Henkilökohtainen itsenäisyytemme antaa meille voiman rakastaa

Itsenäisyytemme antaa meille voiman rakastaa ja olla läheistemme tukena. Vain itsenäisinä voimme olla voimakkaita, muiden itsenäisyyttä, erillisyyttä ja vapautta kunnioittavia.

Suomen valtion suvereenisuus, riippumattomuus on meidän oman itsenäisyytemme ja vapautemme symboli, josta valtiollisen vallan legitimiteetti viime kädessä versoaa. 

Tuo valtio on joillekin meistä sääntöjen asettaja, toiselle heikkojen tukija, kolmannelle kulttuurillisen yhteenkuuluvuuden vaalija ja neljännelle turvallisuuden takaaja. Kaikki erilaiset näkemykset ovat yhtä tosia. Valtio on jakamaton ja sillä on kaikki korkeimman suvereniteetin konnotaatiot – merkitykset. Valtio on saanut kaikki perheen, kansankodin funktiot ja sivumerkitykset. Laeilla on siunattu se, minkälaisena me valtion, korkeimman suvereniteetin, tunnetasolla haluamme kokea. 

Olemme monina historian aikoina voineet olla ylpeitä Suomen valtiosta. Joskus meillä on ollut sisäisiä riitoja ja yhteiskunnassamme on ollut omaa etua ajavia kuppikuntia. Tämä kuuluu tiettyyn rajaan asti asiaan. Täydellisessä konsensus yhteiskunnassa ei ole ristiriitoja, muttei myöskään muutosta ja kehitystä. Täydellinen konsensus on toteutunut vain Pohjois-Koreassa ja entisessä Itä-Saksassa. Meidän tulee olla ylpeitä myös niistä ristiriitoja aiheuttavista tahoista, jotka meidän mielestämme ovat väärässä. Puutteisiin ja virheisiin tulee puuttua – tarvitsemme korjaavia toimia. Mutta silti meidän tulee olla ylpeitä siitä, että meillä on erilaisia mielipiteitä. Ne ovat elämän suola ja kehityksen käyttövoima.

Itsenäisten sijoittajien tärkeys on monasti unohdettu. Itsenäisiä, vapaita sijoittajia ei ymmärretä eikä heidän työnsä tärkeyttä havaita. Yhteiskuntamme on tästä syystä jo 65 vuoden ajan siirtänyt yritysten omistusta julkiselle sektorille ja Suomen tuotantokoneistosta on tällä hetkellä jo enemmän kuin 60% julkisen sektorin hallussa. Esimerkiksi pörssiyritystemme pääosa on valtion (Solidium) ja työmarkkinajärjestöjen (eläkevakuutusyhtiöiden) omistajaohjauksessa. Syy on osin meidän sijoittajien ja säästäjien. Emme ole onnistuneet näyttämään kuinka tärkeää on, että meillä on itsenäisiä, suomalaisia, omistajia, jotka ajattelevat suomalaisella tavalla ja joille kansallinen kulttuurimme ja itsenäisyytemme ovat tärkeitä arvoja.

Related Posts