Henna Virkkunen jyrähti: Vain hallituksen hyväksymät kuntaliitokset toivottavia

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen kannustaa kuntia tekemään kuntaliitoksia vuonna 2013, mutta muistuttaa, että valtioneuvosto voi jättää hyväksymättä esityksen, jos se ei ole tarkoituksenmukainen.

– Hallitus haluaa kannustaa kuntia kuntaliitoksiin vuonna 2013. Kuntaliitosesityksissä kuntien tulee katsoa kokonaisuutta ja ennen kaikkea tulevaisuutta. Uuden kunnan tulee olla elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva, sanoo hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen 14. syyskuuta Helsingissä.

Virkkunen pyytää liitosta suunnittelevia kuntia ilmoittamaan valtiovarainministeriön kuntaosastolle kuntajakoselvityksen käynnistämisaikeista. – Hallitus on käynnistänyt kuntauudistuksen, jonka toteuttaminen edellyttää käynnistettyjen kuntajakoselvitysten ja niiden tarkoituksenmukaisuuden arvioimisen suhteessa kuntauudistuksen tavoitteisiin, sanoo Virkkunen.

Virkkunen muistuttaa, että valtioneuvostolla on mahdollisuus jättää hyväksymättä kuntien yhdistymisesitys, jos se on vastoin kuntajaon kehittämisen tavoitteita ja kuntajaon muuttamisen edellytyksiä. – Kuntaliitosesityksissä tulee katsoa kokonaisuutta ja ennen kaikkea tulevaisuutta.

Kuntien yhdistyessä vuoden 2013 alusta syntyvälle kunnalle maksetaan vielä yhdistymisavustusta. Kuntien esitykset kuntajaon muutoksista vuodelle 2013 tulee olla ministeriössä 4. toukokuuta 2012 mennessä.

Kuntarakenne uudistetaan koko maassa suunnitelmallisesti vastaamaan 2020-luvun haasteisiin. Kullekin alueelle laaditaan esitys tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta. – Uudistuksen tärkein tavoite on varmistaa kuntapalvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuus koko maassa. Tämän päivän kuntarakenne ei vastaa enää ihmisten elämää ja tarpeita, painottaa Virkkunen

Uudistuksessa otetaan huomioon alueiden erilaisuus. – Metropolialue, kasvukeskusten erityispiirteet, harva asutus, pitkät etäisyydet, saaristoisuus ja kielelliset olosuhteet, Virkkunen listaa.

Kuntauudistuksen käynnistyminen on synnyttänyt keskustelua puolesta ja vastaan. Virkkunen kiittelee vilkasta keskustelua. – Haluan kuitenkin muistuttaa, että uudistuksen valmistelu on vasta alkumetreillä. Selvitys ja kartat ovat valmiina tämän vuoden lopussa, jonka jälkeen teemme uudet rakenne-esitykset kunnille ja pyydämme esityksistä kuntien näkemyksiä ja kannanottoja alkutalvesta 2012. Kuulemiskierroksen jälkeen valmistellaan varsinainen hallituksen esitys. Eli kannattaa ottaa ihan rauhallisesti vielä, pohjatyö on vasta käynnissä, toteaa Virkkunen.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt