaasta halutaan eroon, on se teknisesti lopulta helppoa sopimuksia rikkomatta: jätetään maa oman onnensa nojaan, ja sen on pakko käyttää ainoaa jäljellä olevaa pelastusrengastaan, omaa valuuttaa.