Kollegani XY tutki aikoinaan ilmastoa osana maanviljelyn historiaa. Joka tavalla täysin epäkäytännöllisen ihmisen tutkimisesta tai muustakaan elämisestä ei tullut yhtikäs mitään ja hän päätyi itsemurhaan. – Onhan tämä kieltämättä erikoinen aloitus, kun aihealueena on ”Kevyttä”.

Itse en aihetta tunne, mutta ei se mitään. Epäilen, ettei tunne moni muukaan.

Olen itse tutkinut lähinnä vain ns. uusinta aikaa 1800-luvulta eteenpäin. Tuon ajan osalta ei tarvitse pohtia, oliko Urho Kekkonen todella elänyt historiallinen henkilö vai joku Lähi-idässä keksitty taruolento. Juuri tällaista on osa jo keskiajan tutkimusta.

Keskiajalla ei ollut lämpömittareita ja oikeastaan esim. Tyynen valtameren lämpötiloista on vähän tietoa vielä 1800-luvultakaan. Alue muuten on kooltaan kolmannes maapallostamme.

Kun käytetään epäsuoria todisteita, virheitten määrä kasvaa. Aineisto on epätasainen ja tulkinnassa on suuria ongelmia.

Suomen puusto kasvaa noin 2,5 kuukautta kesän aikana. Lisäksi kaksi nykyistä valtapuuta ovat erilaisia. (Koivu oli kaskeamisen jäljiltä nykyistä merkittävämpi vielä 1900-luvun alussa). Mänty kaipaa erityisesti valoa, kuusi taasen mäntyä enemmän vettä ja ravinteita.

Näillä premisseillä menneitten ilmastonmuutosten tulkitseminen lustoista on kyseenalaista. Kesän 2,5 kuukauden kasvukausi ei todista paljoakaan koko vuoden lämpötiloista, ei varsinkaan, kun ns. pienen jääkauden (n. 1500 – 1850) kesien arvioidaan olleen nykyisen kaltaisia. Ja lyhyen kasvukauden sääoloissa voi vaikuttaa kovin moni muukin asia kuin ilmaston yleinen lämpötila, esim. pilvisyys / kuivuus.

Käsite ”pieni jääkausi” luotiin 1939 alkaen ja ko. käsite ei ollut mikään oikea jääkausi, se oli enintään paikallinen, ei globaali. Käsitteen suuri ongelma on siinä, että ilmiötä on tutkittu väitetyn ilmastonmuutoksen seurauksista käsin. Oletetut seuraukset määrittelevät tutkittavaa ilmiötä ja tulos on kyseenalainen.

Sitten aletaan päästä asiaan. Koko käsite on syntynyt osittain 1690-luvulla Itämeren alueella, Norjassa ja Skotlannissa olleitten suurten nälkävuosien stimuloimana, johon Suomessa on liitetty vielä 1860-luvun nälänhätä. Vuodet ovat Suomen historiassa hyvin merkittäviä, mutta syyt ovat konstikkaampia.

1600-luku oli suursotien (esim. 30-vuotinen) aikaa ja ylivuotiset viljavarastot olivat siksi vähäiset. Katoja tuli jatkuvasti ja yleensä niihin oltiin paremmin varautuneita. 1860-luvun katastrofi Suomessa johtui taasen Snellmanin penseydestä pitäjänmakasiineihin. Siis nälkäkatastrofit saattoi aiheuttaa ihminen, ei luonto.

Ihmisen toiminnan ulkopuolelta löytyy huomattava määrä suuria tulivuorenpurkauksia 1641 – 1831 enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että tuokaan asia täysin tunnetaan. Siperiassa Tunguskassa ”jokin” räjähti 1908 ja 20 v. myöhemmin asiaa ensimmäisen kerran ”tutkittiin” (=käytiin paikalla).

Yhteenveto

Ilmasto on taatusti muuttunut. Esim. Saharan alue oli ”vain” 5000 vuotta sitten kasvillisuuden peittämää. Ihmisen rooli muutoksissa on kyseenalainen ja ilmastopolitiikka vielä kiistanalaisempaa.

Mielestäni on selvää, että Eurooppa lähes ainoana maanosana on rynnännyt ilmastopolitiikassaan mukaan asioihin, joita ei tunneta riittävästi ja joissa ”faktat” tuntuvat olevan kovasti tunnepitoisia ja tarkoitushakuisia.

Vuosikymmeniä olemme saaneet lukea, ettei – tietenkään – yhden maan yksi vuodenaika kuvaa koko maapallon ilmaston hidasta lämpenemistä. On vain kummaa, että juuri tämän talven aikana Atlantin merivirtojen heikkenemisestä (siis Pohjois-Euroopan kylmenemisestä aina Ranskaa myöten) on tullut paljon kommentteja professoristasolta. Onko niin, että populistinen argumentaatio sopii oikealle henkilölle ”oikeitten” näkemysten perustelemiseen? ”Puhtaalle kaikki on puhdasta” (Paavali).