FED hillitsee koronnosto-odotuksia – Taala heikkenee ja osakkeet vahvistuvat

FED:n Yellen laski eilen ennustettaan peruskoron nostoista 2016 puoleen prosenttiin. FED:n ennusteen ja markkinaodotusten välillä onkin ollut melkoinen kuilu, joka nyt on kurottu umpeen. Ennusteen muutos näkyikin selvästi eilen taalan heiketessä selvästi.

Samalla S&P500 nousi selvästi. Kerrankin markkinareaktiot tuntuvat siis järkeviltä. Minusta näyttää nyt siltä että paineet taalan vahvistumiseen on lopullisesti ohi. Riskejä laskee mielestäni se että ero virralisten ennustedien ja markkinaodotusten välillä ovat pienentyneet. 

EKP: Draghi on nyt käyttänyt QE-ruutinsa, samalla kun FED:n yellen jarruttelee koronnostoja. Tästä pitäisi seurata taalan hiekentyminen euroa vasten. Osakesijoittajan kannalta tämä merkinnee sitä että jenkki-indeksit saattavat jälleen lähteä nousuun, mutta taalan heikkeneminen syö eurosijoittajan tulosta. Heuikkenevä taala merkitsisi nimellisiä tulosparannuksia taaloissa noteeratuissa monikansallisissa yhtiöissä. Ulkomaiset tuotot näyttävät taaloissa entistä suuremmilta.

Ilmiöstä voi hyötyä sijoittamalla marginaalilla, eli lainarahalla taaloissa noteerattuihin indekseihin. Eli käytännössä lainataan taaloja joita sijoitetaan taalassa noteerattuihin tuotteisiin.

Samalla euroalueen painoa voi vähitellen vähentää.

Nille jotka verottajan pelossa haluavat pysyä eurooppalaisessa pörssissä noteeratussa instrumentissa on myös vaihtoehtoja. Eurexissa noteerataan mysö esimerkikkis MSCI-indeksifutuureja, jotka noteerataan taaloisa, mm. MSCI world indeksiä seuraava FMWO-futuuri.

 

Related Posts