Hallitus esittää varainsiirtoverojen korotusta

Hallitus esittää, että asunto-osakeyhtiön, keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön ja muun kiinteistöyhtiön osakkeiden omistusoikeuden luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron veroprosentti korotetaan 1,6 prosentista 2,0 prosenttiin. Muiden niin sanottujen liikeosakkeiden veroprosentti säilyisi 1,6 prosenttina.

Myös veropohjaa laajennettaisiin. Veron laskentaperusteena olevaan vastikkeeseen luettaisiin myös osakkeisiin luovutushetkellä kohdistuva yhtiölainaosuus, joka osakkaalla on silloin oikeus maksaa pois kertasuorituksena tai velvollisuus maksaa se vähitellen rahoitusvastikkeena. Rakentamisaikaiset lainat otettaisiin aina huomioon, vaikka yhtiössä ei ole vielä tehty konkreettista päätöstä lainan poismaksuoikeudesta tai -velvollisuudesta.

Rakentamisaikana tai aiemmin tapahtuvissa luovutuksissa huomioon otettaisiin luovutettuihin osakkeisiin kohdistuva osuus yhtiön kaikista veloista omistusoikeuden siirtymishetkellä tai silloin, kun rakennus on valmistunut ja hyväksytty käyttöön otettavaksi.

Veropohjan laajentaminen koskisi muita kiinteistöyhtiöitä käytännössä vain silloin, kun luovutus tapahtuu rakentamisvaiheen aikana. Osakkeisiin kohdistuvat yhtiölainat, joita osakkaalla on oikeus tai velvollisuus maksaa pois, ovat asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden ominaispiirre.

Kaikkien arvopaperien osalta veron laskentaperusteeseen luettaisiin myös sopimusehtona oleva ostajan muulle kuin myyjälle tekemä suoritus, joka tulee myyjän hyväksi. Muutoksella reagoitaisiin veropohjaa kaventaneeseen oikeuskäytäntöön, joka on mahdollistanut mm. erilaisia velkajärjestelyjä hyödyntäen tapahtuvan veron minimoinnin esimerkiksi kiinteistöyhtiöiden osakkeiden luovutuksissa.

Välittäjän tai kohdeyhtiön hallituksen vastuuta varainsiirtoveron suorittamisessa ei esitetä muutettavaksi. Veropohjaan luettavat yhtiölainat on kuitenkin pyritty määrittelemään siten, että kohdeyhtiön hallitus on tietoinen siitä, mitkä yhtiöllä olevat lainat on otettava huomioon. Tieto tästä voidaan välittää kaupan osapuolille ja välittäjälle yhtiön tai isännöitsijän antamalla isännöitsijäntodistuksella.

Muutoksen arvioidaan lisäävän verotuloja 80 miljoonalla eurolla vuodessa. Fiskaalisten tavoitteiden lisäksi muutoksella vähennettäisiin suoraan ja välillisesti yhtiön kautta omistetun kiinteistön luovutuksen varainsiirtoverotuksen eroa.

Muutokset tulisivat voimaan vuoden 2013 alusta. Uusia säännöksiä  sovellettaisiin voimaantulon jälkeen tehdyn sopimuksen perusteella tapahtuviin luovutuksiin. Luovutussopimus katsotaan tehdyksi silloin, kun se on allekirjoitettu.

Lisäksi esitetään jatkettavaksi eräisiin kuntien kiinteistövarallisuuden yhtiöittämisiin liittyvien määräaikaisten verovapauksien soveltamisaikaa koskemaan vuosina 2013 – 2016 tapahtuvia luovutuksia.

One thought on “Hallitus esittää varainsiirtoverojen korotusta

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka