Eurosta yritetään tehdä maailmankaupan ensisijaista välinettä

Talous Yhteiskunta

EU ottaa yhteistä, kaikkien maiden yhdessä takaamaa lainaa 750Mrd€ ja tukee tällä summalla jäsenmaiden toipumista koronakriisistä. Lainalla on toinen vähemmän julkisuudessa ollut syy. Tällä summalla parannetaan euron edellytyksiä tulla maailmankaupan ensisijaiseksi välineeksi.

Euro on jo nyt maailmankaupassa yhtä käytetty valuutta kuin dollari. Euron ja dollarin osuudet maailmankaupasta ovat kumpainenkin suurin piirtein 37% suuruusluokkaa.

Valuuttavarantona pitäisi olla sitä valuuttaa millä kauppaa käydään

Keskuspankit pyrkivät pitämään valuuttavarantoa, joka vastaa muutaman kuukauden ulkomaankauppaa. Näin varmistetaan kaupan sujuminen kaikissa tilanteissa. Euroja on kuitenkin ollut vaikea saada järkevästi valuuttavarannoksi kelpaavassa muodossa ja niinpä euroja on valuuttavarantoina vain 20% kaikista valuuttavarannoista vaikka pitäisi olla suurin piirtein 37%. Tästä syntyy systeemistä epävarmuutta kun varantona on eri valuuttaa kuin mitä kaupassa tarvittaisiin.

Markkinoilta voi ostaa valuuttavarannoksi Saksan valtion velkakirjoja, jotka ovat ihan kelpoja, mutta niitä on vähän tarjolla. Markkinoilta saa myös portugalin, suomen, ruotsin, romanian, bulgarian … etc.  velkakirjoja, mutta nämä ovat hankalia. Niiden markkinat ovat ohuet, volatiilit ja näiden papereiden ostaminen valuuttavarannoksi vaatii työtä ja vaivaa ja maan taloustilanteen seuraamista ja luottamusta kyseiseen maahan. Parempi olisi jos olisi saatavilla kaikkien EU maiden takaamaa velkakirjaa, jollainen tuo 750Mrd€ elpymislaina juuri on. Siksi tuo elpymisrahasto on maailman keskuspankeille siunaus. Vihdoinkin on kelvollinen tapa suojata maan vienti ja tuonti sellaisilla velkakirjoilla, joilla on kunnon takaaja ja kunnon markkinat.

Eurolla on vetovoimaa

Miksi Eurosta halutaan maailmankaupan ensisijainen väline?   Euroopan keskuspankin kannalta vastaus on ilmeinen. Tällä varmistetaan että EU:n euromääräisille lainoille on kysyntää. Niitä tarvitaan varantovaluutaksi. Tämä laskee rahoituksen hintaa Euroopassa.

Monen maan kannalta euro olisi hyvä väline maailmankauppaan. Euroon ei liitetä samoja poliittisia riskejä kuin dollariin. USA on poliittisessa kilpailpatilanteessa monen maailman maan kanssa (Kiina, Venäjä, Iran, …) . Poliittinen kilpatilanne häiritsee luottamusta.

USA:n keskuspankki on painanut rahaa vielä Euroopan keskuspankkiakin leväperäisemmin. On olemassa pelkoa dollarin inflatoitumisesta ja luottamus dollarin vakauteen ei ole niin hyvä kuin vielä muutamia vuosia sitten.

Miksi valuuttavarantona on valtioiden velkakirjoja?

Raha on aina toisen velkaa ja toisen omaisuutta. Esimerkiksi jos ihmisellä on tili pankissa niin se tarkoittaa että pankki on velkaa tuon summan. Jos keskuspankilla olisi eurotili pankissa, niin tämä tarkoittaisi että pankki on velkaa keskuspankille tuon määrän euroja. Keskupankin kannalta tämä tarkoittaisi suurta riskiä. Pankin konkurssissa menisivät keskuspankin rahat. EU maiden yhdessä takaama velkakirja on sen sijaan riittävän turvallinen – sillä on monta takaajaa.  Siksi varannoksi haetaan tämän tyyppisiä varmoja, likvidejä velkakirjoja ja siksi esimerkiksi Romaninan velkakirjat eivät oikein tahdo kelvata.

 

Kuvan lähde:  pixabay / Peggy Marco

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin